Työeläkevakuuttajat
Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 2/2023 valmistunut
Työeläkevakuutusten toinen siirtokierros kuluvalta vuodelta päättyi heinäkuun alussa. Olemme koonneet tiedot siirtyneiden TyEL- ja YEL-vakuutusten lukumäärästä sekä TyEL-vakuutusten siirtoliikkeen euromääräisestä…
Työeläkeyhtiöt eivät ole ulkoistaneet julkisen vallan käyttöä
Finanssivalvonta julkaisi tänään ulkoistamista koskevan teema-arvion liittyen työeläkeyhtiöiden julkisen vallan käyttöön. Teema-arvion tavoitteena oli selvittää, miten työeläkeyhtiöt noudattavat voimassa olevaa…
Työeläkealan it-kulut laskussa jo kolmatta vuotta perättäin
Työeläkealan tietojärjestelmäkulut olivat vuonna 2022 yhteensä noin 213 miljoonaa euroa. Vuoteen 2021 verrattuna kulut laskivat noin 9,8* miljoonaa euroa eli…
Eläke kerran kuussa, vaikka ei aina ensimmäinen päivä
Joitain kertoja vuodessa kuukauden ensimmäinen pankkipäivä osuu viikonlopulle tai arkipyhälle. Seuraavan kerran niin käy heinäkuussa, kun 1.7. on lauantai. Se…
Tilinpäätöstiedot vuodelta 2022 julkaistu – nyt myös tilastotietokannassa
Työeläkevakuuttajien tilinpäätöstiedot 2022 on julkaistu tänään osana Eläketurvakeskuksen Työeläke-lehden numeroa 2/2023. Tilinpäätösliite kokoaa yhteen kaikkien työeläkevakuuttajien avainlukuja vuodelta 2022: tulot,…
Tilinpäätösliitteen kehitys
Toimistomme kirjahyllyssä on arkistomappi, jonka kyljessä lukee: Älä ikinä hävitä näitä. Mappi sisältää työeläkeyhtiöiden ja -laitosten tilinpäätöstietoja. Vanhimmat tiedot ovat…
Uusi laki kirkon eläkerahastosta vahvistettu
Tasavallan presidentti on tänään vahvistanut uuden lain kirkon eläkerahastosta. Uuteen lakiin on yhdistetty aiemmin eri laeissa ja kirkkojärjestyksessä olleet kirkon…
Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 1/2023 valmistunut
Työeläkevakuutusten ensimmäinen siirtokierros kuluvalta vuodelta päättyi huhtikuun alussa. TyEL-vakuutuksia siirtyi työeläkeyhtiöstä toiseen yhteensä 2 856 kappaletta alkuvuoden aikana. Siirtyneiden YEL-vakuutusten…
Insolvenssioikeudellinen selvitys työeläkevakuuttajien selvitystilaa ja konkurssia koskevista uudistustarpeista julkaistu
Olemme teettäneet insolvenssioikeudellisen selvityksen yksityisalojen työeläkevakuuttajien selvitystilaa ja konkurssia koskevista epäkohdista sekä vaihtoehdoista niiden ratkaisemiseksi. Selvityksen on laatinut riippumaton selvityshenkilö…
Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto vuodelta 2022 valmistunut
Työeläkevakuutusten neljäs eli viimeinen siirtokierros viime vuodelta päättyi vuodenvaihteessa. Työeläkeyhtiöiltä saamiemme tietojen pohjalta olemme koonneet vuotta 2022 koskevan yhtiökohtaisen vakuutussiirtojen…