Telan tilastot
Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus vahvistui hieman
Työeläkevakuuttajien sijoitusvuosi on jatkunut vahvana loppukesän ja alkusyksyn aikana. Tämän myötä myös yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus on vahvistunut edelleen hieman. Keskimääräinen…
Sijoitusjakauma ja tuotot syyskuun 2019 lopussa – työeläkevakuuttajien osavuositiedot julkaistu
Kuusi suurinta työeläkevakuuttajaa ovat julkaisseet sijoitusjakauma- ja tuottotietonsa vuoden 2019 kolmannen neljänneksen eli syyskuun lopulta. Sijoitusvuosi jatkui edelleen vahvana, ja…
Sijoitusjakauma ja tuotot syyskuun 2019 lopussa – osavuositietojen julkaisu käynnistynyt
Työeläkevakuuttajat ovat alkaneet julkistaa sijoitustoimintansa tulostietoja vuoden kolmannen neljänneksen eli syyskuun lopulta. Julkistettujen tietojen pohjalta olemme aloittaneet myös omilla sivuillamme…
Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 3/2019 valmistunut
Työeläkevakuutusten kolmas siirtokierros vuodelta 2019 on päättynyt lokakuun alussa. Siirtyneitä TyEL-vakuutuksia oli heinä-syyskuussa lukumääräisesti 2 924 kappaletta ja siirtyneitä YEL-vakuutuksia…
Työeläkevakuuttajien vakavaraisuus vahvistui edelleen kevään kuluessa
Kuluneen vuoden ensimmäinen puolisko on tuonut työeläkevakuuttajille hyviä sijoitustuottoja. Tämä näkyy myös työeläkevakuuttajien vakavaraisuudessa, joka jatkoi vahvistumistaan kevään kuluessa.
Sijoitusjakauma ja tuotot kesäkuun 2019 lopussa – työeläkevakuuttajien osavuositiedot julkaistu
Kuusi suurinta työeläkevakuuttajaa ovat julkaisseet sijoitusjakauma- ja tuottotietonsa vuoden 2019 ensimmäiseltä vuosipuoliskolta eli kesäkuun lopulta. Sijoitustoiminnan nettotuotot kuluneelta kuudelta kuukaudelta…
Sijoitusjakauma ja tuotot kesäkuun 2019 lopussa – osavuositietojen julkaisu käynnistynyt
Työeläkevakuuttajat ovat alkaneet julkistaa sijoitustoimintansa tulostietoja vuoden toisen neljänneksen eli kesäkuun lopulta. Julkistettujen tietojen pohjalta olemme aloittaneet myös omilla sivuillamme…
Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 2/2019 valmistunut
Työeläkevakuutusten toinen siirtokierros vuodelta 2019 on päättynyt heinäkuun alussa. Tilastoon sisältyvät huhti-, touko- ja kesäkuun aikana siirtyneet työeläkevakuutukset. Tuorein tilasto…
Työeläkevakuuttajien vakavaraisuus vahvistui vuoden 2019 alussa
Työeläkevakuuttajien tuottovuosi on alkanut poikkeuksellisen vahvasti. Hyvät sijoitustuotot ovat johtaneet myös vakavaraisuuden vahvistumiseen. Työeläkevakuuttajien keskimääräinen vakavaraisuusaste eli eläkevarojen suhde vastuuvelkaan…
Sijoitusjakauma ja tuotot maaliskuun 2019 lopussa – työeläkevakuuttajien osavuositiedot julkaistu
Kuusi suurinta työeläkevakuuttajaa ovat julkaisseet sijoitusjakauma- ja tuottotietonsa vuoden 2019 ensimmäiseltä neljännekseltä eli maaliskuun lopulta. Alkuvuosi oli sijoitusmarkkinoilla poikkeuksellisen vahva.…