Elääkö työeläkejärjestelmä menneisyydessä?
Suomen työeläkejärjestelmä on keskusteluttanut viime aikoina monin tavoin. Esimerkiksi toissapäivän rauhallinen aamukahvittelu muuttui ankaraksi työnteoksi jo Helsingin Sanomien kolmannella sivulla, jossa Vieraskynä-palstalla penättiin työntekijöille Ruotsin mallin mukaista oikeutta päättää itse osasta eläkesijoituksia. Kirjoittajat olivat – tietenkin – omalla eli Helsingin pörssin asialla, mutta myös osa jatkuvasti esiin nousevaa ja jopa hieman huolestuttavaa työeläkejärjestelmää muuttamaan pyrkivää liikettä.
Sivun kääntäminen ei palauttanut aamurauhaa vaan avasi silmien eteen aukeamallisen eläkeasiaa, teemana meneillään olevat eläkeneuvottelut ja ennen kaikkea syntyvyyden aleneminen sekä maahanmuuton mahdolliset vaikutukset eläketurvan rahoittamisessa. Kun melko tuoreessa muistissa vielä olivat nuorisojärjestöjen omien elokuisten ”eläkeneuvottelujen” osin kovin radikaalit viestit, oli aivan pakko pysähtyä miettimään, onko erilaisten muutospaineiden taustalla eläkejärjestelmän perusluonteen jonkinlainen hämärtyminen.
Työeläkkeen perusperiaatteet pätevät tänäkin päivänä
Työeläkejärjestelmä on alun perin syntynyt 1960-luvun alun olosuhteisiin. Tuolloin yhteiskuntaa kehitettiin monin tavoin ja isolla osalla nyt tuntemistamme sosiaalisista innovaatioista on juuret noissa olosuhteissa. Sen jälkeen alkuperäisiä ajatuksia ja periaatteita on toki moneen otteeseen jouduttu tarkistamaan. Esimerkiksi 1980-luvun lopulla korkosäännöstelyn purkautuessa eläkevarojen sijoittaminen monipuolistui ja kehittyi kohti nykymallia, jossa tuottoja haetaan globaaleilta markkinoilta laajalla instrumenttivalikoimalla, kun alkuvaiheissa sijoituksia tehtiin lähinnä takaisinlainoihin ja kiinteistöihin. Itse perusperiaatteet ovat kuitenkin säilyneet ennallaan: työstä karttuu edelleen siihen suhteutettu työeläke, joka säilyttää reaaliarvonsa ja tarjoaa turvaa myös työkyvyttömyyden ja kuolemantapauksen varalta.
Suurelle osalle suomalaisia työeläkejärjestelmä näyttäytyy edelleen turvaa tuottavana ja kohtuullisen luotettavana instituutiona. Ilmassa kuitenkin näyttää erityisesti nuorten keskuudessa leijuvan myös epävarmuutta sen toimivuudesta ja tästä on tietysti syytä olla huolissaan.
Syytä miettiessä tulee etsimättä mieleen rinnastaa työeläkejärjestelmän syntyajat ja nykypäivä: työeläkejärjestelmä on luonteeltaan hidasliikkeinen, ajassa pitkittäisesti kulkeva sosiaalisen insinöörityön tulos, jota nykyaikaisen instant-elämän kyllästämän sukupolven on ehkä vaikea ymmärtää. Työeläkettä saadakseen kun pitää tehdä töitä vuosikymmeniä, mikä monelle nuorelle tuntunee jo ajatuksena aivan liian raskaalta ja ahdistavalta. On selvää, että osasyynä tällaiseen on työmarkkinoiden kehitys kymmenien vuosien työurista kohti lyhytaikaisia työsuhteita, mutta taustalla lienee yleisemminkin halu nopeisiin kokemuksiin ja huimasti laajentuneen informaatio- ja ennen kaikkea viihdetarjonnan muokkaama käsitys siitä, miten elämää pitäisi elää.
60-luvun näkemys elämänkulusta vs. nykypäivän ”huvipuisto”?
