Kimmo Koivurinne
Varovaisen optimismin sijoitusvuosi 2023
Työeläkevakuuttajien sijoitusvarat olivat viime vuoden lopussa noin 251 miljardia euroa. Työeläkejärjestelmän sijoitusvarallisuus on tärkeä osa eläkkeiden rahoitusta.
Työeläkevarojen sijoitustuottoja tulee tarkastella useamman vuoden aikajänteellä
Eläketurvakeskuksen viime viikolla julkaiseman kansainvälisen tuottovertailun tulokset eivät imarrelleet suomalaisia työeläkevakuuttajia. Tulokset ja niiden saama medianäkyvyys painottivat vuoden 2023 tuottoja.…
Mitä vastuulliselle sijoittamiselle kuuluu juuri nyt?
Suomalaisten työeläkevakuuttajien vastuullinen sijoitustoiminta ei ole uusi asia. Suurimmat työeläkevakuuttajamme ovat ottaneet vastuullisuuden osaksi sijoitustoimintaa jo viitisentoista vuotta sitten sitoutumalla…
Eläkejärjestelmiä vertailtaessa on otettava huomioon kunkin maan koko eläkejärjestelmä
Vastauksessaan kirjoitukseeni Hufvudstadsbladetissa 20.1. pääkirjoitustoimittaja Fagerholm mainitsee muutaman maan esimerkkinä keskitetystä ja kustannustehokkaasta eläkejärjestelmästä. Eläkejärjestelmiä ei voi vertailla valikoimalla niistä…
Suomalainen työeläkejärjestelmä tarjoaa kattavaa turvaa kohtuullisella kustannuksella
Työeläkevarojen sijoituskulut ja työeläketurvan toimeenpanon kustannukset olivat esillä Hufvudstadsbladetin pääkirjoituksessa 14.1.2024. Toisin kuin kirjoituksessa väitetään, suomalainen työeläkejärjestelmä tarjoaa kattavaa turvaa…
Tuottoa vain osakesijoituksista kolmannella vuosineljänneksellä – kuinka paljon osakeriskiä on?
Työeläkesijoitusten tuotto on ollut kuluneena vuonna vaatimaton. Vuoden kolmannella neljänneksellä eläkevarat kasvoivat miljardilla, ja varoja oli syyskuun päättyessä yhteensä 244…
Eläkesijoitusten resepti alkuvuodelle 2023: Hajautus, hajautus, hajautus
Eläkevarat kasvoivat toisen vuosineljänneksen aikana kahdella miljardilla eurolla ja olivat kesäkuun lopulla 243 miljardia euroa. Sijoitustuottoja siivitti kansainvälisen osakemarkkinan hyvä…
Kovien vaihteluiden sijoitusvuosi – Tuotot laskivat noin 15 miljardia euroa
Sijoitustuotot laskivat viime vuonna 14,8 miljardia euroa. Eläkevakuuttajien vakavaraisuus turvaa eläkkeiden rahoitusta sijoitusmarkkinoiden vaihdellessa voimakkaasti. Viime vuoden lopussa työeläkevakuuttajien sijoitusvarat…
Sijoittajan alkuvuosi 2023 oli puolipilvinen – eläkevarat kasvoivat kolme miljardia
Suomalaisten työeläkkeiden rahoituksessa käytettävät eläkevarat kasvoivat kolme miljardia vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Varoja oli maaliskuun päättyessä 241 miljardia euroa. Osakemarkkinat…
Vuoden 2022 lasku työeläkevaroissa ei vaaranna eläkkeiden rahoitusta
Vaikea maailmantilanne näkyi sijoitusmarkkinoilla ja suomalaisissa työeläkesijoituksissa vuoden 2022 aikana. Työeläkevarat laskivat yhteensä 17 miljardia euroa, ja niitä oli vuoden…