Mitä yhteistä on Aku Ankalla ja eläkeuudistuksella?  

Keskeinen osa eläkeuudistusta on yksityisalojen työeläkevakuuttajien sijoitustoimintaan liittyvän sääntelyn ja rahoitustekniikan muuttaminen. Tavoitteena on saada työeläkevaroille nykyistä parempia sijoitustuottoja sallimalla työeläkevakuuttajien ottaa hieman nykyistä enemmän sijoitusriskiä.  

– Suomalaisten ikärakenne on muuttunut nopeasti varsinkin syntyvyyden alenemisen takia. Jos työeläkemaksuja ei haluta nostaa eikä ​eläke-etuuksiin koskea, sijoitustuottojen merkitys kasvaa.​ Nyt viidennes ja lähitulevaisuudessa neljännes vuotuisista työeläkemenoista ​katetaan sijoitusten tuotoilla, toteaa Suvi-Anne Siimes.  

Vaikka työeläkevaroja sijoitettaisiin riskialttiisiinkin kohteiseen, kyse ei ole mistään kasinopelistä.  

– Työeläkejärjestelmän pitkä sijoitushorisontti tarkoittaa, että tuottoja odotetaan nimenomaan pitkällä aikavälillä. Samasta syystä vakavarainen järjestelmä kestää huonompiakin aikoja pitkään, Jari Sokka muistuttaa.  

Korkoa korolle -ilmiö tuottaa tulosta 

Sijoitusuudistus kasvattaa sijoitusten osakepainoa nykyisestä reilusta 50 prosentista noin kymmenen prosenttiyksikköä ja mahdollistaa suuremman tuottohakuisuuden myös muissa sijoitusinstrumenteissa.​ Työeläkevakuuttajien sijoitusmahdollisuuksia on laajennettu 1990-luvulta lähtien, ja viimeisen kymmenen vuoden aikana työeläkerahastoissa olevat varat ovat miltei kaksinkertaistuneet.  

– Nimenomaan pitkä aikaväli on tässä merkityksellinen: pienelläkin riskinoton lisäämisellä saamme koroa korolle -ilmiön ansiosta sen hyödyn, että työeläkemaksun nousupaine pienenee ja parhaimmassa tapauksessa jopa ajan myötä katoaa, Siimes huomauttaa.  

Vastaavasti jos työeläkevakuuttajat pidättäytyisivät käyttämään hyvin maltillista sijoitussalkkua, myös sijoitusten tuotot olisivat maltillisia. Tällöin riskin realisoituminen ei tarkoittaisikaan osakekurssien laskua vaan sitä, että tuottotaso jää liian alhaiseksi liian matalan riskitason vuoksi. Se taas voisi johtaa tulevaisuudessa työeläkemaksun korotuspaineeseen.  

Lisäksi on hyvä muistaa, että vaikka sijoitusriskin lisäämisen mahdollisuuksia tällä eläkeuudistuksella nostetaan, työeläkevakuuttajilla on jatkossakin oltava eläkevastuisiin aina riittävästi pääomaa. 

Siimes ja Sokka keskustelevat sijoitusriskin lisäämisestä myös oheisella videolla. Artikkeli jatkuu videon jälkeen. 

Sijoitustuotot eivät ole järjestelmän ainoa osa 

Työntekijöiden työeläkkeiden rahoitus lepää kahden lähteen varassa: eläkkeiden maksamiseen vuosittain tarvittava rahasumma kasataan palkoista perittävillä työeläkemaksuilla sekä eläkevaroista ja niiden sijoitustuotoista. Suurin osa maksettavasta eläkemenosta katetaan nimenomaan kunakin vuonna kerättävillä työeläkemaksuilla.  

– Taannoin 1960-luvulla, kun nykyinen työeläkejärjestelmä luotiin, ajateltiin että sijoitusten tuotto ja työllisyys olisivat harvoin ainakaan yhtä aikaa alamaissa pitkiä aikoja kerrallaan. Sen sijaan oletettiin, että aina vähintään toinen näistä rahoituksen lähteistä olisi riittävän hyvässä tilanteessa ja että eläkkeet pystytään siksi rahoittamaan tekemällä ihan perustyötä silloinkin, kun sijoitustuotot ovat huonoja, Siimes toteaa.  

