Selvitys työeläkekilpailusta TyEL-järjestelmän taloudessa

Teetimme vuonna 2020 työmarkkinakeskusjärjestöjen pyynnöstä selvityksen työeläkekilpailusta, sen hyödyistä ja haitoista sekä reunaehdoista niin kansallisen kuin EU-lainsäädännön puitteissa.

Selvityksen tarkoituksena on selkiyttää ja lisätä ymmärrystä työeläkekilpailulla eri aikoina tavoitelluista asioista. Selvityksen meille ovat laatineet riippumattomat selvityshenkilöt filosofian maisteri Jari Sokka ja ekonomisti Reijo Vanne.

Yksityisalojen työeläkevakuuttajat eli työeläkeyhtiöt, eläkesäätiöt ja -kassat kilpailevat keskenään työnantajien ja yrittäjien eläkevakuutuksista. Kilpailun tavoitteena on tehostaa työeläkejärjestelmän toimeenpanoa ja parantaa palveluja sekä sijoitustoiminnan tuottoja. Siten kilpailun tuomat hyödyt koituvat vakuutuksenottajien ja vakuutettujen eduksi.

Sokan ja Vanteen laatiman selvityksen keskiössä ovat työeläkeyhtiöt ja niiden keskinäinen kilpailu. Eläkesäätiöt ja -kassat esiintyvät tässä selvityksessä lähinnä viitteenomaisesti. Selvityksessä keskitytään erityisesti työeläkekilpailuun työeläkeyhtiöiden talouden näkökulmasta.

Selvityksestä mahdollisesti seuraavien johtopäätösten ja ehdotusten teko jää selvityksen toimeksiantajille eli työmarkkinakeskusjärjestöille.

Selvityksen lähtökohdat

Selvityshenkilöt ovat pitäneet lähtökohtanaan sitä, että työeläkevakuutus on osa kansallista sosiaaliturvajärjestelmää, ja että työeläkevakuutuksen tehtävä on ylläpitää työtuloihin perustuvaa eläketurvaa. Tässä tehtävässä työeläkekilpailu on monella tapaa toissijaisessa asemassa: lakisääteisten eläke-etuuksien tasolla tai oikeudella etuuteen eli niin sanotulla ”sosiaaliturvatuotteella” ei kilpailla, eikä työeläkejärjestelmää kehitetä kilpailun edistämistä priorisoimalla, jos toimilla olisi vaikutusta eläke-etuuksiin. Sen sijaan kilpailua käydään työeläketurvan toimeenpanon tehokkuudella, asiakaspalvelulla ja sijoitustoiminnassa onnistumisella.

Selvityksessä on myös oletettu, että työeläkkeiden etuus- ja rahoitussääntöjen osalta nykyinen lainsäädäntö ja muu sääntely on voimassa tulevaisuudessakin. Lisäksi lähtökohtana on pidetty myös sitä, että työeläkevakuutuksen ja toimeenpanijoiden EU-oikeudellinen asema on muuttumaton.

Selvityksen keskeiset havainnot

Selvityshenkilöt toteavat johtopäätöksenään, että työeläkeyhtiöiden välinen kilpailu on pääosin toteuttanut niitä tavoitteita, joita sille kulloinkin on asetettu.

Työeläkejärjestelmän kokonaisuuden näkökulmasta on olennaista, että yhtiöt kilpailevat jollain tavoin. Vaikka selvityshenkilöt pitävät kilpailun hyötyjä taloudellisesta näkökulmasta melko vähäisinä, voivat kilpailun välilliset hyödyt olla kuitenkin merkittäviä. Yksi tärkeimmistä välillistä hyödyistä liittyy työeläkesijoitusten riskienhallintaan, joka hajautetun järjestelmän ja konkurssiyhteisvastuun ansiosta on laajempaa.

