Siirry sisältöön

Kannatamme työeläkeyhtiöiden hallinnon pätevyys- ja kelpoisuusvaatimuksien päivittämistä

Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut luonnoksen hallituksen esitykseksi työeläkeyhtiöitä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi. Muutokset liittyvät hallituksen ja johdon pätevyys- ja kokemusvaatimuksiin. Olemme antaneet ministeriölle aiheesta lausuntomme, jossa kerroimme kannattavamme esityksen tavoitetta vaatimusten ajantasaistamisesta ja lisäämisestä. Olemme myös osallistuneet asian valmisteluun ministeriössä.

– Mielestämme ehdotetut muutokset ovat perusteltuja ottaen huomioon työeläkeyhtiöiden toimintaympäristön lainsäädännöllisen kehityksen, toteaa lakiasiainpäällikkömme Tiina Satti.

Työeläkeyhtiön hallintoneuvoston jäseneltä edellytettäisiin jatkossa lain mukaan hyvämaineisuutta ja hallintoneuvostolta kokonaisuutena työeläkevakuutustoiminnan asiantuntemusta. Hallituksen jäsenille puolestaan lisättäisiin kollektiivinen vaatimus muusta tehtävän hoitamisen vaatimasta ammatillisesta pätevyydestä ja kokemuksesta.

– Hallintoneuvoston jäsenille ei nykyisin ole laissa säädettyjä pätevyys- tai kokemusvaatimuksia. Hyvämaineisuuden vaatimus koskee tällä hetkellä vain hallituksen jäseniä ja yhtiön toimitusjohtajaa. Samoin työeläkevakuutustoiminnan asiantuntemusta edellytetään nykyisin vain hallituksen jäseniltä, Satti taustoittaa.

– Käytännössä kuitenkin Finanssivalvonnan antamissa määräyksissä ja ohjeissa koskien työeläkeyhtiön hallintoa on jo tälläkin hetkellä mainittu vastaavia edellytyksiä hallintoneuvoston jäsenille, joten tilanne ei sikäli muutu – asia vain tuodaan lain tasolle, Satti jatkaa.

Lakiesityksessä ehdotetaan myös muutoksia hallintoneuvostoa ja hallitusta koskeviin erityisiin kelpoisuusvaatimuksiin koskien sidonnaisuutta toisiin finanssialan yrityksiin.

– Mielestämme lakiesitys on tältä osin perusteltu. Se auttaa varmistamaan, että työeläkevakuuttajien hallintoon löytyy jatkossakin riittävästi asiantuntemusta lain edellyttämällä tavalla, Satti sanoo.

Työeläkevakuuttajien hallintojen jäsenille on tarjolla Telan järjestämä koulutusohjelma, joka perehdyttää osallistujat työeläkejärjestelmään ja sen toimintaan. Kolmen opintopisteen laajuinen koulutusohjelma koostuu kolmesta pääteemasta: työeläkejärjestelmä; rahoitus, sijoitustoiminta ja taloudellinen kestävyys; työeläkejärjestelmän riskienhallinta ja vakavaraisuus.