Ei ole mitään rasittavampaa kuin itseä vanhempien henkilöiden saarnaavalla nuotilla tapahtuvat muistelukset ja ”opetukset”. Tämän tiedostaenkin on kuitenkin pakko muistella. Oma käsitykseni normaalista elämänkulusta muotoutui pitkälle 60- ja 70-luvuilla ja Elämä käsitti karkeasti seuraavat vaiheet: lapsuus, koulu, pojilla armeija, opiskelu, työpaikan hankkiminen, puolison löytäminen ja perheen perustaminen, vuosikymmeniä kestänyt työnteko joko yhden tai korkeintaan muutaman työnantajan palveluksessa, isovanhemmuus ja eläke. Tietenkään tuollainen algoritmi ei ole toiminut aukottomasti kaikkien meidän vanhempienkaan kohdalla, mutta uskon oman ikäluokkani tunnistavan sen siitä huolimatta.
On selvää, että työeläkejärjestelmän kaltainen mekanismi vaikuttaa tällaisessa ajattelukehikossa varsin luontevalta, sisältyväthän siihen tämän mekanismin toimivuuden keskeiset edellytykset, lasten hankkiminen ja työnteko. Juuri nämä kaksi asiaa määrittävät hyvin pitkälle eläkejärjestelmän rahoituksen ja laajemmin koko järjestelmän kestävyyttä.
”Nykyaikaisen informaatio- ja sometulvan myllerryksessä on helppo ajautua pessimistiseen tai kyyniseen tulevaisuudenkuvaan, jonka yksi ilmentymä on työeläkejärjestelmää kohtaan tunnettu epäluottamus.”
Nykyiset nuoret sukupolvet kokevat uskoakseni edellä kuvaamani elämänkulun lähinnä rajaavaksi ja ahdistavaksi eivätkä ainakaan pidä sitä meidän ikääntyneiden tavoin itsestäänselvyytenä. Elämää ei käsitetä enää vaiheittain etenevänä, ehkä vähän tylsänäkin prosessina vaan siitä on tullut eräänlainen huvipuisto, jossa viihtyminen perustuu lyhytaikaista mielihyvää tuottaville asioille, ja pitkäaikaisten syy-seuraus-suhteiden ymmärtäminen koetaan vaikeaksi tai jopa turhaksi. Enkä todellakaan tarkoita syyllistää tällä nuoria, pikemminkin syyllisiä tulisi etsiä peilistä. Nykyaikaisen, pääosin ikäisteni setien ja ukkeleiden luoman informaatio- ja sometulvan myllerryksessä on helppo ajautua pessimistiseen tai kyyniseen tulevaisuudenkuvaan, jonka yksi ilmentymä on työeläkejärjestelmää kohtaan tunnettu epäluottamus.
Lähdekritiikkiä tarvitaan
Vaatimukset siirtää sijoitusvastuuta työeläkevakuuttajilta yksilöille kumpuavat – silloin kun niitä eivät esitä sijoituspalveluiden tuottajat, joilla tietysti on aina omat tarkoitusperänsä – samoista lähteistä kuin työeläkejärjestelmään kohdistuva epäluottamus yleisemminkin. Varsinkin nuorten ikäpolvien näkökulmasta yhteiskunnalliset järjestelmät eivät vaikuta tarjoavan sellaista turvaa, jota haluttaisiin. Silloin ajatus siitä, että omista asioista saisi päättää itse, vaikuttaa varmasti houkuttelevalta. Tukea antavat vielä nykyajalle tyypillinen tapa hahmottaa kaikkea oman persoonan kautta sekä nopeus, jolla oman elämänsä firettäjät kertovat auliisti somessa, kuinka ovat onnistuneet saavuttamaan taloudellisen riippumattomuuden. Epäonnistujathan – joiden lukumäärä lienee moninkertainen – siellä eivät tietenkään huutele.
Työeläkejärjestelmän kannalta nykymaailma on vaativa ympäristö. Kovin moni taho haastaa järjestelmää uskoen kykenevänsä järjestämään asiat paremmin. Yhtä usein osoittautuu, että näiden tahojen mielipiteet perustuvat joko heikkoihin pohjatietoihin tai kapitalistiseen voitontavoitteluun. Yllättävän usein taustalta paljastuvat molemmat seikat.
