Työeläkkeiden rahoitus
Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus heikkeni hieman alkusyksyn aikana
Kulunut vuosi jatkui sijoitusmarkkinoilla epävakaana loppukesän ja alkusyksyn aikana. Myös työeläkevakuuttajien sijoitustoiminta on jatkunut tappiollisena, mikä näkyy myös vakavaraisuuden heikkenemisenä.…
Julkisalojen työeläkemaksut vuodelle 2023 vahvistettu
Julkisalojen eli Kevan jäsenyhteisöjen, valtion ja evankelis-luterilaisen kirkon työeläkemaksut vuodelle 2023 on vahvistettu. Kevan jäsenyhteisöjen maksusta päättävät Kevan valtuutetut. Valtion…
Väestöhaaste ei ratkea suuriin ikäluokkiin
Suurten ikäluokkien vaikutusta väestöön yliarvioidaan jatkuvasti. Tämä aiheuttaa sitkeitä väärinkäsityksiä siitä, mikä on väestön merkitys Suomen taloudelle lähivuosikymmeninä. Väestörakenne on…
Suomi ja Japani 1,3 – uhka vai mahdollisuus?
Tilastokeskuksen viimeisin väestön ennakkotilasto marraskuun lopulta kertoo jälleen suomalaisten syntyvyyden laskusta. Tällä hetkellä meillä syntyvyyttä kuvaava kokonaishedelmällisyysluku huitelee jossain 1,35:n…
Syntyvyys: Halut nousussa, mutta lasten tekeminen tökkii
Suhteellisen pienikin nousu toteutuneessa lapsiluvussa lähes poistaisi eläkemaksujen korotuksen maksupaineen. Suomalaiset myös haluaisivat lapsia, mutta eivät saa niitä niin paljon…
Yksityisalojen työeläkemaksut vuodelle 2023 vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on tänään vahvistanut yksityisalojen työeläkemaksun vuodelle 2023. Maksu on ensi vuonna keskimäärin 24,84 prosenttia palkasta. Maksuun sisältyy…
Yksityisalojen työeläkemaksu vuodelle 2023 on lähetetty vahvistettavaksi
Työeläkeyhtiöiden valtuuttamana olemme toimittaneet sosiaali- ja terveysministeriölle hakemuksen vuoden 2023 työeläkemaksun perusteista, jotka ministeriö erikseen vahvistaa. Yksityisaloilla perittävä työeläkemaksu tulee…
Janne Pelkonen kommentoi eläkejärjestelmän tulevaisuudennäkymiä MTV:llä
Suomen eläkejärjestelmä on Eläketurvakeskuksen tuoreiden pitkän aikavälin laskelmien (PTS) mukaan yhä kestävämmällä pohjalla. Vaikka viime vuosina onkin menty ”kriisistä kriisiin”,…
Onko eläkepommi vihdoin purettu?
Eläketurvakeskuksen uunituore pitkän aikavälin rahoituslaskelma (PTS) avaa monella tavalla uusia näkökulmia suomalaisen lakisääteisen eläketurvan rahoituspaineisiin. Laskelmaa onkin odotettu kiihkeästi, koska…
Väestön ikääntymistä tarkastellaan edelleen liian pistemäisesti, sanoo Siimes videopodcastissa
Väestön vanhenemista lähestytään yhteiskunnallisessa keskustelussa usein uhkakuvien ja päätöksenteon vaihtoehdottomuuden näkökulmasta. Mitä ratkaisuja ikääntymiskehitys vaatii ja mitä mahdollisuuksia se sisältää?…