Pelkkä pysyvyys ei riittänyt

Nekin sulattavat edellisen kauden aikana kertynyttä peitettä. Ja nostavat esiin asioita, jotka erottuivat hetki sitten vain vähän tai eivät ollenkaan.

Kansalaiset äänestivät kevään vaaleissa selkein luvuin muutoksen puolesta. Hallituspuolueet hävisivät ja oppositiopuolueet voittivat täsmälleen saman verran paikkoja, kumpikin yhteensä 17. Samalla keskikokoiset hallituspuolueet keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto menettivät yhteensä peräti 20 paikkaa aiempaan verrattuna.

Voi siis tulkita, että poliittinen vasemmisto aliarvioi pahasti muutoksen kysyntää ja sen suuruutta. Erityisesti pääministeripuolueen paikalta vaaleihin lähtenyt Sdp löi laimin sekä uskottavan talouspoliittisen vaihtoehdon rakentamisen että heitä äänestämällä saavutettavissa olleen muutoksen sanoittamisen.

Pääministeripuolue tarjosi äänestäjille pelkkää pysyvyyttä. Se ei riittänyt ykköspaikkaan näissä vaaleissa.

Siksi Sdp:n muutosvaihtoehto alkaa rakentua vasta nyt, kun Sanna Marin ilmoitti, että hän ei ole enää käytettävissä puheenjohtajaksi syyskuun alussa pidettävässä puoluekokouksessa.

SDP:N sisäinen keskustelu heikkeni Marinin puheenjohtajakaudella. Tai ainakaan se ei pintautunut julkisuudessa.

Jos mölyjä oli, ne pidettiin mahassa. Samalla oikeistodemarista tuli olento, jota ei erottanut enää ainakaan paljain silmin puolueen julkisesta kuvasta. Myös Sdp:n turvallisuuspoliittinen linja kääntyi lopullisesti länteen ilman mainittavaa julkista debattia ja vuorovaikutusta.

Oikeistodemarit eivät kuolleet sukupuuttoon. He valitsivat roolin äänettöminä yhtiömiehinä. Ja runsaslukuistuvat jälleen puolueen pian alkavassa puheenjohtajakisassa.

Mutta jäikö Sdp:n sisälle haavoja tai arpia tuvallisuuspoliittisesta suunnanmuutoksesta? Ja millä eväillä puolueen uutta turvallisuuspoliittista ajattelua ylipäätään rakennetaan siinä tapauksessa, että se ei enää olekaan kaiken valtioneuvoston käytettävissä olevan tiedon, ajattelun ja näkemyksen piirissä? Vastausta on vaikea hahmotella, koska Sdp:n sisäiset virtaukset ovat olleet viimeiset 3,5 vuotta piilossa.

Sdp:n vahva tuki Ukrainalle jatkunee myös tulevaisuudessa. Mutta miten puolue kykenee arvioimaan sotarintaman tilanteita ja isojen länsimaiden mielenliikkeitä? Tai tekemään niistä uskottavia johtopäätöksiä kaukaisemmassa tulevaisuudessa?

PUHEENJOHTAJA vaihtuu jossain vaiheessa myös toisessa vasemmistopuolueessa, vasemmistoliitossa. Se ei kuitenkaan johdu vaalien tuloksesta vaan siitä, että Li Andersson kertoi jo vuosi sitten keväällä, että nämä ovat hänen viimeiset vaalinsa puheenjohtajana.

Vasemmistoliiton sisäinen vääntö siitä, voiko se olla mukana hallitustyöskentelyssä vai ei, oli koko viime kauden kanveesissa. Puolue sai silti historiansa huonoimman vaalituloksen. Sen ote piti käytännössä vain Helsingin vaalipiirissä. Ja kirposi pahasti tai jopa kokonaan kaikissa muissa ilmansuunnissa.

Vasemmistoliiton iso tappio kertoo siitä, että puolueen rakentava toiminta hallituksessa ei saanut äänestäjiltä kiitosta. Kiitosta ei herunut siitäkään, että se tuki Suomen uusien hävittäjien hankkimista Yhdysvalloista ja oli eduskuntaryhmän selvän enemmistön voimin myös Suomen Nato-jäsenyyden kannalla.

Siksi ajattelen, että kevään vaalituloksessa oli kansalaisten aktiivisen muutostoiveen ohella kyse myös pitkän ajan kuluessa kertyneen turvallisuuspoliittisen osingon maksusta.

Tuo osinko satoi erityisesti kokoomuksen laariin puolueen pitkän ja suhteellisen johdonmukaisen Suomen sotilaallista liittoutumista kannattaneen linjan ansiosta. Kokoomus osasi myös aavistella sen tuloa ottamalla ehdokaslistoilleen useita entisiä sotilaita.

Kadettikoulun käyneitä oli toki ehdolla muistakin puolueista. He saivat kuitenkin suurimmat henkilökohtaiset äänimäärät nimenomaan kokoomuksen listoilla ja niilläkin erityisesti etelän suurissa vaalipiireissä. Se siivitti osaltaan kokoomuksen vaalimenestystä ja osoitti puolueen kyvyn saada mukaansa taas kerran myös kosolti liikkuvia äänestäjiä.

Näiden vaalien suurimmat ääniharavat löytyivät kolmesta eri puolueesta. Kokoomus oli siinä kisassa vasta kolmantena.

Kokoomus voitti kuitenkin kirkkaasti kaikki muut yli 10 000 ääntä saaneiden ehdokkaiden sarjassa – ja oli sen takia päätä pidempi muita myös vaalituloksessa.

Se kertoo liikkuvien äänestäjien merkityksestä. Ja siitä, että kokoomuksella on Sdp:n Sanna Marinin huimasta henkilökohtaisesta suosiosta huolimatta edelleen kosolti taitoja, joita muut puolueet ovat vasta harjoittelemassa.

TÄTÄ kirjoittaessani en tiedä, miten käy hallitusneuvotteluissa. Siksi mietin, mitä tapahtuu, jos molemmat vasemmistopuolueet ovat jatkossa oppositiossa. Mikä on silloin niiden rooli Nato-Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja näkemys siitä?

Voi olla, että vasemmistoliitto naulasi oman nurkkapositionsa kiinni jo ennen vaaleja ilmoittamalla, mitä kaikkea se ei Nato-Suomessa(kaan) kannata.

Sosiaalidemokraattien jalka on paljon sitä vahvemmin uudessa todellisuudessa ja sen tuomien vaihtoehtojen avoimessa arvioinnissa.

Mutta mikä kaikki Sdp:n vanhasta ajattelusta ehti oikeasti kuivua pois Sanna Marinin lyhyeksi jäävän puheenjohtajakauden aikana? Ketkä nousevat muovaamaan demarien uutta linjaa ja ajattelua tällä vaalikaudella?

Ja mistä Sdp löytää uuden ajan airueen ehdokkaakseen myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta merkityksellisissä, jo reilun yhdeksän kuukauden päästä pidettävissä presidentinvaaleissa?

Vastaukset näihin kysymyksiin ovat merkityksellisiä täysin riippumatta siitä, löytääkö Sdp itsensä nyt alkaneella eduskuntakaudella hallituksesta vai oppositiosta.