Anekdoottina poimin tähän sitaatin erään yksityisiä eläkkeitä tarjoavan tahon vastikään julkaistusta kirjoituksesta: ” – Jos suurien ikäluokkien eläkemaksut olisi aikanaan rahastoitu käytettäväksi heidän omiin eläkkeisiinsä ja sijoitettu vuosikymmeniksi kerryttämään tuottoa, seisoisi koko järjestelmä vakaammalla pohjalla.” Tällainen jälkiviisastelu ei voi olla pelkkää yksityisten säästämismuotojen myyntipuhetta vaan se osoittaa myös täydellistä ymmärtämättömyyttä työeläkejärjestelmän historiasta.
Itse lause pitää tietysti paikkansa, mutta kun samaan aikaan suurten ikäluokkien olisi pitänyt maksaa edellisten sukupolvienkin eläkkeet, maksutaso olisi jo siis järjestelmän alkuvaiheessa pitänyt nostaa karkeasti arvioiden yli nykyisen maksun eli reippaasti yli 20 prosenttiyksikköön palkkasummasta. Se olisi silloisissa olosuhteissa ollut täysi mahdottomuus. On siis syytä poistaa varmistin silloinkin, kun asiantuntevilta vaikuttavat tahot lausuvat näkemyksiään työeläkejärjestelmästä. Tällä en pyri tietenkään rajoittamaan keskustelua vaan kiinnittämään huomiota siihen, että keskustelijoiden tulisi välttää nopeita mutu-pohjaisia heittoja ja kuulijoiden harrastaa riittävää lähdekritiikkiä.
Luottamuksen palauttaminen osaksi eläkeuudistusta?
Kaikesta edellä sanotusta huolimatta on myönnettävä, että työeläkejärjestelmällä itselläänkin on peiliin katsomisen paikka. Kun järjestelmän peruspilareina ovat melko huonosti aikaan istuva sukupolvisopimus ja siihen liittyvä edellytys työntekijöiden lukumäärän ja palkkasumman riittävästä koosta myös tulevaisuudessa, jonkinlainen luottamuksen palauttaminen näyttää tarpeelliselta. Se tulisi kuitenkin tehdä tavoilla, jotka säilyttävät järjestelmän pitkäjänteisyyden ja kattavuuden. Niihin eivät kuulu radikaalit tulonsiirrot eri ikäryhmien välillä tai sijoitustoiminnan vastuun siirtäminen yksilöille.
Joissain tilanteissa voi olla pakko myös sanoa ääneen, että mikä tahansa ei yksinkertaisesti ole mahdollista, jos työeläkejärjestelmä ylipäätään halutaan säilyttää edes kohtuullisesti nykyisen kaltaisena.
Sopii toivoa, että työmarkkinaosapuolten neuvottelema eläkeuudistus tulee olemaan paitsi perusperiaatteet säilyttävä, myös sellainen, joka rakentaa luottamusta ikäpolvien välille ja korostaa hitaiden ja vakaiden järjestelmien merkitystä myös näinä epärationaalisen ylivilkkauden (thanks Alan) leimaamina aikoina.
Kommentit
14 vastausta artikkeliin
Vastaa
#työeläkejärjestelmä
Nykyjärjestelmä on pyramidipeli. Kaikki pyramidit sortuvat ennemmin tai myöhemmin. Tiedämme jo nyt että seuraavat ikäluokat ovat liian pieniä, pitämään järjestelmää yllä. Sijoitustoiminta on pelkkä sivujuoni, sellaisia tuottoja ei ole saatavissa, että ne riittäisivät.
On, asteittain, siirryttävä yksilölliseen, maksuperusteiseen järjestelmään. Kun tämä vaatii nyky eläkkeiden leikkaamista, tehtäköön niin.
Aivan kamala kirjoitus Johtajalta. Eläkejärjestelmän kehittämisen sijaan keskityt mollaamaan nuoria.
Yhtenä monista järjestelmän rahoittajista toivon teidän keskittyvän ”kapitalistiseen voitontavoitteluun” eli tuottojen parantamiseen. Yksi hyvä keino tähän on kulujen pienentäminen.
