Tuore tutkimus valottaa ulkomaalaisten työntekijöiden kokemuksia suomalaisesta työelämästä
Ulkomailta Suomeen muuttaneet työntekijät näkevät suomalaisessa työelämässä paljon hyvää, kuten matalat hierarkiat ja helposti lähestyttävät esihenkilöt sekä työn ja vapaa-ajan tasapainon. Myös ongelmakohtia tunnistetaan, kuten oleskelulupamenettelyt, tiedonpuute työelämästä ja kielimuuri. Kokemuksistaan kertovat työntekijäammateissa työskentelevät ulkomaalaiset, joita E2 Tutkimus haastatteli tuoreessa tutkimuksessaan.
Haastatellut työntekijät työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla, palvelu- ja rakennusalalla sekä maataloudessa. Tutkimusaineisto koostuu 25 laadullisesta haastattelusta, joiden avulla E2 Tutkimus on kerännyt tietoa ihmisten kokemuksista Suomessa.
Haastatellut olivat tyytyväisiä elämäänsä Suomessa ja vaikuttivat kertomustensa perusteella kotiutuneen hyvin. Suomi näyttäytyy heille vakaana, turvallisena ja demokraattisena hyvinvointiyhteiskuntana. Haastateltujen kohtaamat ongelmat liittyivät ensisijaisesti Suomessa olon alkuaikoihin, jolloin kiinnittyminen suomalaiseen yhteiskuntaan oli monella vielä löyhää muun muassa kielitaidon ja sosiaalisten verkostojen puutteen takia. Tutkimusraportissa todetaankin, että kun mietitään ratkaisuja maahanmuuttajien työllistymiseen, työehto-ongelmiin, uralla etenemiseen ja kotoutumiseen, kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti tähän vaiheeseen. Lisäksi ratkaisuissa tulisi kiinnittää huomiota siihen, että rasismi ja ennakkoluulot vaikeuttavat useiden Suomessa asuvien elämää.
Maahanmuuttajien kokemuksia työskentelystä ja asumisesta Suomessa -tutkimus on osa E2 Tutkimuksen Tulevaisuuden Suomen tekijät -tutkimushanketta, jonka yhtenä rahoittaja on Tela. Tutkimushanke etsii ratkaisuja työelämän akuutteihin ongelmiin, kuten tekijäpulaan ja polarisaatioon. Tutkimushanke kokonaisuudessaan jatkuu vuoden 2024 loppuun saakka.
#TulevaisuudenSuomentekijät