Työeläkkeiden rahoitus
Eläkkeitä ei leikata edes ensi vuoden alussa
Eläkeuudistus 2017 tulee voimaan ensi vuoden alussa. Siihen on melko tarkkaan yhden raskauden mittainen aika: reilut yhdeksän kuukautta. Tuolloin päivänvalon…
Työmarkkinaratkaisu vahvistaa eläketurvaa
Kun julkisuudessa on viime päivät arvioitu työmarkkinaosapuolten tuoretta neuvottelutulosta, eniten huomiota on aiheellisesti saanut historiallinen työajan pidennys ja pitkään kiistakapulana…
Vakavaraisuusrajan laskemiseen ja sijoitusten hajauttamiseen liittyvät määräykset ja ohjeet
Annoimme lausunnon Finanssivalvonnalle liittyen eläkelaitosten vakavaraisuusrajan laskemista ja sijoitusten hajauttamista koskevaan määräys- ja ohjeluonnokseen.
Suhdanteiden hoito eläkemaksuilla ei pelastaisi Suomea
Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan oleva eläkeuudistus on historiallinen, sillä sen arvioidaan pienentävän Suomen julkisen talouden kestävyysvajetta yhdellä prosenttiyksiköllä suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tämä…
Eläkkeet eivät ole suhdannepolitiikkaa
Harva muistaa näin vaalien jälkeen niitä mainesanoja, joita kauan odotettuun eläkeneuvottelutulokseen liitettiin viime syksynä. Vielä harvemmat muistavat, mistä oli puhe…
Työeläkeindeksityöryhmän loppuraportti
Annoimme lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle työeläkeindeksityöryhmän loppuraportista.
Finanssivalvonnan määräykset ja ohjeet: Vakavaraisuus ja vastuuvelan sekä eläkevastuun kate
Annoimme lausunnon Finanssivalvonnalle määräys- ja ohjekokoelmaan vakavaraisuudesta ja vastuuvelan sekä eläkevastuun katteesta työeläkelaitoksille. Uudessa määräys- ja ohjekokoelmassa on yhdistetty sekä…
Finanssivalvonnan määräykset ja ohjeet: Kirjanpitoa, tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskevat määräykset
Annoimme lausunnon Finanssivalvonnalle työeläkevakuuttajien kirjanpitoa, tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskevasta määräys- ja ohjekokoelmasta.
Eläkelaitosten vakavaraisuutta koskevien säännösten muuttaminen
Annoimme lausunnon eduskunnan talousvaliokunnalle koskien hallituksen esitystä eläkelaitosten vakavaraisuutta koskevien säännösten muuttamiseksi. Esitys on osa laajempaa työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyn uudistamista. Talousvaliokunta…