Tässä olisi ollut paikka valaa uskoa eläkejärjestelmään. Mutta sen sijaan menit solvaamaan nuorisoa.
Hyvin meni!
Jari vaahtoa kovasti siitä, etteivät nuoret ymmärrä, mutta samaan aikaan ei esitä mitään tilastoja tai faktoja väitteidensä perusteeksi. Jokainen asiaa tunteva tietää, että nykyinen järjestelmä on pyramidihuijaus, jossa aiemmat sukupolvet ovat maksaneet murto-osan nykyisistä maksuista ja tuleville nuorille ei tule jäämään käteen mitään.
Ihminen ketä pääsee hyötymään pyramidihuijauksesta moralisoi niitä kenelle jäi käteen vain musta-pekka ja maksumiehen rooli ja eivät tästä nauti. Tähän voisi todeta, että ok boomer.
Enemmän rahaa eläkkeisiin kuin veroihin palkasta, paskimmat tuotot rahoille, korkein eläkeikä, ei näkymää paremmasta, vanhempi sukupolvi kiukuttelee vaan ”MUNMUNMUN” eikä suostu myönnytyksiin.
Juu kyllähän se siltä kuulostaa että on nuorten vika tämä, ei suinkaan itse liian vähän lisääntyneiden, ongelmilta silmänsä sulkeneiden, itselle lisää lapanneiden eläkeikäisten.
Ihan aavistuksenomaista ylimielisyyttä havaittu 😄
Kirjoitus ei pure.
Itse nuorena osakesäästäjänä jolla ei ole suunnitelmissa edes myydä sijoitusvarallisuuttani elämäni aikana voisin sanoa, että kykenen ajattelemaan asioita pitkäjänteisesti. Mikä muukaan selittäisi motiivini säästää osakkeisiin? Tämä on myös hyvin suosittu tapa varautua eläkepäiville juuri nuorten keskuudessa, kiitos teidän sukupolven edustajien tarjoaman talousvalistuksen.
Olen muuten samaa mieltä, että laajassa skaalassa nuo kuvailemasi lyhytnäköisyyden ja epävarmuuden tuomat havainnot ilmenevät nuorissa sukupolvissa. Ongelma on, että tämä ei liity eläkejärjestelmän yleisiin kipukohtiin muuten kuin tangentiaalisesti. Käytät sukupolvemme havaittuja ongelmia punaisena vaatteena.
Eläkejärjestelmän suurin ongelma on näes selkeästi se, että se voidaan hyvinkin tulkita huijauksena. Sen tarkoitusperät voivat olla jaloja, mutta tosiallisesti sillä on Ponzimaisia piirteitä. Alkupuolen jäsenistö 60-luvulla maksoi huomattavasti vähemmän kuin nuoriso maksaa nykyään. Suomeksi sanottuna lässytit tämän asian ympärillä olosuhteisiin laiskasti viittoen, muttet kuitenkaan onnistunut tarjoamaan järjevää perustelua joka vakuuttaisi lukijan siitä, että tämä epäkohta on millään lailla perusteltavissa.
Demografinen kriisi on myös oikea asia. Nykyinen eläkeläiskanta _ei ole_ elänyt elämäänsä taloudellisesti kestävällä tavalla. Lapsia on hankittu liian vähän, ja perheisiin ei ole onnistuttu iskostamaan arvoja jotka johtaisivat lasten hankintaan. Oman sukupolveni näkökulmasta 60-luvun kasvatit ovat eläneet lyhytnäköisesti. Planeetta on raivattu riekaleiksi, uudet Mersut ostettu ja konttorit rakennettu, tietotekniikkaa uurrettu eteenpäin, mutta kulttuuri- ja perhe-elämän perusteet on pirstaloitu. Te — kärjistäen kirjoituksesi hengessä — rikoitte tuon toimivan algoritmin. Nykynuoriso on siitä todiste vailla vertaa.
