Miksi kotimaassa vaietaan eläkeuudistuksesta kahdella kielellä?

European Pensions -lehden vastikään julkaistussa laajassa artikkelissa (European Pensions Autumn 2024: Sustainable for Generations, juttu sivuilla 18–22) käsitellään eläkeuudistuksen neuvotteluprosessia ja mahdollista keinovalikoimaa, kuten sääntöpohjaista vakautusjärjestelmää. Kotimaassa tällainen kokoava näkökulma on ollut kadoksissa ja eri osapuolten näkemyksiä reippaasti tuulettavia artikkeleita ei tietääkseni ole juuri nähty medioissa.

Hallituksen eläkeuudistusta koskevassa tehtävänannossa uuden sääntöpohjaisen vakautusjärjestelmän tulisi vakauttaa työeläkemaksu ja vahvistaa julkista taloutta pitkällä aikavälillä. Koska vaihtoehtoja on paljon ja ne ovat suhteellisen pimennossa, moni toimittajakin kokee asiasta kirjoittamisen vaikeaksi. Tämän kertaiseen eläkeuudistukseen ei näyttäisi sisältyvän suuren yleisön kiinnostuksen helposti herättäviä keinoja, kuten eläkeiän nostoa.

Ovatko eläkekarttumat kuitenkin vaarassa? Niin voisi ainakin päätellä edellä mainitusta artikkelista löytyvästä esimerkistä, jossa työeläkkeen kertyminen voisikin jatkossa riippua työeläkejärjestelmän rahoituksen kulloisestakin kestävyydestä. Artikkeli kertoo siitä, että vakausjärjestelmän valinnoista eläkemaksujen, eläkkeen kertymisen ja indeksoinnin suhteen on helpompi puhua ulkomailla kuin kotimaassa.

Tuottojen tiristäminen työeläkerahastoista on herättänyt viime aikoina keskustelua työeläkevakuutukseen kuuluvan kollektiivisen sijoitustoiminnan yksilöllistämisestä. Tämä ei kuitenkaan kuulu hallitusohjelmaan, eikä se ole eläkeneuvotteluja kehystävän tehtävänannonkaan listalla. Sen sijaan nyt etsitään keinoja noin miljardin euron sopeutukseen ja työeläkemaksun vakautukseen.

Eläkeuudistuksen typistäminen vain julkisen talouden kestävyysharjoitukseksi on kapea näkökulma. Työmarkkinaosapuolten neuvotteluista odotetaan tulosta noin neljän kuukauden kuluttua. Haasteena on, että suomalaisilla ei tuolloin ole selkeää kuvaa siitä, mitä uudistuksessa tehdään ja miksi. Vuoden 2017 uudistusta edelsi vuosien mittainen yhteiskunnallinen pohdinta työurien pidentämisen keinoista ja vaikutuksista.

Eläkeuudistuksesta ei ole syytä vaieta

Filosofi Ludvig Wittgensteinin kuuluisa sanonta ”siitä mistä ei voi puhua, on vaiettava” tarkoittaa suunnilleen sitä, että asioista, joista ylipäänsä voidaan puhua (faktojen maailma), voidaan puhua jopa selkokielellä, mutta muista (metafysiikka) on syytä vaieta ajan haaskauksen välttämiseksi.
Eläketurvan perusarvot sekä taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys kuuluvat vahvasti faktojen maailmaan.

Kyse ei ole siitä, että työmarkkinaosapuolten väliset neuvottelut pitäisi striimata, vaan siitä, että isoista periaatteellisista valinnoista esimerkiksi uuden sääntöpohjaisen vakautusjärjestelmän taustalla pitäisi avoimesti keskustella. Tulisiko työntekijöiden, työnantajien ja eläkeläisten riskienjakoa mahdollisesti muuttaa ja miksi?

Eläkeuudistuksen Overtonin ikkuna

Overtonin ikkuna -käsitettä käytetään politiikan tutkimuksessa kuvaamaan ”sallittuja” keskusteluteemoja. Mallilla kuvataan erilaisia politiikan mahdollisuuksia, joista osa on tällä hetkellä vallitsevan asiantilan mukaisia ja legitiimejä, kun taas osa on ikkunan ulkopuolella olemassa olevia ideoita, jotka ovat mahdottomia toteuttaa juuri tässä hetkessä.

Overtonin ikkuna liikkuu kansalaismielipiteen ja politiikan välisessä vuorovaikutuksessa. Mallin kulloinkin sisältämiä keskustelunaiheita jäsentävä arvoakseli vaihtelee valtiointervention ja yksilön vapauksien välillä. Politiikan mahdollisuuksia ja keskusteluaiheita on siis arvioitu näiden ääripäiden välillä.

Ideologinen kamppailu yksilön vapauksien ja kollektiivisen vakuuttamisen välillä tuskin johtaa valtiointervention pienentymiseen ainakaan seuraavassa eläkeuudistuksessa, kysymys voi lopulta olla jopa päinvastaisesta kehityskulusta.

Niin sanotuista eläkevapauksista ja yksilöllisistä valinnoista nyt julkisuudessa käyty keskustelu voi toki jossain myöhemmässä vaiheessa siirtää eläkepolitiikassa kuviteltavissa olevia valintoja. Tässä hetkessä olennaista olisi kuitenkin keskustella myös kotimaisilla kielillä pöydällä olevista käytännön valinnoista ja esimerkiksi sääntöpohjaisen vakautusjärjestelmän luonteesta.