– Työeläkejärjestelmä perustuu nimenomaan siihen, että tehdään työtä. Jo vuosikymmeniä sitten Aku Ankka -sarjakuvan tarinassa näytettiin, että jos kukaan ei tee työtä, niin hinnat nousevat pilviin. Se on edelleen fakta: emme voi jättäytyä sen varaan, että meillä on eläkerahastoja, Sokka jatkaa.  

Työn tekeminen luo myös kaikki sijoitustuotot, jotka eivät ole mitään tyhjästä ”kryptomarkkinoilla” syntyvää epämääräistä arvonlisää.  

– Tuotot tulevat työstä, jota yrityksissä tehdään. Jos maailma suurin piirtein pysyy raiteillaan – vaikka monet eri tahot yrittävät tällä hetkellä sitä raiteiltaan vääntää – niin todennäköisesti näin tapahtuu jatkossakin. Silloin tämän järjestelmän pitäisi toimia ihan hyvin myös tulevaisuudessa, vaikka riskitasoa on hiukan kasvatettu, Sokka sanoo.  

Kuka kantaa riskinoton lisäämisestä syntyvät riskit? 

Työmarkkinaosapuolet sopivat osana eläkeuudistusta, että aiempaa suurempi osuus sekä sijoitustuotoista että työeläkemaksuista ohjataan rahastoihin.  

– Tämä on merkityksellinen asia erityisesti nuorten sukupolvien kannalta. Joskus kuulee epäilyjä siitä, että suuret ikäluokat tyhjentäisivät eläkerahastot kokonaan eikä perässä tuleville jää mitään. Näin asia ei suinkaan ole, vaan rahastoissa on tälläkin hetkellä kaikkien työssä olevien ikäluokkien eläkkeitä varten rahastoituja varoja, Sokka muistuttaa. 

Rahastoinnin lisääminen puolestaan johtaa siihen, että kun tämän päivän nuoret ikäluokat saavuttavat vanhuuseläkeiän, on meillä suhteessa nykyistä suuremmat rahastot. Mitä suurempi osuus kuukausittain maksettaviin työeläkkeisiin saadaan rahastoista, sitä vähemmän on painetta korottaa työeläkemaksuja.  

Eläkeuudistuksessa sovittiin myös niin sanotusta inflaatiovakauttajasta, joka on yksi keino riskien jakamiseen. 

– Inflaatiovakauttaja koskee niitä poikkeustilanteita, jossa inflaatio on merkittävästi korkeampi kuin palkkojen nousuvauhti. Silloin – luultavasti kuitenkin harvoin – voidaan jarruttaa jo eläkkeellä olevien ihmisten työeläkkeiden indeksointiin liittyvää nousuvauhtia ja yrittää pitää se nykytilaa paremmin palkkojen nousun tahdissa. Inflaatiovakauttaja jakaa täten myös riskiä nykyisille ja tuleville eläkeläisille, Siimes toteaa.  

Työmarkkinaosapuolet sopivat myös työeläkemaksun vakauttamisesta nykytasolleen vuoteen 2030 saakka. Sen jälkeen kuitenkin ennakoimattomien tilapäisten talouden positiivisten shokkien – kuten poikkeuksellisen hyvien sijoitustuottojen – annetaan vahvistaa järjestelmän rahoituksellista kestävyyttä.  

– Juuri käynnistyneessä lainvalmisteluvaiheessa tehtävät rahastoinnin ja sijoitustuottojen kohdentamisen yksityiskohdat tulevat lopulta tarkemmin määrittämään sen, millä tavalla eläkeuudistus vaikuttaa eri sukupolviin ja työeläkemaksun tasoon tulevina vuosikymmeninä, Sokka päättää.