Toki kukaan ei voi tulevaa ennustaa, enkä väitä, että kenellekään olisi suotu viisautta toimia toisin. Kuitenkin, nykyaikainen järjestelmä ei toimi. Se ei ole oikeudenmukainen. Nuoret maksavat liikaa. Eläkeläiset eivät ole maksaneet omiaan. Nämä ovat tosiasioita, eivätkä ne katoa minnekään punaista vaatetta heiluttamalla.
Mitä kapitalismiin taas tulee, elämme kapitalistisessa maailmassa, ja kansakuntana olemme häviämässä pelin. Tämä on tosiasia.
Nykymaailma tarjoaa asukeilleen luokattoman suuria ongelmia jotka ovat toinen toistaan kammottavimpia. Kuitenkin, jos mistään voin olla varma, on se se, ettei ammattilaisen tulisi alentua osoittamaan sormia, vaan tarjoamaan ratkaisuja kritiikin rehellisesti vastaanottaen.
Odotan innolla toista kirjoitusta asiasta. Toivottavasti osaat tarjota syvällisempää näkökulmaa asiaan sen yhteydessä.
Kiitoksia lukijan ajasta!
On otsaa läksyttää nuoria kun Jari ja hänen ikäiset roistot saavat nauttia nuorten maksamia maksuja heidän eläkkeisiin.
Ok Boomer
Hyvä ja asiallinen kirjoitus. Nuoriso näkyy vetäneen herneen nokkaan eikä osaa lukea itse tekstiä.
”Itse lause pitää tietysti paikkansa, mutta kun samaan aikaan suurten ikäluokkien olisi pitänyt maksaa edellisten sukupolvienkin eläkkeet, maksutaso olisi jo siis järjestelmän alkuvaiheessa pitänyt nostaa karkeasti arvioiden yli nykyisen maksun eli reippaasti yli 20 prosenttiyksikköön palkkasummasta.” – Tämähän on täyttä paskaa, maksajia oli pivin pimein ja edunsaajia (ja näillä elinvuosia edessä) vähän.
Hyvä kirjoitus, jossa kerrankin yritetään oikoa vääriä väitteitä. Huomaa kommenteistakin, että valistettavaa riittää.
Kiitos kaikille blogini kommentoijille, vastaan teille nyt yhteisesti. Tarkoitus ei kärjekkäistä sanavalinnoista huolimatta ollut suinkaan kritisoida yleisesti nuoria ikäluokkia vaan korostaa, että työeläkejärjestelmää tarkastellessa olisi hyvä myös ottaa huomioon maailman muuttuminen viimeisten 60 vuoden aikana. Jos työeläkejärjestelmä vaikuttaa aikansa eläneeltä, ainakin osa tästä selittyy sen syntymisen aikoihin vallinneilla olosuhteilla. Tuolloin eläketurvaa oli lähinnä vain virkamiehillä ja kansaneläkejärjestelmä – joka muuten kokeili eräänlaisia yksilöllisiä eläketilejä – oli inflaation seurauksena osoittautunut kykenemättömäksi turvaamaan ihmisiä vanhuuden ja työkyvyttömyyden varalta. Toisaalta maa oli edelleen köyhä eikä sillä ollut mahdollisuuksia siirtyä suoraan täysin rahastoivaan järjestelmään. Myös eläketurvan taso määriteltiin aluksi nykyistä matalammaksi ja se tuli voimaan asteittain, kun eläkettä työnteon pohjalta karttui.
On varmasti totta, että jos nyt pystyisimme rakentamaan eläkejärjestelmän puhtaalta pöydältä, siitä tulisi ainakin jossain määrin erilainen kuin tämä voimassa oleva. Kuitenkin sen muuttaminen nopeasti täysin toisenlaiseksi on hyvin vaikeaa, koska jotenkin pitäisi samalla hoitaa jo karttuneet eläkevastuut, joita on karkeasti arvioiden noin kolminkertainen määrä eläkerahastojen kokonaismäärään verrattuna. Jos vain kylmästi leikattaisiin eläkeläisten eläkkeitä rajusti, syntyisi mittava sosiaalinen ongelma, joka pitäisi sitten hoitaa jollain muulla tavalla, esimerkiksi työssäkäyvien veroja korottamalla. Siksi minusta paras vaihtoehto on pyrkiä kehittämään nykyistä järjestelmää niin, että se tarjoaa hyvän eläketurvan myös nykyisille nuorille sukupolville. Tilanne ei ole nähdäkseni ole nuortenkaan kannalta aivan niin huono kuin monet ajattelevat.
