Tuottoa vain osakesijoituksista kolmannella vuosineljänneksellä – kuinka paljon osakeriskiä on?

Juuri julkaisemamme eläkevaratiedot syyskuun lopun tilanteesta löytyvät Eläkevarojen määrä -sivultamme. Kommentoin varojen kehitystä myös tiedotteessamme. 

Tämän vuoden nimellistuotto yksityisellä sektorilla oli kolmoskvartaalin lopussa tasan 3 prosenttia, mikä nykyisellä inflaatiolla tarkoittaa -0,3 prosentin reaalituottoa. Julkisella sektorilla tuotot olivat syyskuun lopulla vain hieman parempia, nimellisesti 3,9 prosenttia ja reaalisesti 0,5 prosenttia. Omaisuuslajeista ainoastaan osakkeet ovat tarjonneet positiivista reaalituottoa korkosijoitusten, kiinteistöjen ja vaihtoehtoisten sijoitusten polkiessa paikoillaan. Kiinteistösijoitukset ovat edellä mainituista pakkasella sekä nimellisesti että reaalisesti.

Vaikka suomalaisten eläkevarojen tuotot eivät ole sijoitusten riskitason huomioiden verrokkimaita heikompia, eläkevarojen kokonaistuotot eivät myöskään kuulosta mairittelevilta viimeisten viiden tai kymmenen vuoden jaksoilta – nimellisesti keskimäärin 6,1 ja 5,4 prosenttia vuodessa, mikä inflaation jälkeen tarkoittaa 2,5 ja 3,3 prosentin vuosittaista reaalituottoja tarkastelujaksosta riippuen. Pidemmällä, noin kahdenkymmenen vuoden jaksolla tuotto ollut nimellisesti keskimäärin 5,5 prosenttia ja reaalisesti 3,5 prosenttia vuodessa.

Samalla globaalin osakemarkkinan reaalituotto vuodessa on ollut keskimäärin noin viiden prosentin luokkaa ja amerikkalaisten osakkeiden reaalituotto noin seitsemän prosenttia. Voisikin kysyä, miksi emme sijoittaisi maailmanlaajuisesti hajauttaen pelkkiin osakkeisiin.

Eläkesijoittamisessa riskinottoa rajoitetaan yksityisellä sektorilla vakavaraisuussääntelyllä. Kyse on tuottavuuden ja turvaavuuden tasapainon hakemisesta: laki säätelee riskinottoa, jolloin varat sijoitetaan tavoitellen mahdollisimman hyvää tuottoa sallitulla riskillä. Julkisella sektorilla ei ole vastaavaa sääntelyä, vaan sijoitusstrategiasta ja sijoitusten riskitasosta päättää joko eläkevakuuttajan oma hallinto tai jokin muu taho. Näin on esimerkiksi Valtion eläkerahastolla, jonka sijoitusten omaisuusluokkarajat määrittelee valtiovarainministeriö.

Kevan hallitus päätti alkusyksystä oma-aloitteisesti nostaa sijoitussalkun riskitasoa. Muu-toksella tavoitellaan korkeampaa pitkän aikavälin tuottoa sijoitusvarallisuudelle. Yksityisalojen puolella saman suuntaisia muutoksia on myös pohdittu jo jonkin aikaa, eikä sijoitusten riskitason kohottaminen ole täysin uusi asia. Askeleita sitä kohti on otettu 2000-luvun alusta lähtien. Kirjoitin riskin lisäämisen lähihistoriasta parisen vuotta sitten blogin.

Nyt käynnistyneen eläkeuudistuksen pohdinnoissa on sijoitustuottojen parantamisen mahdollistaminen yksityisaloilla.

Miltä työeläkesijoitusten riskitaso näyttää perinteiseen 60/40-salkkuun verrattuna?

