Eläkeuudistuksessa ei pidä kasvattaa yksilöriskiä

OP-varainhoidon entinen pääekonomisti Catherine Reilly kirjoitti (HS Vieraskynä 28.10.), että Suomen eläkejärjestelmää pitäisi uudistaa rakenteellisesti yksilöllisen eläkesäästämisen suuntaan. Samansuuntaisesti kirjoittivat syyskuussa myös Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman ja Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri (HS Vieraskynä 9.9.).

Hienoa, että varainhoidon ja osakesijoittamisen ammattilaisilla on halua käydä periaatteellista keskustelua eläkejärjestelmän kehittämisestä. Näen tässä keskustelussa kuitenkin vaaran, jossa vasara kädessä työskentelevät näkevät naulaamisen ratkaisuna kaikkiin ongelmiin.

Työmarkkinajärjestöt työskentelevät eläkejärjestelmän kestävyyden parissa Petteri Orpon (kok) hallitusohjelman asettamassa toimeksiannossa ja aikataulussa. Hallitusohjelmassa eläkejärjestelmän kulmakiviksi mainitaan etuus- ja vakuutusperusteisuus. Reillyn esitys siirtäisi eläkejärjestelmän riskiä yhteiseltä vastuulta yksilön vastuulle. Ehdotus siis on hallitusohjelman toimeksiannon vastainen.

Eläkeuudistukselle asetettu aikaraja on tammikuun loppu 2025, eli aikaa ratkaisulle on vajaa kolme kuukautta. Uusien rakenteellisten muutosten lisääminen eläkeuudistukseen on tällä aikataululla mahdotonta.

Onko eläketurvan yksilöriskin kasvattaminen järkevä tapa vahvistaa järjestelmän kestävyyttä?

Etuusperusteisen eläketurvan hyvänä puolena voidaan pitää sen ennakoitavuutta, mikä osaltaan ylläpitää ikääntyneiden ostovoimaa ja kulutusta. Laaja ja kattava työeläke tukee myös työvoiman ammatillista liikkuvuutta ja sitä kautta työllisyyttä. Lisäksi yksilöriskiä korostavissa järjestelmissä eläketurva kytkeytyy maailmantalouden suhdannevaihteluihin tiiviimmin kuin vakuutusperusteisuuteen pohjaavassa järjestelmässä, jossa riskien yhteinen jako antaa turvaa turbulentteina aikoina – kuten esimerkiksi koronakriisin kaltaisissa tilanteissa.