Suomessa ei tarvita sukupolvisotaa

Tunnelmaa on pilannut myös syntyvyyden voimakas alentuminen viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Se on lisännyt eläkemaksujen nousupainetta. Ja tekee niin myös tulevaisuudessa. Sukupolvisodan sytykkeitä on siis tarjolla. Tulisiko ne tuikata tuleen ja antaa liekkien roihuta oikein kunnolla? Mielestäni ei.

Sukupolvien välisessä oikeudenmukaisuudessa ei ole kyse vain eläkkeistä. Eri ikäisten välillä on myös muita tulonsiirtoja. Sota-aikaan asti ei tarvitse palata. Riittää, kun miettii hetken esimerkiksi koulutuksen rahoitusta.

Koulutus rahoitetaan Suomessa verovaroilla. Kaikki nykyiset työeläkkeensaajat ovat aikanaan rahoittaneet itseään vanhempien eläkkeitä – ja myös itseään nuorempien koulutusta. Näin on myös tänään työtä tekevien kohdalla – toki sillä erotuksella, että nuoremmat ikäluokat olivat 1970-luvun lopulla syntyneisiin saakka aina edeltäjiään koulutetumpia.

Jotkut haluaisivat silti leikata maksussa jo olevia eläkkeitä. Tai ainakin heikentää työeläkkeiden indeksikorotuksia merkittävästi nykyisestä. Samalla logiikalla myös koulutusmenoja pitäisi kai periä jälkikäteen takaisin, jos julkisen talouden tasapainoa ei saataisi muutoin korjattua. Molemmat logiikat ontuvat.

Luvatun suuruisina maksettavat eläkkeet pitävät yllä kokonaiskysyntää myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Se vakauttaa työikäistenkin tuloja. Koulutus parantaa yksilön tulo-odotuksia. Se edistää myös tuottavuuden kasvua. Korkeampi tuottavuus taas keventää väestön ikääntymisestä nuoremmille aiheutuvaa rasitusta. Siksi Suomessa ei tarvita sukupolvisotaa vaan ihan muita toimia.

Keskimääräinen koulutustaso pitää saada taas nousuun. Ja tutkimus- ja kehitysmenoja lisätä. Samoin työperäistä maahanmuuttoa. Ja varmistaa se, että työmarkkinat toimivat. Kun ne ovat kunnossa, työikäisten tulokehityskin lakkaa jumittamasta.