Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus vahvistui edellisestä vuodesta
Työeläkevakuutussektorin vakavaraisuusaste oli vuoden 2024 lopussa 129,3 prosenttia. Vakavaraisuusaste on vahvistunut vuoden takaisesta, jolloin alan keskimääräinen vakavaraisuusaste oli 126,7 prosenttia.
Vakavaraisuusaste kuvaa työeläkevakuuttajien hallinnoimien eläkevarojen suhdetta niiden vastuuvelkaan. Työeläkeyhtiöiden keskimääräinen vakavaraisuusaste vuoden 2024 lopussa oli 129,1 prosenttia (126,3 vuoden 2023 lopussa). Eläkesäätiöiden ja -kassojen vastaava luku oli puolestaan 140,2 prosenttia (140,4 vuoden 2023 lopussa). Luvut käyvät ilmi Finanssivalvonnan tällä viikolla julkaisemista tiedoista koskien finanssialan vakavaraisuutta.
– Työeläkevakuuttajien sijoitukset tuottivat viime vuonna reaalisesti yhteensä lähes 9 prosenttia. Tuotoista suurin osa tuli osakesijoituksista ja muutoinkin eri sijoituslajeista ainoastaan kiinteistösijoitusten tuotto jäi negatiiviseksi. Osakesijoitusten osuus sijoituksista myös kasvoi korkeammaksi kuin koskaan aiemmin, kertoo matemaatikkomme Hanna Mäkinen.
Vakavaraisuuden toinen keskeinen luku, vakavaraisuusasema, oli vuoden lopussa 1,6. Luku oli sama vuoden 2023 lopussa. Vakavaraisuusasema kuvaa työeläkevakuuttajien keskimääräistä pääoman suhdetta sijoitusten riskillisyyden perusteella määräytyvään vakavaraisuusrajaan.
– Vaikka vakavaraisuusvaade kasvoi lisääntyneen riskinoton vuoksi vakavaraisuuspääomaa nopeammin, säilyi vakavavaraisuusasema kuitenkin aiemmalla tasollaan. Luku 1,6 tarkoittaa siis sitä, että työeläkevakuuttajien vakavaraisuus on kuitenkin edelleen yli puolitoistakertainen lain vaatimukseen nähden, Mäkinen kertoo.
Finanssivalvonta arvioi työeläkevakuuttajien riskinkantokyvyn osakehintojen laskua vastaan heikenneen hieman vuoden viimeisen vuosineljänneksen aikana kasvaneen osakeriskin takia.
– Työeläkevakuuttajien stressikestävyys osakesijoitusten arvon alenemista kohtaan on silti edelleen riittävä, Mäkinen mainitsee.
Vakavaraisuussääntely koskee vain yksityisalojen työeläkevakuuttajia eli työeläkeyhtiöitä, eläkekassoja ja -säätiöitä. Siksi Finanssivalvonnan raportissa ovat vain edellä mainitut toimijat mukana. Olemme päivittäneet myös omilta sivuiltamme löytyvät vakavaraisuustilastot tuoreiden lukujen mukaisiksi.
#vakavaraisuus