Siirry sisältöön

Lausunnot

Ministeriöille, eduskunnan valiokunnille ja muille tahoille antamamme lausunnot.

Avoin kuuleminen ikääntymisen vihreästä kirjasta

Osallistuimme EU:n komission avoimeen kuulemiseen ikääntymisen vihreästä kirjasta. Kuuleminen keskittyi väestön ikääntymiseen Euroopassa ja pyrki käynnistämään teemasta laajaa julkista keskustelua.

Arviomuistio digitaalisen henkilöllisyyden kehittämiseksi

Annoimme lausunnon valtiovarainministeriölle koskien arviomuistiota digitaalisen henkilöllisyyden kehittämiseksi. Arviomuistiossa kuvataan digitaalisen henkilöllisyyden nykytilaa ja arvioidaan kokonaisuuteen tulevaisuudessa kohdistuvia muutospaineita. Lisäksi…

Uusi väliaikainen laki yhteisöjen kokouksista

Annoimme lausunnon oikeusministeriölle koskien luonnosta hallituksen esitykseksi uudeksi laiksi väliaikaisesta poikkeamisesta osakeyhtiölaista, osuuskuntalaista, yhdistyslaista ja eräistä muista yhteisölaeista.

Työterveyshuoltolain 3§:n muuttaminen

Annoimme lausunnon eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle koskien hallituksen esitystä työterveyshuoltolain 3§:n muuttamisesta. Kerroimme valiokunnalle kannattavamme esitystä, jonka mukaan työterveyshuollon ammattihenkilöiksi…