Viime kesänä keskuudestamme poistunut taloustieteen nobelisti Harry Markowitz tunnettiin modernin portfolioteorian ohella klassisesta 60/40-salkkumallista. 60/40-allokaatio sisältää nimensä mukaisesti 60 prosenttia osakesijoituksia ja 40 prosenttia korkosijoituksia. 60/40-salkun keskeinen idea on, että sijoittaja on mukana osakemarkkinoiden kehi-tyksessä ja samalla 40 prosentin osuus korkosijoituksia vakauttaa salkkua.

Historiallisesti 60/40-salkku on tarjonnut erittäin hyvää tuottoa yli markkinasyklien. Hajautushyöty realisoituu, kun valtionlainat tarjoavat tuottoa osakemarkkinan ja korkotason laskiessa taantumassa. 1990-luvun puolivälistä aina vuoteen 2021 asti 60/40-salkku on tarjonnut jopa pelkkiä osakkeita parempaa riskikorjattua tuottoa. Näin siitäkin huolimatta, että vuoden 2008 finanssikriisistä seurannut erittäin matalien korkojen kausi madalsi pitkään korkosijoitusten tuotto-odotuksia.

Yleistäkäämme niin, että lasketaan osakeriskiä vastaavaksi kaikki muut omaisuuslajit korkosijoituksia lukuun ottamatta. Tällä ajattelutavalla yksityisen ja julkisen sektorin keskimääräiset allokaatiot vastaavat suunnilleen 70/30-salkkua. Eli karkeasti yleistäen työeläkesijoituksissa on jo perinteistä 60/40-salkkua enemmän riskiä.

Suora vertailu ei kuitenkaan ole mielekästä, sillä työeläkesijoitukset on hajautettu 60/40-allokaatiota laajemmin eri omaisuuslajeihin. Laajemmalla hajautuksella haetaan paremmin markkinavaihteluita kestävää, joka sään sijoitussalkkua.

Sekä yksityisen että julkisen sektorin eläkesijoituksissa on siis korkosijoitusten päälle reilut 70 prosentin riskiosuudet, jotka sisältävät listattujen osakkeiden ohella vähemmän likvidejä pääomasijoituksia, kiinteistösijoituksia ja vaihtoehtoisia sijoituksia. Näillä pörssien ulkopuolella kauppaa käytävillä omaisuuslajeilla on yleensä vähemmän markkina-arvon vaihtelua, mikä laskee niiden riskisyyttä perinteisillä volatiliteettiin perustuvilla riskimittareilla tarkasteluna.

Työeläkesijoitusten pitkän aikavälin keskituottoa halutaan nyt parantaa osana eläkeuudistusta. Käytännössä tämä tarkoittaa vielä tähänastista suurempaa allokointia tilastollisesti suurimpien tuottojen lähteisiin. Näitä ovat etenkin pohjoisamerikkalaiset ja muiden maailmaindeksiin sisältyvien päämarkkinoiden osakkeet. Sijoitusuudistuksen jälkeen työeläkesijoitusten riskitaso kohonnee kohti 80/20-salkkua. Tällaisen riskitason mahdollistaminen tulisi olla osa sijoitusuudistusta.

Yleisen riskitason kohottamisen lisäksi pohtisin epälikvideistä sijoituksista saatavia hyötyjä suhteessa niiden tarjoamiin tuottoihin. Epälikvidit sijoitukset voivat korreloida perinteisten omaisuusluokkien kanssa nykytiedon valossa oletettua enemmän, mikä vähentää niiden hajautushyötyjä ja inflaatiosuojan arvoa. Näin tapahtuu erityisesti markkinavaihteluiden voimistuessa.

Olennaista on ymmärtää, että osakkeiden aiempaa suurempi osuus lisää eläkevarojen markkina-arvon vaihtelua. Tärkeää on tarkastella tuottoja jatkuvasti vain pitkällä aikavälillä ja muistaa, että kyse eläkejärjestelmän pitkän aikavälin kestävyyden parantamisesta. Tilapäinen heikon tuoton jakso ei tällöin saisi johtaa nopeisiin riskin vähentämisvaatimuksiin.