Hanna Mäkinen
Työnantaja ei maksa jokaisesta uudesta työkyvyttömyyseläkkeestä
Pekka Koskipää kirjoitti (Kauppalehti 5.12.) työkyvyttömyyseläkkeen kustannuksista työnantajille. Kirjoitus sisälsi osittain vanhentunutta tietoa siitä, miten myönnetyn työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset vaikuttavat viimeisimmän…
Maksuluokkamalli tukee työurien pidentämistä
Pääministeri Orpon hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite nostaa työllisyysaste pidemmällä aikavälillä 80 prosenttiin. Sen saavuttaminen vaatii myös ikääntyneiden työurien pidentämistä. Työvoimapoliittisia…
Työeläkevaroissa ei ole yhtään ylimääräistä käytettäväksi valtion menoihin
Mielipidekirjoituksessa (Aamulehti 3.1.) ehdotettiin, että eläkeyhtiöiden varallisuutta voisi myydä valtion velkaongelman hoitamiseksi. Kirjoittaja kysyi, onko mitään väliä sillä, onko varallisuutta…
Ansiosidonnaisen eläkekarttumasta luopuminen ei ole oikotie kenenkään onneen
Näin vaalikeväänä puhutaan paljon julkisen talouden kestävyydestä. Esiin pulpahtelee ajatus, että julkista taloutta voisi vahvistaa luopumalla eläkekarttumista, joita kertyy ansiosidonnaisista…
Vakuutusmaksukorko irti lattiasta
Kuten kaikki korot, myös työeläkevakuuttamisessa käytettävä vakuutusmaksukorko on lähtenyt nousuun. Vakuutusmaksukoron kohdalla tilanne on miltei historiallinen. Tähän asti korko on…
Työkyvyttömyysriskin hallinta palvelee sekä yksilöä että työeläkejärjestelmää
Juhani Melanen pohti mielipidekirjoituksessaan (Uusi Lahti 17.3.) työeläkeyhtiöiden toiminnan oikeellisuutta. Toisin kuin kirjoituksessa esitetään, työkyvyttömyysriskin hallintaan liittyvä toiminta on työeläkeyhtiöille…
Meidän rahastot, teidän rahastot, keiden rahastot?
Työeläkevakuuttajien yhteenlaskettu rahastoitujen eläkevarojen määrä oli vuoden 2019 lopussa 215 miljardia. Paljon on suomalaisessa yhteiskunnassa, taloudessa ja myös työeläkejärjestelmässä sen…