Väestöhaaste ei ratkea suuriin ikäluokkiin

”Huoltosuhde paranee, kun suuria ikäluokkia ei enää ole.”

”Kun suuret ikäluokat ovat poistuneet, valtiontalouden ongelmatkin häviävät.”

”Työeläkerahastoja voidaan syödä surutta suurten ikäluokkien määrän vähentyessä.”

Edellä mainitut väitteet suurista ikäluokista ovat klassikkoaiheita, jotka ovat jälleen nousseet esiin tänä syksynä. Suuria ikäluokkia on tutkittu ja heistä on kirjoitettu paljon meillä ja maailmalla. Niin paljon, että 1940-luvun jälkipuoliskolla syntyneiden erityislaatuisuuteen on helppo uskoa. Suomen väestökysymyksen tulevaisuudessa he eivät kuitenkaan ole ratkaisevassa roolissa.

Sotien jälkeen syntyi hyvin monissa maissa baby boomer -ikäluokkia, jotka olivat heitä edeltäneitä ja seuranneita ikäluokkia määrällisesti suurempia. Meille kaikille tuttu tarina on se, kuinka nämä ikäluokat olivat liian isoja eri lokeroihin, oli kyse sitten koulujärjestelmästä, työmarkkinoista tai sittemmin eläkkeistä.

Boomerit eivät yksinään ole minkään järjestelmämme tuho tai ratkaisija. Väestörakenteen vinoumassa ei ole kyse ainoastaan sotien jälkeen syntyneistä ikäluokista, vaan laajemmasta ja uudemmastakin syntyvyyden alentumisesta viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Tällä hetkellä Suomen suurin ikäluokka on syntynyt 1980-luvulla. Syntyvyys, maahanmuutto ja kuolleisuus mylläävät ikäluokkia alati uuteen suuruusjärjestykseen. Suomen tilanne olisi todella karu ilman maahanmuuttoa, jota ilman kansakuntamme pienenisi joka vuosi.

Toisin kuin joskus uskotaan, huoltosuhde eli yli 65-vuotiaiden määrä 15–64-vuotiaisiin työikäisiin nähden ei ole paranemassa suurten ikäluokkien poistuessa keskuudestamme, vaan se huononee nykymenolla jatkuvasti.

Minkään yksittäisen ikäluokan tai laajemman sukupolvenkaan niskaan ei voi kaataa syyllisyyttä väestön lopputuloksesta. Ihmiset ovat vapaita tekemään valintojaan. Valtion tulisi kuitenkin osaltaan tukea kansalaisten lapsitoiveiden toteutumista sosiaalipolitiikan keinoilla sekä ylläpitää tervehdyttäviä kannusteita maasta- ja maahanmuutossa. Ihmisen koko elämänkaaren näkökulmasta yhteiskunnan tehtävänä taas on edistää terveyttä ja lisäelinvuosia.

Työeläkejärjestelmä ei ole kaatunut väestökysymykseen, koska eläkeuudistuksia on tehty ja työeläkemaksuja on rahastoitu etukäteen maksettavia eläkkeitä varten. Eläkerahastoissa on kaikkien ikäluokkien rahaa, eikä rahastoista voida ottaa ylimääräistä nyt eläkettä saavien hyväksi ilman, että lisälaskua maksettaisiin työssä käyvien pussista.

Väestön ikääntyminen on kuitenkin sekä valtiontalouden että työeläketalouden suurimpia haasteita. Kestävyysvaje on työeläkejärjestelmän painelaskelmassa huomattavasti pienempi ongelma kuin julkistaloudessa muutoin. Väestön ja myös työeläkkeiden rahoituksen näkökulmasta merkitsevää on syntyvyyden, maahanmuuton ja kuolleisuuden muodostama kokonaisuus.

Tilastokeskuksen tuoreet väestön ennakkotilastot antavat selvän viestin: työperäiseen maahanmuuttoon on panostettava. Koronavauvabuumi on ohitse, eikä sen merkitys ollut kovinkaan iso. Viime vuonna lapsia syntyi hieman yli 3000 enemmän kuin vuonna 2020. Suomi palannee syntyvyydessä parin vuoden takaiselle historiallisesti matalalle tasolle, jos loppuvuosi menee vielä samassa tahdissa.

Nyt syntyvät pienet ikäluokat ovat vain noin 45 000–50 000 lapsen kokoisia lähtökohtaisesti. Pelkästään syntyvyyden varaan jääminen tarkoittaisi välitöntä väestön pienentymistä useilla tuhansilla joka vuosi. Aikanaan myös työssäkäyvät ikäluokat olisivat pienempiä ilman työperäistä maahanmuuttoa. Työmarkkinoilla on tällä hetkellä monien alojen työvoimapula ja varsinkin hoivatarpeet ovat kasvussa.

Nettomaahanmuutossa on lopulta kyse maasta lähtevien ja maahan tulevien määristä ja laadusta. Väestön ennakkotilastoista pistää vielä silmään yksi yllättävä luku: kuolleisuuden kasvu. Suomi selvisi koronakriisistä aluksi matalalla kuolleisuudella muutaman muun Pohjoismaan kanssa Euroopassa. Lopulliset kuolinsyytilastot valmistuvat hyvin myöhään ja niitä saamme odottaa vielä tovin. Kiinnostaako tässä maassa ketään ikääntyneiden elinvuosien menetys?