Patisteleeko komissio Suomea eläkeuudistukseen ensi viikolla?

EU:n vuotuisessa talouspolitiikan ohjausjaksossa siirrytään taas siihen vaiheeseen vuotta, jolloin jäsenvaltiot saavat maakohtaiset suosituksensa. Vuonna 2011 ensimmäisen kerran annetut suositukset ohjaavat EU-maita talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikassa, mikä on osoittautunut vaikeaksi harjoitukseksi ikääntyvän väestön ja velkaantumisen oloissa.

Koko taloussäännöstöä on tänä vuonna hieman tuunattu, mutta sääntöjen toimeenpanossa on silti vielä paljon epäselvää, kuvaa esimerkiksi brysseliläinen ajatuspaja Bruegel tuoreessa selvityksessään.

Tänä vuonna nähdään, miten paluu normaaliuteen sujuu vai ovatko jäsenvaltiot ikään kuin tottuneet sääntöjen kiertämiseen.

Ohjausjakson suositusten ei pitäisi määritellä kansallisia uudistuskeinoja

Komission ja Eurooppa-neuvoston suositukset ovat vuosien aikana painottuneet vahvasti fiskaalipoliittiseen tulokulmaan, vaikka sosiaalista ulottuvuutta on kaipailtu taloudellisen katsannon rinnalle EU:ssa jo pitkään. Komissio on antanut myös yhä enemmän räätälöityjä suosituksia harmonisoitujen sijaan. Vaikka eläkepolitiikka kuuluu vahvasti kansalliseen toimivaltaan, komissio on antanut Suomelle aiemminkin eläkesuosituksia.

Suomen kannalta iso kysymys on, miten Orpon hallituksen ohjelmaan kirjattua eläkeuudistusta arvioidaan nyt annettavissa suosituksissa. Annetaanko Suomelle jokin eläkkeitä koskeva yksityiskohtaisempi suositus? Vai todetaanko vain, että uudistus on jo kansallisesti vireillä?

Ministeriöt ovat käyneet komission kanssa neuvotteluja ja tuottaneet raportointia koko kevään ajan. Neuvottelujen ja tietojenvaihdon taustalla väijyy Suomen julkisen talouden alijäämä- ja velkakehitys keskipitkällä aikavälillä.

Komissio antoi 2010-luvun alussa useana vuotena isolle maajoukolle suosituksen pidentää työuria nostamalla eläkeikää ja sitomalle se elinajanodotteeseen. Tämä suositus oli Suomelle ja monelle muulle maalle ongelma, koska ohjausjakson tavoitteena ei ole eikä voi olla uudistuskeinojen päättäminen jäsenvaltioiden puolesta, sillä siihen ei komissiolle tai muille EU-instituutioille ole annettu toimivaltaa. Suomi hakikin 2010-luvun alussa muiden jäsenvaltioiden kanssa muutosta komission eläkesuositukseen Eurooppa-neuvostossa, joka lopulta lyö leiman suosituksille, ja onnistuikin siinä. Suomi on sittemmin tehnyt omat kansalliset valintansa ja alin vanhuuseläkeikä sidottiin elinajanodotteeseen vuoden 2017 eläkeuudistuksessa.

Suomessa julkisen talouden eri sektoreilla on omat varat, vastuut ja päätöksentekomekanisminsa. EU:n kokonaisvaltainen talousohjaus on meille sen takia lähtökohtaisesti ongelmallista, vaikka sen tarkoitus on sinällään hyväksyttävä. EU:n talousohjausta kiristettiin merkittävästi finanssikriisin jälkeen 2010–13. Valtiovarainvaliokunta totesi tuolloin mietinnössään, että mahdollisessa taloussääntöjen rikkomustilanteessa Suomen työeläkejärjestelmään tehdään sen rakenteellista rahoitusasemaa parantavia muutoksia vain silloin, kun tämä on tarpeellista työeläkejärjestelmän oman kestävyyden kannalta.

Mitä kotimaassa kannattaa pitää mielessä, kun talouskuri tekee paluuta?

On hyvä muistaa muutamia asioita, kun uudistetun taloussäännöstön noudattamiseen palataan EU-tasolla. Yksi muistettavista asioista on se, että työeläkejärjestelmä esimerkiksi tuottaa vuosittain merkittävää laskennallista ylijäämää julkisen talouden tilinpitoon (VM 2024) rahastoinnin ansiosta, kun muut kunta-, valtio- ja hyvinvointialueet kyntävät alijäämiä.

Lisäksi Orpon hallitus etsii eläkeuudistuksesta noin miljardin (0,4 %/BKT) sopeutusvaikutusta julkiseen talouteen sekä niin sanottua sääntöpohjaista vakautusjärjestelmää. Neuvotteluprosessi on tällä hetkellä työmarkkinaosapuolten käsissä ja valmista odotetaan vuoden 2024 alkupuolella.

Merkittävää on myös hallituksen EU-ministerivaliokunnan tekemä linjaus siitä, että Suomen lähivuosien EU-politiikan avaintavoitteisiin kuuluu se, että jokainen maa sisäistää ja kantaa vastuunsa omasta julkisen taloutensa kestävyydestään. Lisäksi EU:n perussopimukset eivät salli suoraa puuttumista jäsenvaltioiden sosiaaliturvan designiin, valintoihin tai uudistuksiin. Kreikka oli finanssikriisin aikana poikkeus tästä säännöstä, koska se joutui pyytämään muilta jäsenvaltioilta apua ja nämä halusivat turvata omia taloudellisia intressejään.

Suomi on myös noudattanut monia muita maita kunnianhimoisemmin vaikkapa ohjausjaksossa annettuja maakohtaisia suosituksia. Tillanne on kokonaisuudessaan silti edelleen haastava, jos tavoitteena on Suomen velka-asteen kääntäminen laskuun. Sinänsä liiallisen alijäämän menettely ei ole ollut Suomelle aikaisemminkaan mikään katastrofi, kunhan tilanne ei ole pysyvä ja tuleva velkakäyrä on hallinnassa. On myös mielenkiintoista nähdä, miten Ranskan jo ehkä yli 5 prosenttiyksikön mittaista julkisen talouden alijäämää käsitellään EU:n talousohjauksessa.

Jatkuvien kriisien keskellä EU:n komissiokin on joutunut pohtimaan yhteisten tukipakettien ohella kotitalouksien ostovoiman kehittymistä. Siihen vaikuttaminen lyhyellä aikavälillä on kuitenkin pääasiassa jäsenvaltioiden sosiaaliturvan ja työmarkkinoiden varassa. Ohjausjakson suositusten taustalla on myös esimerkiksi koulutukseen, työllisyyteen ja pienituloisuuden vähentämiseen kytkeytyviä tavoitteita aina Agenda 2030-ohjelmasta EU:n sosiaaliseen pilariin. Sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden oikea tasapaino on tärkeä tavoite ja asia myös seuraavassa kansallisesti päätettävässä eläkeuudistuksessamme.