Hiljaisempi elämä

Nunna oli pian matkalla muualle, mutta ehdimme kuitenkin juoda hetken yrttiteetä yhdessä. Keskustelustamme jäi jostain syystä mieleen hänen vastauksensa kysymykseeni siitä, mitä he siellä luostarissa oikein ajattelivat maailman ja myös ortodoksisen kirkon senhetkisestä menosta. Hän vastasi, että he keskittyvät parhaansa mukaan rukouselämään ja omiin kuuliaisuustöihinsä. Ja rukoilevat päivittäin myös rauhan ja viisaiden päätösten puolesta siinä sivussa.

Oma rukouselämäni on tuon rakkaaksi käyneen ikonini arkisesta läsnäolosta huolimatta edelleen hyvin ohutta. Huomaan silti ajattelevani aiempaa useammin jotain rauhan puolesta rukoilemisen kaltaista ennen jokailtaista uneen vaipumista.

Toisinaan tuohon rukouksen kaltaiseen ajatukseeni hiipii mukaan myös toive viisaista päätöksistä sekä suuressa maailmassa että täällä Suomessa.

Huomaan liukuneeni jonkinlaiseen aiemmasta poikkeavaan hiljaiseloon myös ennen liki kaikkiin hetkiini kuin maallisena rukousnauhana mukaan tulleen viestipalvelu X:n (entinen Twitter) puolella. Seuraan toki edelleen siellä käytävää keskustelua. Mutta postaan itse paljon aiempaa vähemmän.

Jätin koko sovelluksen ainakin toistaiseksi kokonaan pois myös uudesta puhelimestani.

MUUTOS on tuntunut rauhoittavalta. Luen toki edelleen sähköpostejani älypuhelimesta useamman kerran päivässä. Mutta osaan jo istua bussissa tai ratikassa hieman aiempaa pitempään niin, että en kaiva kännykkää ihan koko ajan esiin reppuni taskusta.

Tämän uudenlaisen hiljaiselon yksi syy on varmasti syksyn etenemisen päiviini tuomassa lisääntyvässä pimeydessä. Myös maailman tilanne on vetänyt minut hiljaiseksi, paikoin jopa totiseksi. Samoin se, että kotimaan politiikan keskusteluympäristö on vuodenaikojen vaihtumisesta huolimatta edelleen niin vahvasti kiinni keväällä pidettyjen eduskuntavaalien aikaan tutuksi tulleessa jatkuvassa jänkkäämisessä, vastakkainasettelussa ja viholliskuvien rakentelussa.

Se tuntuu saaneen syksyn myötä aiempaa enemmän tilaa myös puoluelehtien sisällöissä.

Jääkö tämä itselleni uudenlainen hiljaiselo pysyväksi? En tiedä. Todennäköisesti se on vain välivaihe jonkin uuden, vasta tulossa olevan äärelle asettumisessa. Eikä sille ainakaan löydy mitään vastakaikua maailman yhä meluisammaksi käyvässä menossa. Siinä jyllää pikemminkin koko ajan moukarimaisemmin hyvin monenlainen vanha.

Venäjän hyökkäyssota vain jatkuu ja jatkuu Ukrainassa eikä osoita minkäänlaisia laantumisen eikä ratkeamisen merkkejä. Lokakuun alkupäivinä tietoisuuteeni levisi myös Hamasin Israeliin kohdistamien mittavien terrori-iskujen synnyttämä aivan uudenlainen turvallisuuspoliittinen todellisuus ja Israelin vastaus siihen.

Venäjän ja Hamasin aloittamia hyökkäyssotia käydään koko ajan monin eri keinoin myös viestipalvelu X:ssä ja muussa sosiaalisessa mediassa. Niissä näkyy sekä väkivaltaisen kuvaston että erilaisten vihanilmausten koko kirjo. Samoin niissä näkyvät niin todellisuutta vastaavat kuin manipuloidutkin kuvat sekä Palestiinaa tukevista mielenosoituksista että maasodan rintamataisteluista.

NIIDEN rinnalla käytetään kuitenkin myös yllättävän pehmeitä keinoja. Ja hetkittäin melkein jopa rauhaa ja hiljaisuutta.

Olen löytänyt niitä molempia etenkin monien israelilaisten toimijoiden ammattitaitoisista, yksilöt ja heidän ainutkertaiset elämänsä etualalle nostavista kuvista ja tarinoista. Niissä on kerrottu pieniä ja yksinkertaisia tarinoita eri ikäisistä Hamasin terrori-iskujen keskelle jääneistä, näissä iskuissa surmatuista tai kidnapatuista ihmisistä ja heidän läheisistänsä.

Yksittäisen ihmisen kohtaama väkivalta ja tuho on nostettu esiin muutamalla toteavalla lauseella. Ja sen rinnalle on kudottu hyvin kaunis ja rauhallinen kuva ja kuvaus tuon terrori-iskussa surmatun tai siitä selvinneen henkilön aikaisemman arjen onnenhetkestä.

Samantapaista menetelmää ovat käyttäneet jo pidempään omalla tyylillään myös monet ukrainalaiset toimijat.

Huomaan, että nuo taitavat viestit ovat vaikuttaneet minuun vahvasti. Se on varmasti ollut myös niiden tavoitteena.

Toki olen ollut monessa jo valmiiksi niin Ukrainan kuin Israelinkin puolella. Mutta olen myös huomannut, että noiden viestien länsimaista yksilöllisyyttä ja jokaisen yksilön ainutkertaisuutta esiin nostavissa kuvissa ja tarinoissa on ollut myös hiljaista voimaa. Siis jotain sellaista, joka tarttuu hyvällä tavalla kiinni. Ja joka synnyttää tunnetasolla tapahtuvan samastumisen ohella myös ajatuksia.

Siksi nuo hiljaisemmat viestit ovat tuntuneet kiinnostavilta. Ja myös hyvin tarkkaan harkituilta ja kohdennetuilta valinnoilta molempien sotien vastapuolien ja niiden liittolaisten tekemien hyvin toisenlaisten, kollektiivisuutta, uhmaa ja väkivaltaa huokuvien viestien rinnalla.

Ehkä tuollaiset viestit simuloivat hienosti oikean elämän nopeasti ohi kiitäviä kohtaamisia ja niissä häivähtäviä soljuvan vuorovaikutuksen ja ohikiitävän keskinäisen ymmärryksen hetkiä. Sellaisia hiljaisia ilonhetkiäkin onneksi on elämässä.

Olen onnekseni löytänyt niitä tänä syksynä yllättäen myös työhöni liittyvissä poliittisissa tapaamisissa. Ne tuottavat iloa ja merkityksellisyyden tunnetta. Ja palauttavat ainakin hetkeksi uskon siihen, että myös hyviä ja viisaita päätöksiä voi olla joskus tulossa. Jopa tämän hallituskauden aikana täällä Suomessa.

Sekin on tosi paljon, osin jopa yltäkylläisesti tässä erikoisessa maailmanajassa.