Onko eläkeuudistus leijona, lammas – vai peräti susi?
Vasta rahastoinnin kasvattamisen ja sijoitustuottojen kohdentamisen yksityiskohdat ratkaisevat, millä tavalla eläkeuudistus vaikuttaa eri sukupolviin ja työeläkemaksun tasoon.
Aivan aluksi haluan kiittää, sanoi entinen ministeri, ja myös nykyinen pääministeri kiitteli työmarkkinajärjestöjä saavutetusta sovusta. Ja siitä tosiaan voi onnitella: tiukasta vääntämisestä huolimatta järjestöt saivat sovun aikaiseksi ja sopimus sisältää paljon työeläkejärjestelmän kannalta myönteisiä muutoksia. Lisäksi hallitus näyttää saaneen haluamansa säästövaikutuksen julkiseen talouteen. Jääkiekkotoimittajien kielellä vaikuttaa siis kolmen leijonan arvoiselta suoritukselta, vaikka valtiovarainministeriön suunnalta viittilöitiin osaksi myös lammasaitauksen suuntaan.
Työeläkkeen etuusperusteisuuden säilyttänyt vakauttaja on vaikutuksiltaan todennäköisesti maltillinen
Yksi ammattikunta näyttää varsin yksimielisesti jakavan uudistukselle lampaita – jopa jo ennen kuin sopimusta kokonaisuudessaan oli edes julkaistu. Ekonomistien mielestä on ilmeisesti niin, että alkuperäinen tavoite eläkemaksun stabiloimisesta sääntömääräisellä vakautusmekanismilla ei alkuunkaan toteutunut.
Totta onkin, että neuvotteluvaiheessa julkisuudessa esillä olleet ratkaisumallit olivat huomattavasti toteutunutta rajumpia. Eläkkeensaajien kannalta automaattinen vakauttaja olisi kuitenkin pahimmillaan voinut olla susi lampaan vaatteissa ja muuttaa eläkejärjestelmän käytännössä etuusperusteisesta maksuperusteiseksi – eli eläkkeiden suuruus määräytyisikin kulloisenkin maksutason mukaan, kun nykyjärjestelmä perustuu maksujen joustavuudelle.
Nyt toteutunut malli, jossa työeläkeindeksi rajoitetaan korkeintaan palkkakertoimen suuruiseksi kahden vuoden aikajaksolla, vaikuttaa eläke-etuuksiin todennäköisesti vain hyvin harvoin ja silloinkin luultavasti lammasmaisen pehmeästi.
Sijoitustoiminnalle paremmat edellytykset erilaisiin suhdannetilanteisiin
Sijoitusuudistuksen osapuolet neuvottelivat useamman leijonan arvoisesti. Jatkossa sijoitustoimintaa voidaan hoitaa aikaisempaa tehokkaammin erilaisissa suhdannetilanteissa. Lisäksi mahdollisuus sijoittaa pitkällä aikavälillä parhaiten tuottavaan omaisuuslajiin, osakkeisiin, parani selvästi.
Sopimuksessa tosin on hieman epäselvästi ilmaistu ajatus siitä, että vakavaraisuusrajan laskennassa sovellettavaa todennäköisyyttä alennetaan vain siinä määrin “kuin riittävä riskinkantokyvyn paraneminen edellyttää”. Mainittu “riittävä riskinkantokyky” jää ilman sen tarkempaa määrittelyä. Pieni karitsamerkki siis leijonien kylkeen.
Hyviä elementtejä sukupolvitasapainon saavuttamiseen
Nuoret ovat olleet viime aikoina huolissaan eläkejärjestelmän kestävyydestä ja arvelleet, että uudistukset tehdään säännönmukaisesti ikääntyneempien sukupolvien eduksi maksuvastuun jäädessä tuleville palkansaajille. Tähän huoleen ei eläkepaketti suoraan tarjoa helpotusta, vaikka hyviä elementtejä sukupolvitasapainon saavuttamiseen siihen toki sisältyy.
Eläkesijoitusten riskitason nostaminen toimii hyvin suurella todennäköisyydellä myös nuorten eduksi: järjestelmän pitkä sijoitushorisontti antaa hyvän suojan esimerkiksi osakemarkkinoiden heilahtelua vastaan ja mahdollistaa aikaisempaa korkeamman tuottotason. Sopimuksessa vahvistetaan myös eläkkeiden rahastointia, mikä lähtökohtaisesti on tulevaisuuden eläkerasitusta keventävä toimi. Mitä suurempi osuus maksettaviin eläkkeisiin saadaan rahastoista, sitä vähemmän kohdistuu painetta työeläkemaksujen korottamiseen.
Rahastoinnin lisäämisellä on kuitenkin myös hankalampi piirre: se kasvattaa lähiajan maksunkorotustarvetta, kun aikaisempaa isompi osa perityistä maksuista sitoutuu rahastoihin eikä ole käytettävissä jo maksussa olevien eläkkeiden kattamiseen. Toisaalta työmarkkinaosapuolet sopivat neuvotteluissaan, että maksutasoa ei muuteta ainakaan ennen vuotta 2030 ja senkin jälkeen nostamiseen suhtaudutaan pidättyvästi.
Työeläkejärjestelmän puskurit riittänevät kyllä jonkin aikaa pitämään maksun nostopaineen kurissa, joten välitöntä ongelmaa ei ole tiedossa. Jatkoa ajatellen on kuitenkin ratkaistava, miten lisääntynyt rahastointi ja ajatus maksutason vakauttamisesta saadaan ajallisesti sovitettua yhteen. Riskinoton kasvattamisen myötä syntyvät paremmat tuotot eivät välttämättä realisoidu kovin nopeasti. Asiaa koskeva päätöksenteko onkin jätetty erillisen selvityksen varaan, joten tältä osin uudistuksen arviointi leijona-lammas -akselilla on hankalaa. Ehkä Antiikin tarustoista löytyisi jokin mystinen eläinhybridi?
Kenelle paremmat tuotot kohdistetaan?
Rahastoinnin perusajatuksena on hyödyntää korkoa korolle -efektiä ja siten pienentää tulevaisuuden eläkemaksurasitusta. Sijoitustoiminnalle sopimuksella luodut aikaisempaa paremmat mahdollisuudet saavuttaa hyviä tuottoja ovat mainio asia, mutta rahastoinnin näkökulmasta on oleellista kysyä myös, miten paremmat tuotot kohdennetaan mahdollisimman hyvin eläkevastuille.
Toistaiseksi työeläkejärjestelmä on kohdistanut perustuottotavoitteen ylittävät tuotot yli 55-vuotiaiden vastuille, mikä on edesauttanut nykymaksun pysymistä kohtuullisella tasolla. Kyseessä on puhtaasti rahoitustekninen ratkaisu, jolla ei ole eläke-etuuksiin mitään vaikutusta. Nuorten sukupolvien kannalta voisi silti olla edullisempaa kohdentaa tuottoja myös nuorempien ikäluokkien vastuisiin, mikä pienentäisi nimenomaan kaukaisemman tulevaisuuden eläkemaksupainetta.
Rahastointiin ja tuottojen kohdentamiseen vaikuttavat sopimuksessa monet kohdat esimerkiksi täydennyskertoimesta ja tuottovaatimuksesta aina asiakashyvitysmaksimin alentamiseen. Tältä osin sopimuksen vaikutukset jäävät vielä arvoitukseksi, vaikka periaate rahastoinnin lisäämisestä onkin hyvin kannatettava. Rahastoinnin selvittäminen erikseen on siis välttämätöntä ja vasta sen jälkeen voimme antaa neuvottelutulokselle lopullisen arvosanan.
Sitä odotellessa: muutama leijona ja pari pientä lammasta, muttei missään tapauksessa täysi susi.
