Eläkesijoitusten riskitasoa tulisi maltillisesti kasvattaa työeläkkeiden rahoituksen vahvistamiseksi
Työeläkerahastojen tuotot helpottavat eläkemaksupaineita, jotka syntyvät väestön ikääntymisestä ja eläkemenojen kasvusta.
Yksityisalojen työeläkevakuuttajien riskinottoa sijoitustoiminnassa hillitään lainsäädännöllä. Eläkevakuuttajien rooli sijoitusmarkkinoilla on muutoinkin erilainen kuin yksityissijoittajilla. Työeläketoimijat tasapainoilevat sijoitustoiminnan turvaavuudelle ja tuottavuudelle asetettujen tavoitteiden välillä.
Työeläkerahastojen reaalituotto on ollut viimeisten 25 vuoden ajanjaksolla keskimäärin 4,6 prosenttia vuodessa. Eläkerahastojen tuottoja tarvitaan kuitenkin lisää, jotta väestön ikääntymisestä syntyvään eläkemaksujen nousupaineeseen voitaisiin vastata nykyistä paremmin. Eläkevaroille saatavilla sijoitustuotoilla on pitkällä aikavälillä suuri merkitys rahoituksen kestävyydelle.
Työeläkesijoitusten pitkän aikavälin tuotto-odotuksiin on mahdollista vaikuttaa kansallisella sääntelyllä. Tuotto-odotuksia parantavia laki- ja laskuperustemuutoksia onkin tehty säännöllisesti aina 90-luvulta lähtien. Nyt jo päätetyillä ja voimaantulevilla muutoksilla tähdätään erityisesti osakekurssien voimakkaan vaihtelun vakavaraisuusvaikutusten pienentämiseen.
Riskinoton hallittu lisääminen on tarpeen työeläkkeiden rahoituksen vahvistamisen näkökulmasta. Työeläkesijoittamista koskevan säätelyn on mahdollistettava hallittu riskinoton lisääminen.
1) Työeläkesijoitusten pitkän aikavälin tuotto-odotusten nostaminen edellyttää työeläkevakuuttajien riskinotto- ja riskinkantokyvyn vahvistamista.
2) Hajautettu työeläkejärjestelmä varmistaa parhaiten sen, että eläkevaroja käytetään vain työeläkkeiden rahoittamiseen.
3) Eläkesijoitusten tuoton ei tule jatkossakaan vaikuttaa lakisääteisesti määräytyvän eläkkeen suuruuteen.
Ajankohtaista teemasta
Työeläkelaitosten vakavaraisuus kesti kovan stressitestin
Vakavaraisuutta testattiin Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen EIOPA:n stressiskenaariossa. Työeläkelaitosten vakavaraisuus kesti hyvin likvideihin sijoituksiin kohdistuneen stressin. Epälikvideihin sijoituksiin kohdistuneen epärealistisen…
Q&A-tietopaketti niputtaa sijoitusuudistuksen taustat ja tavoitteet
Sijoitustoiminnan uudistus on pitkin syksyä esiintynyt julkisuudessa yhtenä todennäköisenä osana työmarkkinakeskusjärjestöjen parhaillaan käymiä eläkeuudistusneuvotteluja. Kokosimme sijoitusuudistukseen liittyvät taustat ja tavoitteet…
Osaketuotot siivittivät työeläkevarojen kasvua – varojen määrä 267 miljardia
Työeläkesijoitusten kehitys jatkui positiivisena vuoden kolmannella neljänneksellä ja varat kasvoivat kuudella miljardilla eurolla. Suomalaisten työeläkkeiden rahoitukseen käytettäviä eläkevaroja oli syyskuun…
Työeläkevakuuttajat kannattavat maltillisen sijoitusuudistuksen toteuttamista
Työeläkevaroille saatavilla sijoitustuotoilla on merkittävä rooli eläkkeiden rahoituksessa. Siksi työeläkevakuuttajien tulisi pystyä sijoittamaan varojaan mahdollisimman tuottavasti. Työeläkevakuuttajat ovat laatineet Telan…
Tarvitaanko työeläkesijoittamisessa velkavipua?
Julkisuudessa on syksyn aikana ollut esillä, että työmarkkinajärjestöjen eläkeneuvotteluissa selvitettäisiin niin sanotun velkavivun sallimista suomalaisten eläkevarojen sijoittamisessa. Eläkeuudistuksen yhtenä elementtinä…
Sijoitustuottojen parantaminen osaksi eläkeuudistusta?
Työmarkkinakeskusjärjestöt käyvät parhaillaan neuvotteluja Suomen seuraavasta eläkeuudistuksesta. Julkisuudessa on ollut esillä yhtenä uudistuksen elementtinä sijoitusuudistus, jolla tavoiteltaisiin työeläkevaroille saatavien tuottojen…
Joukkolainanhaltijoiden edustaja
Annoimme lausunnon valtiovarainministeriölle koskien joukkolainamarkkinoiden kehittämistyöryhmän muistioon sisältyvää luonnosta hallituksen esitykseksi joukkolainanhaltijoiden edustajaa koskevaksi laiksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
Vuokra-asuntotuotantoa koskevan yleishyödyllisyyslainsäädännön muuttaminen
Annoimme lausunnon ympäristöministeriölle koskien luonnosta hallitusten esitykseksi valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa koskevan yleishyödyllisyyslainsäädännön muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vuokra-asunto- ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta…
Vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikainen korkotuki
Annoimme lausunnon ympäristöministeriölle koskien luonnosta hallituksen esitykseksi laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta.
Työeläkevaroja kosiskellaan kasvun vauhdittajaksi ja siihen on syytä suhtautua varauksella
Julkisen talouden sopeuttamisen värittämä talouskeskustelu on ollut synkkää ja näköalatonta viime aikoina. Median uutistarjontaa seuraamalla voi syntyä mielikuva, ettei Suomen…
Varovaisen optimismin sijoitusvuosi 2023
Työeläkevakuuttajien sijoitusvarat olivat viime vuoden lopussa noin 251 miljardia euroa. Työeläkejärjestelmän sijoitusvarallisuus on tärkeä osa eläkkeiden rahoitusta.
Työeläkevarojen sijoitustuottoja tulee tarkastella useamman vuoden aikajänteellä
Eläketurvakeskuksen viime viikolla julkaiseman kansainvälisen tuottovertailun tulokset eivät imarrelleet suomalaisia työeläkevakuuttajia. Tulokset ja niiden saama medianäkyvyys painottivat vuoden 2023 tuottoja.…
Työeläkelaitosten vakavaraisuus kesti kovan stressitestin
Vakavaraisuutta testattiin Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen EIOPA:n stressiskenaariossa. Työeläkelaitosten vakavaraisuus kesti hyvin likvideihin sijoituksiin kohdistuneen stressin. Epälikvideihin sijoituksiin kohdistuneen epärealistisen…
Q&A-tietopaketti niputtaa sijoitusuudistuksen taustat ja tavoitteet
Sijoitustoiminnan uudistus on pitkin syksyä esiintynyt julkisuudessa yhtenä todennäköisenä osana työmarkkinakeskusjärjestöjen parhaillaan käymiä eläkeuudistusneuvotteluja. Kokosimme sijoitusuudistukseen liittyvät taustat ja tavoitteet…
Osaketuotot siivittivät työeläkevarojen kasvua – varojen määrä 267 miljardia
Työeläkesijoitusten kehitys jatkui positiivisena vuoden kolmannella neljänneksellä ja varat kasvoivat kuudella miljardilla eurolla. Suomalaisten työeläkkeiden rahoitukseen käytettäviä eläkevaroja oli syyskuun…