Tuore tutkimus kuvaa sukupolvien erilaisia odotuksia työelämältä
Eri-ikäiset työntekijät suhtautuvat avoimin mielin sukupolvien yhteistyöhön työpaikoilla. Nuoret ja varttuneet työntekijät arvostavat toistensa taitoja ja kokevat toisiltaan oppimisen palkitsevaksi. Eri-ikäisten yhteistyöhön ei kuitenkaan aina tietoisesti panosteta työpaikoilla riittävästi. Tämä käy ilmi E2 Tutkimuksen tuoreesta tutkimuksesta, jossa haastateltiin nuoria ja varttuneita suorittavan työn tekijöitä sekä työnjohtoa.
Haastateltuja ammattiryhmiä olivat lähi- ja sairaanhoitajat, henkilökohtaiset avustajat, hoiva-alan asiakaspalvelijat, pikaruokaravintolan työntekijät ja metsäkoneenkuljettajat. Nuorten ikäryhmä käsitti alle 30-vuotiaita ja varttuneiden ryhmä 50–65-vuotiaita. Tutkimusaineistona on 37 yksilöhaastattelua kuluneelta vuodelta.
Tutkimusraportin mukaan sukupolvet odottavat työelämältä erilaisia asioita: osa nuorista kaipaa vakautta ja kiinnittyy työpaikkaansa, mutta toiset tekevät valintoja vapaa-aika ja parisuhde edellä. Yritykset hakevat yksilöllisiä ratkaisuja nuorten sitouttamiseksi, mutta maan sisäinen muuttoliike hankaloittaa työnantajien tilannetta. Työsuhteen jatkon voi ratkaista esimerkiksi puolison muutto pois paikkakunnalta.
Raportissa nousee esiin myös esimerkiksi työpaikan toimintatapojen määrittely, jossa varttuneilla on yleensä enemmän vaikutusvaltaa. Nuorten sivuuttaminen heikentää ikäryhmien välistä luottamusta sekä työyhteisön kykyä ratkoa ongelmia ja sopeutua muuttuviin tilanteisiin. Osallisuuden ja työyhteisöön kiinnittymisen vahvistamiseksi olisi kuitenkin tärkeää kuulla eri asemassa olevien työntekijöiden ehdotuksia yhteisten toimintatapojen kehittämisestä.
Alkuviikosta julkaistu Nuorten ja varttuneiden yhteistyö työpaikoilla -raportti on toinen osajulkaisu E2 Tutkimuksen Tulevaisuuden Suomen tekijät -tutkimushankkeesta, jonka yhtenä rahoittaja on Tela. Tutkimushanke etsii ratkaisuja työelämän akuutteihin ongelmiin, kuten tekijäpulaan ja polarisaatioon. Tutkimushanke kokonaisuudessaan jatkuu vuoden 2024 loppuun saakka.
#TulevaisuudenSuomentekijät