Vakavaraisuussääntely rajoittaa työeläkevakuuttajien riskinottoa

Yksityisalojen työeläkevakuuttajien yhtenä tehtävänä on rahastoida osa vuosittain perittävistä työeläkemaksuista. Rahastoidut varat sijoitetaan ja saadut tuotot kasvattavat rahastojen arvoa. Työeläkevakuuttajien sijoitustoiminta on kuitenkin tiukasti säädeltyä. Keskeisiä ovat vakavaraisuuteen liittyvät säännökset, jotka asettavat reunaehtoja työeläkevarojen sijoittamiselle.

Vakavaraisuus kuvaa toimijan kykyä selviytyä riskeistä

Työeläkevakuuttajien vakavaraisuudella tarkoitetaan niiden kykyä selviytyä eläkevakuutustoiminnan kohtaamista riskeistä. Riskit kuuluvat toiminnan perusluonteeseen, ja ne voivat liittyä sekä sijoittamiseen että varsinaiseen vakuutustoimintaan. Vakavaraisuutta koskevalla sääntelyllä määritellään työeläkesijoittamisessa sallittu riskitaso ja siten myös raamit sijoitustoiminnassa tavoiteltaville tuotoille.

Lain mukaan työeläkevarat on sijoitettava tuottavasti ja turvaavasti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tuottohakuisuuden ja riskinkantokyvyn on oltava tasapainossa. Korkea tuotto ja matala riskitaso ovat lähtökohtaisesti keskenään ristiriitaisia tavoitteita. Mitä riskipitoisemmin varoja sijoitetaan, sitä korkeampia tuottoja niille on mahdollista saada. Vastaavasti mitä vähemmän riskejä ollaan valmiita ottamaan, sitä pienemmiksi jäävät varoille saatavissa olevat tuotot.

Vakavaraisuussääntely koskee vain yksityisalojen työeläkevakuuttajia eli työeläkeyhtiöitä, eläkekassoja ja -säätiöitä sekä Merimieseläkekassaa. Eräitä vakavaraisuussääntelyyn liittyviä sijoitusten hajauttamista ja hallinnointia koskevia pykäliä sovelletaan myös Maatalousyrittäjien eläkelaitokseen.

Julkisilla aloilla sijoitustoimintaa ohjataan työeläkevakuuttajien päätöksentekoelimissä tehdyillä päätöksillä siitä, miten sijoitukset voivat kohdistua eri sijoituslajeihin.

Sääntelyn tarkoituksena on turvata eläkevarat ja -etuudet

Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuudesta säädetään lailla (Laki eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta). Sääntelyn tarkoitus on turvata työeläkevarat ja viimekädessä työeläke-etuudet. Lisäksi sääntely toimii kehikkona, jonka avulla työeläkejärjestelmässä puututaan tarvittaessa liialliseen riskinottoon. Liialliseen riskinottoon puuttumisen mahdollisuus on tärkeää yksityisen sektorin työeläkevakuuttajien konkurssiyhteisvastuun takia.

Vakavaraisuussääntely vaikuttaa osittain siihen, kuinka paljon työeläkevakuuttajat voivat ottaa riskiä sijoitustoiminnassaan. Sijoitustoimintaa kuitenkin ohjaa voimakkaasti myös työeläkevakuuttajan muu riskienhallinta. Vakavaraisuussääntely ei siis estä työeläkevakuuttajien mahdollisimman tuottavaa sijoitustoimintaa turvaavuustaso huomioiden.

Työeläkevakuuttajien vakavaraisuuden valvonnasta vastaa Finanssivalvonta.

Vakavarainen vakuuttaja suoriutuu velvoitteistaan riskien toteutuessakin

Työeläkevakuuttaja laskee kunkin vakuutetun työntekijän ja eläkkeensaajan osalta vastuuvelan määrän siltä osin, kuin se on rahastoinut varoja näiden eläkkeitä varten ennakkoon. Vastuuvelan määrä lasketaan siten, että se keskimäärin riittää eläkkeen rahastoidun osan maksamiseen.

