Työeläkevarat
Työeläkevarat kasvoivat miljardin kolmannella vuosineljänneksellä – sijoitusuudistus on tärkeä osa käynnissä olevaa eläkeuudistusta
Suomalaisten työeläkevarat kasvoivat miljardilla vuoden kolmannella neljänneksellä. Varoja oli syyskuun päättyessä yhteensä 244 miljardia euroa.
Työeläkevarat kasvoivat kaksi miljardia toisella vuosineljänneksellä – sijoitusuudistuksella voitaisiin vahvistaa eläkkeiden rahoitusta pitkällä aikajänteellä
Suomalaisten työeläkevarat kasvoivat kaksi miljardia vuoden toisella neljänneksellä. Varoja oli kesäkuun päättyessä yhteensä 243 miljardia euroa. Kasvu oli pitkälti kansainvälisen…
Eläkesijoitusten resepti alkuvuodelle 2023: Hajautus, hajautus, hajautus
Eläkevarat kasvoivat toisen vuosineljänneksen aikana kahdella miljardilla eurolla ja olivat kesäkuun lopulla 243 miljardia euroa. Sijoitustuottoja siivitti kansainvälisen osakemarkkinan hyvä…
Kovien vaihteluiden sijoitusvuosi – Tuotot laskivat noin 15 miljardia euroa
Sijoitustuotot laskivat viime vuonna 14,8 miljardia euroa. Eläkevakuuttajien vakavaraisuus turvaa eläkkeiden rahoitusta sijoitusmarkkinoiden vaihdellessa voimakkaasti. Viime vuoden lopussa työeläkevakuuttajien sijoitusvarat…
Työeläkevarat kasvoivat kolme miljardia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
Suomalaisten työeläkevarat kasvoivat kolme miljardia vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Varoja oli maaliskuun päättyessä 241 miljardia euroa. Varojen kasvu tuli lähes…
Sijoittajan alkuvuosi 2023 oli puolipilvinen – eläkevarat kasvoivat kolme miljardia
Suomalaisten työeläkkeiden rahoituksessa käytettävät eläkevarat kasvoivat kolme miljardia vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Varoja oli maaliskuun päättyessä 241 miljardia euroa. Osakemarkkinat…
Tilastokuvat työeläkevaroista, sijoitusten tuotoista ja pörssiomistuksista päivitetty vuoden 2022 tiedoilla
Olemme päivittäneet sivuiltamme löytyvät työeläketalouden tilastokuvat vastaamaan vuoden 2022 lopun tilannetta. Päivitykset kohdistuvat seuraaviin sivuihin.
Työeläkevarat laskivat vuonna 2022 – lasku ei vaikuta eläkkeiden rahoitukseen
Suomalaisten työeläkevarat laskivat yhteensä 17 miljardia euroa vuoden 2022 aikana. Varoja oli vuoden päättyessä 238 miljardia. Laskua aiheutti inflaation myötä…
Vuoden 2022 lasku työeläkevaroissa ei vaaranna eläkkeiden rahoitusta
Vaikea maailmantilanne näkyi sijoitusmarkkinoilla ja suomalaisissa työeläkesijoituksissa vuoden 2022 aikana. Työeläkevarat laskivat yhteensä 17 miljardia euroa, ja niitä oli vuoden…
Työeläkesijoitusten riskitason kasvattamista pitää alkaa pohtia
Näkymät lähitulevaisuuteen ovat Ukrainan sodan, elinkustannusten nousun ja taantuman pelon takia parhaillaan melkoisen synkät. Yksi valoisa uutinen kuitenkin mahtuu joukkoon:…