On toki totta, että tuottoaste eli eläkemaksuille saatu ”tuotto” on järjestelmässä erilainen eri ikäisille. Parhaan tuottoasteen ovat saaneet nyt jo pitkään eläkkeellä olleet, mutta heidän kohdallaan maksettava eläke on kuitenkin yleensä hyvin pieni. ETK:n laskelmien mukaan tuottoaste on 1960-luvulla syntyneistä lähtien melko tasainen. Esimerkiksi 1965 syntyneellä tuottoaste on 2,4 (eläkemaksut takaisin 2,4-kertaisina), kun tuottoaste esimerkiksi 1990 ja 2000 syntyneillä on 2,1. Eroa toki on, mutta ei suinkaan niin, että nuoremmat joutuisivat vain maksamaan eivätkä saisi vastineeksi lainkaan eläkettä. Asiasta löytyy enemmän tietoa ETK:n sivuilta ja esimerkiksi Iltasanomien 8.9.2024 julkaistusta jutusta, jossa voi myös eläketuottolaskuria kokeilla omalta osaltaan.
Monet ovat kommenteissaan olleet sitä mieltä, että nykyinen järjestelmä pitäisi romuttaa ja siirtyä yksilölliseen eläkerahastointiin, jossa kukin voisi päättää itse myös sijoituskohteista. Vertailu näiden kahden järjestelmän välillä on kuitenkin vaikeaa, kun työeläkejärjestelmä ei ole luonteeltaan säästämisjärjestely vaan enemmänkin sosiaaliturvaa, johon kuuluu lailla määritellyn vanhuuseläkkeen lisäksi turva työkyvyttömyyden ja kuoleman varalta, samoin esimerkiksi kuntoutusjärjestelyt yms. Työeläke määräytyykin kaikille yhtenäisin, lailla määritellyin perustein eikä sijoitusten tuotolla ole vaikutusta etuuden suuruuteen. Tämän vuoksi ei 1960-luvulla mietitty lainkaan, millaisen tuoton mikin ikäpolvi saa, vaikka varmasti ymmärrettiin, että maksut eivät vastaa syntynyttä eläkekarttumaa. Säästämistulkinta onkin noussut esiin sosiaaliturvatulkinnan rinnalle vasta aivan viime aikoina.
Toivottavasti tämä hiukan paremmin avaa näkökulmiani kuin tuo alkuperäinen kirjoitus. Pääsanoman – joka kritiikin määrästä päätellen hukkui poleemisten ilmaisujen alle – piti olla, että työeläkejärjestelmä on nykykatsannossa kovin kömpelön ja vanhempia ikäluokkia suosivan näköinen hökötys, mutta ainakin 60 vuoden ajan se on toiminut kohtuullisen hyvin. Tuunaamalla siitä on mahdollista saada vieläpä sellainen, että myös nuoret ikäluokat voivat luottaa saavansa samanlaista eläketurvaa kuin vanhemmat. Tämä voi vaatia sijoitustoiminnan tehostamista ja jopa muitakin toimia, mutta hylätä ei koko järjestelmää suin päin kannata.
Hei,
Palaan asiaan hieman myöhään, mutta olisi mielenkiintoista saada syvällisempää analyysiä siitä, millaisia muutoksia voitaisiin käytännössä toteuttaa järjestelmän epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi.
Toiseksi, haluaisin selkeän ”kyllä tai ei” vastauksen siihen, uskotko että nykyisen kooltaan pienemmän sukupolven on elätettävä suuri määrä eläkeläisiä maksamalla yhä kasvavan määrän tuloistaan on oikeudenmukaista?
Ja kolmanneksi, uskotko, että eläkeläisten epäonnistuminen lasten hankinnassa tulisi huomioida tässä keskustelussa?
Kiitos selventävästä kirjoituksesta, ja toinen mokoma mikäli löydät aikaa vastata kysymyksiini.