Siirry sisältöön

Tarvitaanko työeläkesijoittamisessa velkavipua?

Julkisuudessa on syksyn aikana ollut esillä, että työmarkkinajärjestöjen eläkeneuvotteluissa selvitettäisiin niin sanotun velkavivun sallimista suomalaisten eläkevarojen sijoittamisessa. Eläkeuudistuksen yhtenä elementtinä on pidetty sijoitustoiminnan uudistamista, johon velkavivun käyttökin sisältyisi. Työeläkeala ei kannata suoran velanoton käytön sallimista muutoin kuin suorien kiinteistösijoitusten tapauksissa.

Sanaan ”velkavipu” liittyy monia merkityksiä ja myös mielikuvia, jotka saattavat vaikeuttaa asiaan liittyvää keskustelua, arvioi analyysitoimintojen johtajamme Jari Sokka.

– Velkavipu itsessään on yksi nykyaikaisen kiinteistösijoittamisen yleisesti käytössä olevista välineistä. Kiinteistöhankkeiden toteuttamisessa on lähes poikkeuksetta käytössä menettely, jossa osa hankkeesta rahoitetaan velkarahalla, Sokka taustoittaa.

Työeläkevakuuttaja ei kuitenkaan voi näin tehdä, koska lain mukaan vakuutuslaitos ei voi ottaa lainaa. Tästä on olemassa yksi määräaikainen poikkeus, joka koskee vuokra-asuntotuotantoa: työeläkeyhtiöiden tytäryhteisöinä oleville asunto-osakeyhtiöille on tietyin edellytyksin sallittu velkavivun eli lainarahan käyttö vuokra-asuntosijoituksissa. Kyse on määräaikaislain sallimasta järjestelystä.

– Työeläkevaroja ohjautuu myös esimerkiksi kiinteistörahastojen kautta hankkeisiin, joissa käytetään velkavipua parantamaan sijoitusten tuottoa. Muutenkin kaikkiin epäsuoriin sijoitusvälineisiin voi periaatteessa sisältyä velkavipua, vaikka suora velanotto ei olekaan työeläkevakuuttajille nykysäännöin mahdollista. Ja tietysti esimerkiksi yritykset, joiden osakkeisiin työeläkesijoittajat sijoittavat, voivat sinänsä olla hyvinkin velkaisia, Sokka toteaa.

Velkavivun käyttö suorissa kiinteistösijoituksissa alan toive

Työeläkevakuuttajien toiveena on, että ne pystyisivät ottamaan velkaa suoriin kiinteistösijoituksiin kuten muutkin suurisijoittajat. Muissa sijoituksissa ala ei kannata suoran lainanoton käyttöä.

– Mikäli työeläkevakuuttajille sallittaisiin velkavivun käyttö osana suoria kiinteistösijoituksia, saisivat ne lainaa todennäköisesti halvemmalla työeläkesijoittajien hyvän luottokelpoisuuden vuoksi. Tämä parantaisi kiinteistösijoitusten tuottoa nykytilaan verrattuna Samalla kaikki kiinteistösijoittamisen riskit olisivat suoremmin näkyvillä kuin kiinteistörahastojen kaltaisissa rakenteissa, Sokka kertoo.

Velkavipu ei olisi kiinteistösijoituksissa tarpeen riskien kasvattamiseksi vaan kiinteistötuottojen parantamiseksi.

– Viime kädessä työeläkevakuuttajien sijoitustoimintaa säätelevät vakavaraisuusmääräykset. Ne pitävät huolen siitä, että velkavivulla ei pystytä pelaamaan mitenkään liikaa. Mitä enemmän sijoituskohteeseen liittyy velkaa, niin sitä korkeampi vakavaraisuusvaatimus sijoituskohteelle syntyy, Sokka huomauttaa.

Johdannaisten käyttö tärkeä apuväline sijoitussalkun hallinnassa

Velkavipua liittyy työeläkesijoittamisessa myös johdannaisten käyttöön.

– Johdannaiset ovat suurelle sijoittajalle tärkeä apuväline sijoitussalkun hallinnassa. Niitä käytetään pääosin riskienhallinnallisissa tarkoituksissa, esimerkiksi suojaamaan muissa valuutoissa tehtyihin sijoituksiin liittyvää valuuttariskiä. Myös markkinavaihteluiden hyödyntämisessä johdannaiset ovat tärkeitä, koska niitä käyttämällä voidaan tehdä nopeitakin allokaatiomuutoksia, joiden toteutus muuten olisi hidasta, Sokka kuvaa.

Johdannaisten vaikutus työeläkevakuuttajien taseeseen voi olla tilanteesta riippuen pienentävä tai kasvattava. Jos johdannaisten käytössä syntyy riskipositioita, joita taseessa ei ilman niitä olisi, niiden voi ajatella synnyttävän eräänlaista velkavipua.

– Kyseessä on kuitenkin normaali suursijoittajan harjoittama sijoitustoiminta eikä lain kieltämä velkaantuminen. Työeläkevakuuttajien mahdollisuudet hoitaa sijoitussalkkuaan tehokkaasti johdannaisia käyttämällä säilyvät toivottavasti entisellään jatkossakin, Sokka toteaa.

Sokka kommentoi velkavivun käyttöä myös oheisella videolla:

Sijoitusuudistus osana eläkeuudistusta

Lue myös Sokan aiemmat haastattelut, joissa hän kuvaa sijoitustuottojen parantamisen keinoja: työeläkevakuuttajien vastuiden laskennassa käytettävän tekniikan muutosta ja vakavaraisuussääntelyyn tehtäviä muutoksia.