Vakavaraisuutta mitataan työeläkevakuuttajan vastuuvelan ylittävillä varoilla. Jos sijoitusvarat ylittävät vastuuvelan riittävissä määrin, työeläkevakuuttajan katsotaan olevan vakavarainen. Tämä tarkoittaa sitä, että työeläkevakuuttaja kykenee suoriutumaan eläkevakuutustoimintaan liittyvistä velvoitteistaan, vaikka osa vakuutustoimintaan liittyvistä riskeistä toteutuisikin.

Vakavaraisuuden arviointi perustuu työeläkevakuuttajien sijoitusten riskitason määrittelyyn, vakuutustoiminnan riskien arviointiin sekä näiden perusteella tehtäviin matemaattisiin laskelmiin.

Tunnusluvut vakavaraisuuden kuvaajina

Työeläkevakuuttajien vakavaraisuutta kuvataan erilaisilla tunnusluvuilla, joista keskeisimpiä ovat vakavaraisuuspääoma, vakavaraisuusasema ja vakavaraisuusaste. Vakavaraisuuspääomaan liittyy myös kiinteästi vakavaraisuusraja, joka määritellään kullekin toimijalle erikseen.

Vakavaraisuuspääoma ja vakavaraisuusraja

Työeläkevakuuttaja voi varautua sijoitus- ja vakuutustoiminnan riskeihin vakavaraisuuspääomalla. Vakavaraisuuspääomaan sisältyy muun muassa oma pääoma, sijoitusten arvostuserot ja riskejä varten toimivat puskurirahastot.

Eläkesäätiöiden ja -kassojen on mahdollista sisällyttää vakavaraisuuspääomaan erillinen työnantajan lisämaksuvelvollisuuteen perustuva erä, jolla voidaan vahvistaa eläkesäätiön tai -kassan riskinkantokykyä.

Jotta työeläkevakuuttajan toiminta olisi vakavaraista, sen vakavaraisuuspääoman tulee ylittää vakavaraisuusraja. Vakavaraisuusraja on työeläkevakuuttajan sijoituskannan rakenteen perusteella laskettu arvo, johon vakavaraisuuspääomaa verrataan. Pääsääntönä on, että mitä riskillisempiä sijoituksia työeläkevakuuttajalla on, sitä suurempi on säädösten siltä vaatima vakavaraisuusraja.

Työeläkevakuuttajan toimintaan ei kohdistu ylimääräisiä rajoituksia silloin, kun työeläkeyhtiön vakavaraisuuspääoma ylittää vakavaraisuusrajan ja eläkesäätiön tai -kassan vakavaraisuuspääoma ylittää vakavaraisuusrajan 1,3-kertaisesti.

Jos työeläkevakuuttajan vakavaraisuuspääoma alittaa vakavaraisuusrajan, sen on toimitettava Finanssivalvonnalle taloudellisen aseman tervehdyttämissuunnitelma. Jos vakavaraisuuspääoma alittaa vähimmäispääomavaatimuksen (kolmasosa vakavaraisuusrajasta), työeläkevakuuttajan on toimitettava Finanssivalvonnalle lyhyen aikavälin rahoitussuunnitelma.

Vakavaraisuusaste ja vakavaraisuusasema

Vakavaraisuusaste kertoo, kuinka paljon työeläkevakuuttajan omaisuus ylittää vastuuvelan. Esimerkiksi 130 prosentin vakavaraisuusaste kuvastaa sitä, että työeläkevakuuttajalla on omaisuutta 130 prosenttia vastuuvelan määrästä.

Vakavaraisuusasema puolestaan kuvaa vakavaraisuuspääomaa suhteessa vakavaraisuusrajaan. Jos vakavaraisuusasema on esimerkiksi 2,0, on työeläkevakuuttajan vakavaraisuuspääoma kaksinkertainen suhteessa vakavaraisuusrajaan.