Siirry sisältöön

Iloitaanko hetki tulevaisuudenuskoisista ja tyytyväisistä eläkeläisistä?

Hyvinvointipommi! Suomen historian terveimmät seniorit elävät juuri nyt! Viisi syytä, miksi eläkeläiset luottavat eläkejärjestelmään. Oletko sinäkin aina arvioinut eläkeläisten tyytyväisyyden alakanttiin?

Tela julkaisi viime viikolla tutkimusyhtiö Verianilla teettämänsä tutkimuksen, jonka kohdejoukkona olivat työikäiset 20–65-vuotiaat sekä pidempään eläkkeellä olleet yli 75-vuotiaat. Halusimme selvittää, miten työikäiset suhtautuvat tulevaan eläkeaikaan. Tämän verrokiksi halusimme niiden suomalaisten näkemyksiä, jotka ovat jo tovin ehtineet eläkkeellä olla.

Useat mediat julkaisivat uutisia Telan tutkimuksesta. Pääosa tehdyistä jutuista käsitteli sitä, miten huolissaan työikäiset ovat – käytetäänkö työeläkevaroja muuhun kuin eläkkeiden maksuun tai riittääkö eläke tulevaisuudessa. Vailla huomiota jäi se, että yli 75-vuotiaat olivat tutkimuksen mukaan varsin tyytyväisiä elämäänsä, niin toimeentuloonsa, eläkkeellä oloon kuin yleiseen hyvinvointiinsa.

Huonot uutiset myyvät tietysti paremmin kuin hyvät, mutta onhan tässä nyt melkoinen uutinen: Todella moni ikääntynyt kokee olevansa hyvinvoiva. Tämä on melkoinen yhteiskunnallinen ja eläkejärjestelmän onnistuminen. Vielä täydellisempi onnistuminen toki olisi se, jos työikäiset jakaisivat pidempään eläkkeellä olleiden tulevaisuuden uskon ja tyytyväisyyden. Kyllä me voimme silti hetken iloita näistä vastauksista!

Terveyttä ja hyvinvointia

Häkellyttävät 61 prosenttia yli 75-vuotiaista vastaajista kokivat olevansa terveitä ja hyvinvoivia. Merkittäviä eroja ei vastaajien välille muodostunut olivatpa vastaajat miehiä tai naisia, johtavassa asemassa työskennelleitä tai missä päin Suomea he asuivat. Ainoastaan kotitalouksissa, joissa vuositulot jäivät alle 20 000 euron, tulos oli heikompi – tästäkin ryhmästä silti 42 prosenttia vastanneista kertoi olevansa terveitä ja hyvinvoivia.

Kolme neljästä vastaajasta koki saavansa työeläkettä, joka on riittävän suuri tarpeisiin nähden. Sama määrä vastasi myönteisesti kysyttäessä, mahdollistaako eläke tulotason kohtuullisen säilymisen.

Kaaviokuvat aiheista: Saa työeläkettä, joka on riittävän suuri tarpeisiin ja Eläke mahdollistaa tulotason kohtuullisen säilymisen.

Suhteuttamisen taju auttaa

Yli 75-vuotiaat suhtautuivat varsin luottavaisesti tulevaisuuteen. 86 prosenttia uskoi työeläkejärjestelmän pysyvän olemassa. Jonkun verran vähemmän, 62 prosenttia oli samaa mieltä yhteiskunnan peruspalveluiden, kuten sosiaali- ja terveyspalveluiden, osalta. 70 prosenttia uskoi, että tulevat sukupolvet haluavat vuorollaan rahoittaa eläkkeitä. 57 prosenttia luotti siihen, että työeläkkeen ostovoima säilyy vuosittaisissa indeksitarkistuksissa ja hieman vajaa puolet, ettei jo maksussa olevia työeläkkeitä leikata.

Tulokset saivat minut miettimään, miksi yli 75-vuotiaat vastasivat niin positiivisesti. Heistä valtaosa seuraa uutisia aktiivisesti – julkisen talouden tila, Ukrainan sota ja ilmastonmuutos ovat heille tuttuja teemoja. Mistä kumpuaa tämä synkkien aikojen optimismi? Vai voiko olla, että aikamme ei itseasiassa olekaan niin kovin synkkää?

Yli 75-vuotiaiden ikäryhmästä nuorimmat ovat syntyneet vuonna 1949. Sodan jälkeisen jälleenrakennuksen aika oli puutteen aikaa ja vastaajien lapsuudessa oli vielä esimerkiksi sokeri ja kahvi säännösteltyä eli “kortilla”. Sodan kokeneen sukupolven lapsilla lienee kuitenkin ollut käsitys siitä, että ajat olivat kaikesta huolimatta paremmat kuin mitä sodan vuodet olivat olleet. Ehkäpä tämä suhteuttamisen taju auttaa myös näkemään nykytilanteen valoisammin. Voisiko meillä olla muilla olla jotain opittavaa näiltä yli 75-vuotiailta, mitä tulee tulevaisuudenuskoon?

Työikäisten huolia haluan edelleen hälventää. Eläkejärjestelmän rahoitus ei ole akuutissa kriisissä. Meillä on laskennallista rahoitusvajetta alhaisen syntyvyyden takia 2040-luvun edetessä. Siksi työmarkkinajärjestöt neuvottelevat eläkeuudistuksesta parhaillaan. Näin eläkejärjestelmää on aikaisemminkin huollettu; ennakollisesti ja loivaliikkeisesti. Mikäli se eläkejärjestelmästä on kiinni, niin myös tämän päivän työikäisillä on kaikki edellytykset aikanaan olla historian terveimpiä, luottavaisimpia ja tyytyväisimpiä eläkeläisiä.

Kommentit

Vastaa


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Kirjoittaja

Mikko Koskinen

Johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet