Eläkkeiden tulevaisuus Euroopassa

Euroopan väestö vanhenee, eläkemenot kasvavat yhä suuremmiksi, ja varautuminen tähän vaihtelee maasta toiseen merkittävästi. Sosiaaliturvaeläkkeiden kustannus julkisille talouksille nostaa painetta eläkejärjestelmien kehittämiseen. Eurooppalaisen eläkekeskustelun agendaa hallitsee järjestelmien rahoituksen kestävyyteen mutta yhä enemmän myös eläkkeiden riittävyyteen liittyvät kysymykset. Työelämän muutos haastaa eläketurvan periaatteet, joilla riittävät eläkkeet kerrytetään.

Eläkejärjestelmien perimmäiset rakenteet ovat hyvin pysyviä, mutta eläkeuudistuksia tehdään silti kaikissa maissa. Niillä tähdätään samoihin päämääriin: järjestelmän taloudelliseen kestävyyteen ja ihmisten eläke-etuuksien riittävyyteen. Uudistukset useimmiten kohdistuvat jo olemassa oleviin etuuksiin, esimerkiksi nostetaan eläkeikää tai tarkistetaan sijoittamiseen liittyvän riskinoton sääntelyä. Usein eläkemalliin lisätään automatiikkaa esimerkiksi sitomalla eläkeikä elinajanodotteeseen tai eläkkeen taso rahoituksen kestävyyteen.

Suuret järjestelmämuutokset merkitsevät linjanvetoja eläketurvan perusperiaatteiden välillä. Tällöin haetaan tasapainoa esimerkiksi siihen, kuka kantaa eläkejärjestelmän riskit. Monissa Euroopan maissa ansioeläkkeiden kehittämisessä suuntaus on ollut pois etuusperusteisista malleista ja kohti maksuperusteisempia, joissa vastuuta ja riskiä siirtyy yksilölle.

Maakohtaiset suositukset ulottuvat myös eläkkeisiin

EU:lla on halua säännellä ja valvoa eläkejärjestelmiä, koska eläkkeet muodostavat huomattavan osan monien maiden julkisesta taloudesta. Lisäksi eläkeinstituutiot ovat usein merkittäviä rahoitusalan toimijoita. EU:n talouskoordinaation myötä jäsenvaltioiden julkisyhteisöjen taloudenpito on valvonnan alla ja sitä kautta välillisesti myös eläkejärjestelmät.

Komissio antaa talousohjauksen puitteissa myös eläkejärjestelmiin liittyviä suosituksia. Hyvin poikkeuksellisissa talousolo-suhteissa (esim. Kreikka) EU-tason instituutioiden ohjausvoima on voinut ulottua konkreettisesti jopa jäsenvaltion eläkepolitiikkaan.

Eläkejärjestelmän rakenne ja eläke-etuudet kuuluvat kuitenkin pääasiassa jäsenvaltioiden toimivaltaan. Komission ja jäsenvaltioiden välillä onkin ollut erimielisyyttä vuosittaisten maakohtaisten suositusten eläkepolitiikan sisällöstä. Myös Suomi on vastustanut sitä, että eläkejärjestelmän yksityiskohdista annetaan suosituksia.

Suomen työeläkevarat on määritelty komission päätöksellä tilastoinnissa osaksi Suomen julkista taloutta. Suomen kansantalouden tilinpidossa työeläkevarat siis kuuluvat julkiseen sektoriin ja vaikuttavat julkisen talouden kestävyysarvioihin. Työeläkevarat on kuitenkin laissa säädetty ainoastaan eläketurvan hoitamiseen eikä niitä voida käyttää esimerkiksi muun julkisen talouden vajeiden katteena eikä talouspolitiikan kansallisten päämäärien tukena.

Komission merkittävimmät eläkesuositukset jäsenmaille ovat jo useamman vuoden olleet eläkeiän sitominen elinajanodotteeseen, varhaiseläkkeiden poistaminen ja todellisen eläkkeelle jäämisiän nostaminen. Eläkejärjestelmien taloudellinen kestävyys on yleisesti korostunut jäsenvaltioiden saamissa maakohtaisissa suosituksissa enemmän kuin eläkkeiden riittävyys.

Suomi on 2000-luvulla ja vuoden 2017 alussa voimaan astuneessa eläkeuudistuksessaan tehnyt suositusten suuntaisia muutoksia. Muun muassa eläkeikä on päätetty sitoa elinajanodotteeseen.

Porkkana kohti lisäeläkkeitä

EU:n suunta eläketurvassa on jyvittää eläkkeet niin kutsutun pilarijaon näkökulmasta tarkasteltuna kaikkien kolmen pilarin varaan. Tällöin ihmisten eläketurva koostuu lakisääteisestä sosiaaliturvaeläkkeestä (1. pilari), työsuhteeseen perustuvista ammatillisista eläkkeistä (2. pilari) ja yksityisestä varautumisesta eli lisäeläkkeistä (3. pilari).

