Kaatuuko vanhusten hoiva tulevaisuudessa tyttäriemme vastuulle?
Sukupolvien välisen vastakkainasettelun sijaan todellinen vääntö käydään siitä, kuka lopulta kantaa vastuun vanhusten hoivasta. Niitä päätöksiä tehdään nyt. Jos naisiin kohdistuvat hoivaodotukset vain kasvavat, niin onko se tulevaisuudenkuva, jonka haluamme omille tyttärillemme ja heidän tyttärillensä rakentaa?
Sukupolvien välisissä suhteissa kipunoi – ainakin klikkiotsikoiden ja sosiaalisen median herkästi ruokkiman vastakkainasettelun valossa. Julkisen keskustelun kuva ei kuitenkaan ole koko totuus asiasta. Tällä viikolla julkistetun sukupolvibarometrin mukaan nuorilla (18–24 v.) ja yli 75-vuotiailla on monia yhteisiäkin näkemyksiä ja huolenaiheita.
Yksi yhteisistä huolista koskee osallisuutta. Nuoret kokevat selvästi muita useammin olevansa aliedustettuina demokratiassa. Ja kas: myös yli 75-vuotiaat kokevat keskimääräistä useammin jäävänsä paitsioon demokraattisessa vaikuttamisessa. Nuoret ja eläkeikäiset kokevat olevansa marginaalissa myös työelämän ja palvelujen kehittämisessä.
Yhteistä löytyy myös siitä, että taloudellisen riippumattomuuden merkitys varttuneemmalla iällä koetaan hyvin tärkeäksi molemmissa ikäluokissa. Tai itseasiassa kaikissa: yli 90 prosenttia sukupolvibarometrin vastaajista on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että heille on tärkeää olla ikääntyneenä taloudellisesti riippumaton läheisistään.
Eläkeuudistusneuvotteluissa äskettäin saavutettu tulos ja sen Orpon hallitukselta viime viikolla saama hyväksyntä kertovat siitä, että Suomen lakisääteistä työeläketurvaa halutaan pitää yllä ja kehittää pitkäjänteisesti myös tulevaisuudessa. Tämä rakentaa osaltaan luottamusta siihen, että taloudellinen riippumattomuus ja oman näköinen elämä ovat mahdollisia myös nykyisille nuorille sitten, kun he ovat aikanaan vanhoja.
Eläkejärjestelmän rahoituksen vahvistaminen ei kuitenkaan yksin riitä. Myös vanhuusiän hoivalla ja sen järjestämiseen liittyvillä asioilla on merkitystä kaikenikäisten kansalaisten kannalta. Se, kenen vastuulla etenkin ikääntyneimpien ihmisten hoivan järjestäminen on, vaikuttaa isosti siihen, miten riippuvainen kukin meistä on omista läheisistään sitten, kun ei enää selviä omasta arjestaan ilman apua.
Kysymys hoivan tulevaisuudesta on kuitenkin Suomessa vielä pitkälti avoinna. Samalla hoivaan liittyvien vastuiden jakamisesta ollaan laajalti eri mieltä.
Sukupolvibarometrin tulosten mukaan liki puolet (45 %) suomalaisista ajattelee, että aikuisten lasten pitäisi ottaa heikon julkisen talouden vuoksi enemmän hoivavastuuta ikääntyneistä vanhemmistaan. Yhtä suuri osuus (46 %) on asiasta eri mieltä. Etenkin oman ikäluokkani edustajat eli 55–64-vuotiaat suomalaiset suhtautuvat asiaan muita useammin kielteisesti.
Barometrin mukaan vajaan kolmanneksen (31 %) mielestä on puolestaan luontevaa, että naiset kantavat miehiä enemmän vastuuta hoivasta perheissä ja suvuissa. Enemmistö (64 %) on asiasta eri mieltä.
Hoivaa koskeva tulos on mielestäni monin tavoin hätkähdyttävä. Niin on myös se, että barometrin tulosten mukaan nuorista 39 prosenttia kokee nimenomaan naisten hoivaroolin luontevaksi. Kielteisimmin samaan väittämään suhtautuvat puolestaan yli 65-vuotiaat. Onkin syytä kysyä, kasvavatko naisiin kohdistuvat hoivaodotukset tulevaisuudessa – ja millä seurauksilla?
Valintoja tehdään nyt
Hoivaan ja sen rahoitukseen liittyvien riskien ja vastuiden jako yksityisen ja julkisen varautumisen välillä on murroksessa. Julkisen hoivan rahoitus ja myös hoivaan tarvittavan työvoiman riittävyys ovat isoja haasteita jo nyt. Ja haasteet todennäköisesti vain kasvavat lähivuosina. Niistä kuitenkin keskustellaan ja väitellään julkisesti paljon vähemmän kuin esimerkiksi eläkkeistä.
Omia vanhempia koskevan hoivavastuun kaatuminen omille harteille tuntuu ehkä kaukaiselta asialta tämän päivän 18–24-vuotiaalle. Ja varmasti myös monelle vain hieman sitä vanhemmalle. Sen sijaan lapsiperhearkea elävälle 35–44-vuotiaalle haaste voi tuntua jo paljon konkreettisemmalta. Ja itseni ikäiset 55-64-vuotiaat kohtaavat sen omassa arjessaan usein jo hyvinkin kouriintuntuvasti.
Siksi juuri nyt voi olla oikea aika kysyä, millainen tulevaisuus oikein siintää edessämme.
Onko vastassamme jo piankin aika, jossa työllisyyden kasvua ei rajoitakaan enää nuorten aikuisten lastenhoitoon ja -hoivaan käyttämä aika vaan se, että keski-ikäiset ja hieman sitä vanhemmat aikuiset – ja ennen kaikkea naiset – joutuvat hoitamaan omat iäkkäät vanhempansa kotona?
Ja onko tämä se tulevaisuudenkuva, jonka haluamme omille tyttärillemme ja heidän tyttärillensä rakentaa?
Asiaa on mielestäni hyvä pohtia nyt, kun kysymys hoivavastuusta ja sen uudelleen jakamisesta on vielä pääosin valinkauhassa. Valun tekemisen jälkeen se voi olla useimmille meistä liian myöhäistä.
