Ei ole hoppu hyväksi, eikä kiire kunniaksi

Joskus säännöstä poikkeavat yksityiskohdat pilkahtavat kuitenkin hetkeksi esiin ja yltävät otsikoihinkin asti.

Viimeksi näin kävi hyvään lainvalmistelutapaan kuuluvalle lausuntokierrokselle ja sille annetun määräajan pituudelle. Ne nousivat esiin Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan kirjattujen asumistuen ja työttömyysturvan reformien myötä. Otsikot ja kalabaliikki syntyivät siitä, että uudistuksia koskeneet lainsäädäntöehdotukset laitettiin lausuntokierrokselle poikkeuksellisen lyhyeksi, jopa vain vajaan kahden viikon mittaiseksi ajaksi.

Lyhyet lausuntoajat eivät ole sinällään kiellettyjä eivätkä aina edes poikkeuksellisia suomalaisessa lainvalmistelussa. Niitä käytetään kuitenkin pääsääntöisesti vain vaikutuksiltaan vähemmän monimutkaisten budjettilakien kohdalla. Joskus lausuntokierros voidaan jopa jättää väliin kokonaan. Niin on kuitenkin yleensä tehty vain sellaisissa tapauksissa, joissa hallituksen esitys on valmisteltu laajaalaisessa – usein kolmikantaisessa – työryhmässä.

Asumistukea ja työttömyysturvaa koskevien lakien muuttamisessa ei ole kyse teknisesti yksinkertaisista eikä vaikutuksiltaan vähäisistä uudistuksista. Eikä uusi hallitus nähnyt tällä kertaa edes unta niitä koskeneesta kolmikantaisesta tai muusta laaja-alaisemmasta valmistelusta.

Siksi eduskuntaan viedään – jälleen kerran – lakiesityksiä, joiden vaikutusten arvioinnista ja muusta käsittelystä tulee varmuudella monimutkaista.

EDUSKUNTAVAALIT pidettiin huhtikuussa, ja uusi hallitus pääsi aloittamaan työnsä pitkiksi venyneiden neuvotteluiden takia vasta juuri ennen juhannusta. Koska virkamiestenkin täytyi saada kesällä lomansa, oli jo ennalta selvää, että kaikkien vuoden 2024 alussa voimaan tulevien uudistusten valmistelusta tulisi erittäin ripeää ja kiireellistä. Lisäksi asumistuen ja työttömyysturvan uudistusten valmistelu tapahtui sosiaali- ja terveysministeriön yhdellä ja samalla osastolla. Siksi on inhimillisesti ymmärrettävää, että myös lausuntokierrosten aikatauluja kiristettiin niiden kohdalla niin paljon kuin mahdollista.

Enemmistöhallituksella on Suomessa suvereeni oikeus päättää asioista täsmälleen haluamallaan tavalla niin kauan kuin se tapahtuu perustuslain sekä maatamme sitovien kansainvälisten sopimusten ja niiden soveltamista kulloinkin koskevan tulkinnan puitteissa.

Lakiesitysten lausuntokierroksia koskevien määräaikojen kutistaminen minimiin on tästä huolimatta huono asia sekä vallan jakautumisen että kansalaisyhteiskunnan tiedon ja näkemysten hyödyntämisen näkökulmasta. Vastuu siitä on maan hallituksella ja viime kädessä pääministerin esikunnalla. Näin on siksi, että asumistuen leikkaus ja työttömyysturvan muutokset kuuluvat reformeihin, jotka uusi hallitus haluaa valmistella ja viedä läpi heti ensimmäisen syksynsä aikana.

Liberaalissa demokratiassa kaikki valta ja viisaus eivät kuitenkaan asu valtioneuvostossa eivätkä edes sen virkavastuulla toimivassa valmistelukoneistossa. Siksi kattavan lausuntokierroksen ja sille varatun riittävän pitkän ajan merkitystä on painotettu myös oikeusministeriön valtioneuvostolle laatimissa lainsäädännön valmisteluohjeissa.

Yhteiskunnallisten uudistusten legitimiteettiä vahvistaa tunnetusti se, että ne, joita asia koskee, ehtivät tutustua esitysluonnoksiin rauhassa ja lausua ehdotuksista ja niiden vaikutuksista ilman äärimmäistä aikapainetta. Sama koskee lainvalmistelun laatua. Lisäksi useimmat vakiintuneet lausunnonantajat ovat tahoja, joilla on omia jäseniä tai jäsenyhteisöjä sekä niiden osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia varmistavia sisäisiä prosesseja.

Silloin, kun lausuntoajasta tulee hyvin lyhyt, omien jäsenten ja jäsenyhteisöjen kunnollisesta kuulemisesta tulee mahdotonta myös lausunnonantajien omissa organisaatioissa. Sen myötä laajempi osallisuus ja siitä niin lainsäädännön valmistelulle kuin kulloinkin harjoitettavan politiikan legitimiteetillekin koituvat hyödyt jäävät kaksinkertaisesti saamatta.

MAITO ehti jo kaatua asumistuen ja osin myös työttömyysturvan uudistusten valmistelussa. Mutta löytyisikö jostain keinoja varmistaa, että saman ei tarvitsisi toistua kaukaisemmassa tulevaisuudessa? En osaa sanoa. Mutta uskon, että jonkinlaisia parannuskeinoja on olemassa.

Keinoista yksinkertaisin olisi maan kulloisenkin hallituksen poliittisen kärsivällisyyden kasvattaminen. Isojen, nopeasti voimaan haluttavien uudistusten ei olisi pakko tulla voimaan heti uuden hallituksen ensimmäisen budjettivuoden alussa. Voimaantulo voisi tapahtua vasta 1. maaliskuuta tai 1. heinäkuuta.

Se antaisi lisäaikaa sekä uuden hallituksen ensimmäisten isojen lakiehdotusten vaikutusten arvioinnille että sidosryhmien nyt nähtyä rauhallisemmassa aikataulussa tapahtuvalle kuulemiselle.

Toinen, lainsäädännöllisesti raskaampi vaihtoehto olisi eduskuntavaalien ajankohdan palauttaminen takaisin maaliskuun puolelle. Sen myötä uusi hallitus pääsisi aloittamaan työnsä ongelmitta jo huhtikuun lopussa tai viimeistään toukokuun alkupuolella.

Tämä antaisi reilun kahden kuukauden lisäajan ensimmäisten isojen uudistusten valmisteluun silloinkin, kun uusi hallitus haluaisi viedä ne eduskuntaan heti ensimmäisenä syksynä ja saada ne voimaan jo seuraavan vuoden alussa.

Kolmas, hallinnollisesti vaikein vaihtoehto olisi valtion budjettivuoden irrottaminen kalenterivuoden mukaan vaihtuvasta 12 kuukauden periodista. Siis se, että budjettivuosi alkaisi esimerkiksi vasta 1. helmikuuta tai 1. maaliskuuta.

Sekin kasvattaisi uuden hallituksen ensimmäisen budjetin ja siihen sisällytettävien isojen uudistusten valmistelun aikaikkunaa olennaisesti nykyisestä.