Selvityshenkilöt esittävät loppuraportissa omia arvioitaan ja havaintojaan siitä, miten työeläkekilpailua voisi kehittää. Monet havainnoista liittyvät asiakashyvityksiin, jotka ovat työeläkeyhtiöiden asiakkaille jaettavaa ylijäämää, jota kertyy yhtiön toiminnan tehokkuudesta ja sijoitustoiminnasta. Asiakashyvitykset ovat nykyisin yksi keskeisimmistä kilpailukeinoista työeläkeyhtiöiden välillä.

Havainnot on kuvattu tässä vain lyhyesti; niiden tarkempi taustoitus ja kuvaus sisältyvät loppuraporttiin.

• Työeläkeyhtiöiden asiakkailleen maksamilla asiakashyvityksillä ja työeläkemaksun tasausosalla on työeläkemaksun määräytymisessä tietty yhteys, joka voi tietyissä tilanteissa muodostua ongelmalliseksi. Siksi asiakashyvitysten ja työeläkemaksun tasausosan välinen yhteys tulisi purkaa.
• Sijoitustoiminnasta aiheutuvat kulut katetaan sijoitustoiminnan tuotoilla, eikä niitä raportoida erikseen. Tämä tekee kulujen vertailusta vaikeaa. Sijoitustoiminnan kulujen läpinäkyvyyttä voisi parantaa esimerkiksi niin, että vuodelta 2017 toteutettu sijoitustoiminnan kuluja käsittelevä selvitys tehtäisiin jokavuotiseksi.
• Työeläkejärjestelmän yhteisen edun mukaista on, että työeläkeyhtiöitä kannustetaan kilpailuedulla tavoittelemaan mahdollisimman korkeaa sijoitustuottoa. Markkinoiden kehitys, sijoitustuottoihin perustuvat eläkevastuiden tarkistussäännöt ja riskinottoa säätelevä vakavaraisuussääntely ovat kuitenkin samat kaikille yhtiöille, jolloin pitkän aikavälin tuottoerot yhtiöiden välillä eivät muodostu kovin suuriksi. Sijoitustuotoilla tapahtuvan kilpailun todellisesta vaikutuksesta keskimääräiseen sijoitustuottoon olisi siten perusteltua tehdä tutkimus tilastotieteellisin menetelmin.
• Nykyisten asiakashyvitysperusteiden mukaan sijoitustuottojen perusteella asiakashyvityksiä voidaan jakaa keskimäärin noin 0,5 prosenttiyksikköä suhteessa palkkasummaan. Ennusteiden valossa näyttää todennäköiseltä, että työeläkemaksua joudutaan viimeistään 30 vuoden kuluttua nostamaan nykyisestä. Siksi olisi perusteltua, että osa nykyisin asiakashyvityksinä jaettavasta osuudesta rahastoitaisiin tulevia eläkkeitä varten.
• Osana työeläkemaksua perittävällä hoitokustannusosalla katetaan työeläkeyhtiöin toiminnasta aiheutuvat kulut. Hoitokustannusosa mitoitetaan nykyisin kaikkien yhtiöiden kannalta riittäväksi, jolloin toisilla yhtiöillä saattaa muodostua ylijäämää enemmän kuin toisilla. Laskuperusteita tulisi siksi kehittää hoitokustannusosan osalta yhtiökohtaisiksi.
• Sijoitustoiminnan tuotot kasvattavat työeläkeyhtiön vakavaraisuuspääomaa, josta yhtiö saa merkitä tietyn osuuden asiakashyvityksinä maksettavaksi (edellyttäen että vakavaraisuustilanne sen sallii). Vakavaraisuuden perusteella hyvityksiä voidaan jakaa myös sellaisena vuotena, jolloin sijoitustoiminnan tuotto on huono, tai jopa negatiivinen. Sijoitustoimintaan pohjautuvien hyvitysten tulisi siksi perustua suoraan saavutettuun sijoitustuottoon, jolloin ne olisivat paremmin perusteltavissa.
• Asiakashyvitysten vuosittaisessa määrittämisessä tulisi siirtyä vähintään kahden vuoden mittaisen ajanjakson perusteella tapahtuvaan määrittämiseen. Tämä tasoittaisi ajallisesti hyvitysten määrän vaikutusta työeläkemaksuun.

Lisätietoja: