Avoimuudella on rajansa

Tuo pyrkimys on myös ajan myötä konkretisoitunut monissa eduskunnan hyväksymissä ja tuomioistuinten sen jälkeen soveltamissa lainsäädäntöuudistuksissa. Yhteiskuntaan on kuitenkin samalla sekä syntynyt että jäänyt erilaisia pieniä puroja, jotka ovat kulkeneet vastavirtaan tämän suuntauksen kanssa.

Nuo vastavirtaan kulkeneet purot ovat muuttuneet eduskunnan hyväksymiksi ja sen myötä
monesti myös vahvasti parlamentaarisesti valvotuiksi käytännöiksi lähinnä sotilas- ja siviilitiedustelun sekä joidenkin yksittäisten kansalliseen turvallisuuteen liittyneiden linjausten parissa.

Avoimuuden kasvattamista vastaan pyristellään silti edelleen monissa paikoissa. Suomalainen media on hyvin tietoinen oikeuksistaan. Siksi se testaa erityisesti asiakirjojen julkisuutta toistuvasti myös tuomioistuimissa. Ja voittaa usein niiden luovuttamista koskevat valituksensa näissä prosesseissa.

Tuorein voitto tuli kuluvan vuoden marraskuussa. Helsingin hallinto-oikeus kumosi silloin
valtiovarainministeriön huhti- ja toukokuussa 2023 tekemät päätökset siitä, että osa sen laatimista asiakirjoista ei tullut julkisiksi vielä siinä vaiheessa, kun ne luovutettiin hallitusneuvottelijoiden käyttöön kevään 2023 hallitusneuvotteluissa.

Hallinto-oikeuden päätös on linjassa muiden ministeriöiden asiassa jo aiemmin soveltaman
käytännön kanssa. VM ilmoitti silti arvioivansa vielä erikseen, valittaako se ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeuden ratkaisusta käytiin lyhyt sananvaihto myös pikaviestipalvelu X:ssä. Ratkaisusta twiitanneelta toimittajalta kysyttiin, miten hän ajattelee päätöksen vaikuttavan hallitusneuvotteluihin: helpottuvatko ne jatkossa, kun kaikki materiaali on aiempaa laajemmin julkista?

Kysymys oli yhdessä VM:n ilmoituksen kanssa kiinnostava pysäytyskuva tämän päivän Suomesta. Emme enää ihan tiedä, mitä ajattelisimme julkisuuslain määräyksistä. Tai kuinka huolissaan meidän tulisi olla sen myötä lisääntyneen asiakirjajulkisuuden mahdollisesti aiheuttamasta päätöksenteon ”epävirallistumisesta”.

Julkisuudelta suojassa olevaa epävirallista valmistelua ja vaikuttamista on ollut suomalaisessa yhteiskunnassa aina. Sille voi hyvin olla legitiimi paikkansa myös kaukaisemmassa tulevaisuudessa. Kaipaisin silti eri näkökulmista tapahtuvaa puntarointia siitä, missä tilanteissa, minkä laajuisena ja mitä kaikkia asioita koskevana tämä paikka olisi perusteltua säilyttää tässä ajassa. Ja ennen kaikkea: minkä takia.

Samalla ajattelen, että yhden ministeriön tulkinta hallitusneuvottelijoille luovutettavien asiakirjojen julkisuudesta tuskin voi poiketa oikeudellisesti kestävällä tavalla muiden ministeriöiden linjasta, koska lain tulisi kuitenkin olla lähtökohtaisesti kaikille sama. Kestäväksi perusteluksi tuskin kävisi VM:n rooli muiden yläpuolella olevana ”superministeriönä”. Eikä ehkä varsinkaan se, että hallitusneuvottelut käytäisiin jotenkin erityisesti nimenomaan VM:ssä tapahtuvan virkamiesvalmistelun alaisina.

Kansainvälisestä akateemisesta maailmasta löytyy kuitenkin ainakin joitain hyvin tehtyjä tutkimuksia siitä, että täydellinen avoimuus ei aina johda parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen yhteiskunnallisesti kovin kiistanalaisissa tai erityisen monimutkaisissa kysymyksissä. Ja että avoimuuden perusteltu rajaaminen voi siksi toisinaan parantaa päätöksenteon laatua.
Tätä teemaa on nostanut Suomessakin esiin taloustieteen nobelisti Bengt Holmström. Laajempaa keskustelua siitä ei ole kuitenkaan syntynyt.

Ajattelen itse, että yhdessä päätetyille rajatuille poikkeamille avoimuuden ja läpinäkyvyyden periaatteista voisi hyvin olla paikkansa myös Suomessa. Löytyisivätkö nuo perustellut poikkeamat sitten nimenomaan hallitusneuvottelijoille toimitettavien materiaalien kohdalta vai jostain muualta? Sitä en osaa sanoa. Avoin puntarointi auttaisi kuitenkin asiassa. Se tekisi samalla näkyvämmäksi sen, missä kaikkialla julkisuuslakia kierretään tietoisesti tehdyin institutionaalisin järjestelyin tälläkin hetkellä – ja jopa useamman eri ministeriön toimesta.

Yksi paikoista löytyy parhaillaan loppusuoralla olevista eläkeneuvotteluista. Eläkkeistä on neuvoteltu pääosin ei-julkisen tietopohjan varassa myös aikaisemmissa uudistuksissa. Osa niitä varten laadituista taustamateriaaleista on jopa todettu neuvottelujen jälkeenkin ei-julkisiksi myös tuomioistuimessa. Nyt uutta on se, että myös uudistuksen kannalta tärkeänä pidettyä sijoitusuudistusta on valmisteltu epävirallisessa moodissa.

Edellisellä kerralla se valmisteltiin alusta loppuun asti ministeriön virallisessa työryhmässä. Avoimuuden ja läpinäkyvyyden ohittavia katveita löytyy myös vuoden alussa voimaan tulleesta avoimuusrekisterilainsäädännöstä. Se teki eri ministeriöihin ja keskeisiin poliittisiin päättäjiin kohdistuvasta ammattimaisesta vaikuttamisesta raportointivelvoitteen alaista.

Eduskuntavaalien ehdokasasettelun ja hallitusneuvottelujen kannalta keskeisimmät toimijat eli puolueet ja niiden kantoihin vaikuttaminen päätettiin kuitenkin pitää – monien mielestä perustellusti – avoimuusrekisterin ulkopuolella.

Laajempaan keskusteluun siitä, keiden laatimalla ja miten julkisella tietopohjalla seuraaviin vaaleihin ja hallitusneuvotteluihin valmistaudutaan, tuntuu siksi olevan selvästi tarvetta. Ja keskustelussa tarvittaisiin muitakin näkökulmia kuin se, miten nykyistä julkisuuslakia tulkitaan tai tulisi tulkita hallinnollisissa tuomioistuimissa. Yhteisesti jaetut arvot ja pelisäännöt ovat nimittäin jonkinlaisessa murroksessa muuallakin kuin kansainvälisessä politiikassa.

Jonkinlainen hallittu muutos molempiin voidaan tehdä vain avoimesti yhdessä.