EU:n komissiossa eläkkeiden kehittämisen painopiste on ollut lisäeläkkeissä. Lisäeläkkeet ovat laajasti käytössä monissa EU-maissa ja linjassa vapaan kilpailun periaatteen kanssa. Taustalla on myös julkisten talouksien huono tilanne ja sosi-aaliturvaan kuuluvan eläkkeen aiheuttama kuormitus niihin. Toisin kuin sosiaaliturvaeläkkeet, lisäeläkkeiden edistäminen on alue, jossa komissiolla on enemmän toimivaltaa.

Lisäeläkkeet nähdään usein keinona saavuttaa riittävä eläketurva tulevaisuudessa. On kuitenkin vaikea nähdä, miten eläkkeiden riittävän tason näkökulmasta haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät, kuten pätkätöissä olevat ja itsensätyöllistäjät, hyötyisivät merkittävästä yksityisten lisäeläkkeiden edistämisestä suhteessa lakisääteisiin. Ihmisillä on myös taipumusta alivarautua itse säästettäessä. Lisäksi sukupuolten väliset eläke-erot ovat suuria maissa, joissa työnantaja- ja ammattialakohtaiset lisäeläkkeet painottuvat.

Lisäeläkkeitä kehitettäessä on tärkeää, että niiden nostoikä ja -tapa sidotaan kansallisesti määriteltyyn lakisääteiseen eläkeikään, jotta merkittävien varhaiseläkereittien muodostuminen voidaan estää. Muun tyyppiset vaihtoehdot voisivat haitata työurien pidentämisen tavoitteiden toteutumista.

Kaiken kaikkiaan lisäeläkkeet voivat mainiosti täydentää lakisääteistä eläketurvaa, mutta eivät korvata muun muassa sen laajaa kattavuutta ja sekä pakollisuutta. Molemmat ominaisuudet ovat olennaisia muun muassa työmarkkinoilla haavoittuvien väestöryhmien sekä ylipäänsä eläkeaikaisen toimeentulon turvaamisen kannalta.

Paineet sosiaalisen ulottuvuuden kehittämiseen kasvavat

EU:n talous- ja rahaliitto EMU:n kehittämisen painotukset keskittyivät pitkään pääasiassa finanssipolitiikan sääntelyyn ja valvontaan sekä kilpailukyvyn ja talouskasvun edistämiseen. Viime vuosina EU:ssa on käyty keskustelua myös siitä, pitäisikö talous- ja rahaliitolla olla sosiaalinen ulottuvuus. Paineet kehittää sosiaalisten kysymysten ja työllisyysasioiden vahvempaa huomioon ottamista ovat merkittävät.

Viimeisin askel Euroopan unionin sosiaalisen ulottuvuuden kehittämisessä on sosiaalisten oikeuksien pilari. Pilarihankkeen tehtävänä on ollut osaltaan tutkia, onko EU-lainsäädäntö sosiaalikysymyksissä ajan tasalla työmarkkinoiden murroksessa ja pitäisikö talouskurin vastapainoksi kehittää sosiaalisen suoriutumisen mittareita. Pilari on rakentunut periaatejulistukseksi, joka ei velvoita jäsenvaltioita oikeudellisesti. Aika näyttää, muuntuvatko isot periaatteelliset linjaukset merkittävässä määrin EU-lainsäädännöksi.

Myös eläkkeet ovat olleet esillä pilarihankkeessa. Huomio julistuksessa on sukupuolten tasa-arvon ja ihmisarvoisen vanhuuden turvaamisessa sekä uudenlaisten työnteon muotojen luomissa haasteissa. Hyvää pilarin eläkeasioiden käsittelyssä on ollut, että eläkkeiden riittävyyttä ja rahoituksen kestävyyttä halutaan tarkastella yhdessä, esimerkiksi eläkeuudistuksissa niin että kummatkin saavutetaan.

Talous- ja rahaliiton tulevaisuuden visiot hakevat muotoaan

Talous- ja rahaliiton kehittäminen on yksi EU:n merkittävimmistä ja vaikeimmista missioista. EU:n julkisten talouksien sääntely, valvonta, koordinaatio sekä talouspolitiikan ohjaus kiristyivät merkittävällä tavalla vuonna 2008 puhjenneen talous- ja velkakriisin jälkeen, mutta sittemmin taloustilanne on hieman parantunut ja talouskuriin on haettu joustoja. Pitkällä aikavälillä (2025 mennessä) on vielä toistaiseksi vaikea arvioida, minkä suunnan EMU:n syventäminen ottaa keskitetyn kontrollin ja solidaarisuuden välillä.

Nykyiset EU:n perussopimukset määrittelevät toimivallan jaon EU:n ja jäsenvaltioiden välillä. Toimivallan rajat tulevat vastaan tällä hetkellä monissa ylikansallista yhteisvastuullisuutta koskevissa finanssi- ja sosiaalipolitiikan aloitteissa.

EMU:n kehittämistä on pohdittu ja linjattu viime vuosien aikana useissa eri EU-tason ja kotimaan raporteissa ja reflektiopapereissa.