Eläkeuudistus

Jatkossa sijoitustoimintaa voidaan hoitaa aikaisempaa tehokkaammin erilaisissa suhdannetilanteissa. Lisäksi mahdollisuus sijoittaa pitkällä aikavälillä parhaiten tuottavaan omaisuuslajiin, osakkeisiin, parani selvästi.

Sopimuksessa on hieman epäselvästi ilmaistu ajatus siitä, että vakavaraisuusrajan laskennassa sovellettavaa todennäköisyyttä alennetaan vain siinä määrin “kuin riittävä riskinkantokyvyn paraneminen edellyttää”. Mainittu “riittävä riskinkantokyky” jää vielä ilman tarkempaa määrittelyä.

Neuvotteluissa sovittiin myös uudesta sääntöpohjaisesta vakautusjärjestelmästä eli niin kutsutusta inflaatiovakauttajasta, joka otetaan käyttöön vuodesta 2030 alkaen. Sen avulla on tarkoitus pienentää maksussa olevien työeläkkeiden korotuksia tilanteissa, joissa yleinen hintataso kasvaa voimakkaammin kuin palkat.

Sopimuksen mukaan automaattinen vakauttaja toteutetaan siten, että työeläkeindeksi rajoitetaan korkeintaan palkkakertoimen suuruiseksi kahden vuoden aikajaksolla. Tämä vaikuttaa eläke-etuuksiin todennäköisesti vain hyvin harvoin ja silloinkin luultavasti maltillisesti.

Eläkesijoitusten riskitason nostaminen toimii hyvin suurella todennäköisyydellä nuorten eduksi: järjestelmän pitkä sijoitushorisontti antaa hyvän suojan esimerkiksi osakemarkkinoiden heilahtelua vastaan ja mahdollistaa aikaisempaa korkeamman tuottotason. Sopimuksessa vahvistetaan myös eläkkeiden rahastointia, mikä lähtökohtaisesti on tulevaisuuden eläkerasitusta keventävä toimi. Mitä suurempi osuus maksettaviin eläkkeisiin saadaan rahastoista, sitä vähemmän kohdistuu painetta työeläkemaksujen korottamiseen.

Rahastoinnin lisäämisellä on kuitenkin myös hankalampi piirre: se kasvattaa lähiajan maksunkorotustarvetta, kun aikaisempaa isompi osa perityistä maksuista sitoutuu rahastoihin eikä ole käytettävissä jo maksussa olevien eläkkeiden kattamiseen. Toisaalta työmarkkinaosapuolet sopivat neuvotteluissaan, että maksutasoa ei muuteta ainakaan ennen vuotta 2030.

Työeläkejärjestelmän puskurit pitävät jonkin aikaa maksun nostopaineen kurissa. Jatkoa ajatellen on kuitenkin ratkaistava, miten lisääntynyt rahastointi ja ajatus maksutason vakauttamisesta saadaan ajallisesti sovitettua yhteen. Riskinoton kasvattamisen myötä syntyvät paremmat tuotot eivät välttämättä realisoidu kovin nopeasti. Asiaa koskeva päätöksenteko on jätetty erillisen selvityksen varaan.

Rahastoinnin perusajatuksena on hyödyntää korkoa korolle -efektiä ja siten pienentää tulevaisuuden eläkemaksurasitusta. Rahastoinnin näkökulmasta on oleellista kysyä myös, miten paremmat tuotot kohdennetaan mahdollisimman hyvin eläkevastuille.

Toistaiseksi työeläkejärjestelmä on kohdistanut perustuottotavoitteen ylittävät tuotot yli 55-vuotiaiden vastuille, mikä on edesauttanut nykymaksun pysymistä kohtuullisella tasolla. Kyseessä on puhtaasti rahoitustekninen ratkaisu, jolla ei ole eläke-etuuksiin mitään vaikutusta. Nuorten sukupolvien kannalta voisi silti olla edullisempaa kohdentaa tuottoja myös nuorempien ikäluokkien vastuisiin, mikä pienentäisi nimenomaan kaukaisemman tulevaisuuden eläkemaksupainetta.

Rahastointiin ja tuottojen kohdentamiseen vaikuttavat sopimuksessa monet kohdat esimerkiksi täydennyskertoimesta ja tuottovaatimuksesta aina asiakashyvitysmaksimin alentamiseen. Vasta rahastoinnin kasvattamisen ja sijoitustuottojen kohdentamisen yksityiskohdat ratkaisevat, millä tavalla eläkeuudistus vaikuttaa eri sukupolviin ja työeläkemaksun tasoon.