Kuka jää työkyvyttömyyseläkkeelle ja ketkä maksavat hinnan?

Kesällä ja syksyllä on julkaistu kolme mielenkiintoista työkyvyttömyyseläkkeitä koskevaa artikkelia. Tutkimusartikkelit avaavat työkyvyttömyyseläkkeiden kehitystä viime vuosikymmeninä. Tarkastelussa ovat työkyvyttömyyseläkkeensaajien määrän vähenemiseen liittyvät tekijät 2005 ja 2020 välillä sekä työkyvyttömyyseläkkeiden kustannukset yhteiskunnalle. Artikkelit tarjoavat huomioita, joita on syytä tarkastella ymmärtääkseen paremmin työkyvyttömyyseläkkeiden toimintalogiikkaa ja tulevaisuutta.

Artikkeleihin pääset linkeistä alla:

• Mistä työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrän väheneminen johtuu, Laaksonen & Rantala, Yhteiskuntapolitiikka-lehti
• Työkyvyttömyyseläkkeiden kustannus, Lappo & Risku, Kansantaloudellinen aikakauskirja
• Kommentti Lapolle ja Riskulle työkyvyttömyyseläkkeisiin menetetystä palkkasummasta ja työpanoksesta, Tanskanen, Kansantaloudellinen aikakauskirja

Miksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrä vähenee?

Suomalaisten työkyvyttömyyseläkkeiden kehitystä 2000-luvulla voi kutsua varttuneempien työntekijöiden hyvinvoinnin menestystarinaksi. Työkyvyttömyyseläkemenojen suhde bruttokansantuotteeseen laski kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana kahden prosentin tasolta prosentin tuntumaan. Työkyvyttömyyseläkkeen saajien määrä on laskenut 270 000 tasolta alle 200 000 saajaan.

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien perusteella myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden väheneminen on ollut keskeinen syy muutoksissa. Pitkä myönteinen trendi työkyvyttömyyseläkkeissä on siis ennen kaikkea ollut varttuneemman väen työkyvyn parantumisen ansiota. Lisäksi työkyvyttömyyseläkkeen saajien määrän väheneminen johtuu osittain myös siitä, että suurten ikäluokkien myötä suuri joukko iäkkäämpiä työkyvyttömyyseläkeläisiä on siirtynyt vanhuuseläkkeelle.

Työkyvyttömyyseläkkeen saajat ovat kuitenkin aiempaa nuorempia. Alle 35-vuotiaiden mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrä lähes tuplaantui 2000-luvun aikana. 2000-luvun alussa reilu 11 000 nuorta henkilöä oli työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveyssyistä. Vuonna 2021 heitä oli jo lähes 21 000 henkilöä. Mielenterveyssyistä myönnetyt työkyvyttömyyseläkkeet kestävät selvästi pidempään kuin tuki- ja liikuntaelinsyistä myönnetyt eläkkeet.

Tästä syystä suurin osa työkyvyttömyyseläkkeensaajista saa nykyään työkyvyttömyyseläkettä mielenterveyssyistä. Mielenterveyssyistä myönnetyt eläkkeet ovat myös jonkin verran pidentyneet, kun taas somaattisista syistä myönnetyt eläkkeet ovat hieman lyhentyneet. Mielenterveyssyistä myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden alkamisikä on alentunut, mikä voi johtaa siihen, että mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkettä saavat ovat jatkossa työkyvyttömyyseläkkeellä aikaisempaa pidempään.

Nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvät puolestaan ovat joko kokonaan tai osittain kansaneläkejärjestelmän piirissä. Nämä nuorten työkyvyttömyyseläkkeet jäävät pieniksi, kun yhteys työelämään on jäänyt rakentumatta ja samalla elinikäinen köyhyysriski kasvaa.

Työkyvyttömyyseläkkeensaajia koskevissa asioissa kansaneläkejärjestelmän rooli tulee korostumaan aikaisempaa enemmän.

Somaattisten sairauksien perusteella myönnettyjen eläkkeiden alkamisikä on puolestaan noussut. Eläkeiän nousun myötä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvien määrä vanhemmissa ikäluokissa kasvaa, koska työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen riski nousee iän myötä. Työkyvyttömyyseläkkeelle voidaan siis siirtyä entistä vanhempana ja työkyvyttömyyseläkkeet muuttuvat vanhuuseläkkeiksi aiempaa myöhemmin. Tässä voidaan nähdä ensi merkkejä nousevan eläkeiän vaikutuksista. Kulkeeko tie vanhuuseläkkeelle joissakin korkeamman työkyvyttömyysriskin ammateissa jatkossa yhä useammin työkyvyttömyyseläkkeen kautta?

Ketkä maksavat hintaa työkyvyttömyyseläkkeistä?

Lappo ja Risku sekä Tanskanen artikkeleissaan selventävät työeläkelakien mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen kokonaistaloudellista kustannusta yhteiskunnalle. Lähtökohdaksi otetaan työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden henkilöiden työkyvyttömyyden takia menetetyn työpanoksen arvo. Lappo ja Risku arvioivat menetetyn työpanoksen arvoksi noin 3 miljardia euroa vuonna 2021. Tanskanen arvioi puolestaan toimialakohtaisesti arvioitujen menetettyjen palkkasummien perusteella, että työeläkelakien mukaiset työkyvyttömyyseläkkeet aiheuttavat noin 5,2 miljardin euron työpanoksen menetyksen vuodessa.

Työeläkejärjestelmästä työkyvyttömyyseläkkeitä maksettiin Suomessa viime vuonna noin 1,7 miljardia euroa. Näitä vakuutuskorvauksia eli työkyvyttömyyseläkkeitä ei voida enää lisätä tähän työkyvyttömyyseläkkeiden kustannukseen. Tämä siitä syystä, että vastaava vakuutusmaksu on jo suoritettu työeläkemaksun työkyvyttömyysosan muodossa.

Olemassa oleva vakuutusjärjestely ei siis lisää kokonaistaloudellisia kustannuksia vaan jakaa työkyvyttömyyden kustannukset laajemmalle joukolle. Työkyvyttömyyseläkkeelle jäävät yksilöt kantavat itse menetetyn työpanoksensa kustannuksesta noin 20 prosenttia. Loput kustannuksesta jakautuu vakuutusjärjestelyn toimesta työeläkevakuutetuille, työnantajille ja muille veronmaksajille.

Siitä, että maksettuja työkyvyttömyyseläkkeitä ei voida pitää työkyvyttömyyden kustannuksena, ei voi vetää johtopäätöstä, että vakuutuskorvauksen suuruuteen eli maksettujen työkyvyttömyyseläkkeiden määrään vuositasolla ei kannattaisi yrittää vaikuttaa. Teoreettisesti, jos kukaan ei jäisi työkyvyttömyyseläkkeelle ei tietenkään maksettaisi lainkaan työkyvyttömyyseläkkeitä. Samalla alenisi yksityisen alan työeläkemaksun työkyvyttömyyseläkemaksuosa ennen pitkää nollaan eikä tietenkään olisi mitään menetettyä työpanoksen arvoakaan.

Tämä kaikki tietysti tukisi kansantaloutta merkittävästi eli miljardiluokassa. Toki kuten Lappo ja Risku sekä Tanskanen toteavat koko tätä potentiaalia ei voida koskaan saada täysimittaisesti käyttöön, mutta sen merkittäväkin pienentäminen on tavoittelemisen arvoista taloudellisesti ja ennen kaikkea inhimillisesti.