Miksi varautumista vanhuuden toimeentuloon on vaikeaa jättää kokonaan yksilöiden vastuulle?

Ansiotulot keskittyvät länsimaisissa yhteiskunnissa pääosin koulutuksesta valmistumisen jälkeisestä ajasta aina lakisääteisen eläkeiän lähestymisen kynnykselle. Tämä niin sanottu aktiivinen työikä kestää vaihdellen noin reilusta kolmestakymmenestä vuodesta aina viiteenkymmeneen vuoteen asti. Työura ei tietenkään aina ole ehyt ja katkeamaton, vaan esimerkiksi opiskelijan määräaikaiset työt tai varhaiset kesätyöt aloittavat työuran usein jo ennen valmistumista. Toisaalta työuraa saattavat monella pätkiä niin työttömyys- ja sairausjaksot kuin perheellistyminen. Varsinkin fyysisesti raskasta työtä tekevien työt voivat päättyä suunniteltua aiemmin esimerkiksi työkyvyttömyyteen.

Onko kaikkeen mahdollista varautua kokonaan omin voimin?

Etukäteen on mahdotonta tietää, että miten oman elämän aikana tehdyt valinnat sekä sattumaan pohjautuvat tapahtumat tulevat vaikuttamaan työuraan ja siten vanhuuden ajan toimeentulon rahoitukseen. Rahoitusta ja siihen liittyviä moninaisia riskejä on toki mahdollista pyrkiä hallitsemaan täysin yksilöllisesti esimerkiksi säästäen, sijoittaen ja vapaaehtoisella vakuutusturvalla. Pakollista eläkevakuutusta täydentävä varautuminen on kokonaan oma kysymyksensä ja sitä kannattaa mahdollisuuksien mukaan tehdä omien eläkeajan kulutustoiveiden täyttämiseksi.

Meistä jokainen on tietysti oman itsensä paras asiantuntija, mutta moni asia elämässä saattaa yllättää joko positiivisesti tai negatiivisesti. Keskimääräiseen eläkkeelläoloaikaan eli reiluun kahteenkymmeneen vuoteen voi esimerkiksi yrittää varautua. Jos pitkäikäisyyden riski yllättääkin juuri sinut iloisesti ja eläkkeelläoloajaksi muodostuu esimerkiksi lähes neljäkymmentä vuotta, niin tarkkaan lasketut säästöt ja sijoitukset on kulutettu jo eläkepäivien puolivälissä.

Modernit rahoitusmarkkinat tarjoavat hyvin toimeentulevalle, perusterveelle sekä vahvan finanssilukutaidon omaavalle henkilölle kokonaisen paketin moninaisine sijoitus- ja vakuutustuotteineen, jonka avulla kenties jotkut meistä kykenisivät taloudellisesti takaamaan turvan itselleen ja mahdollisesti läheisilleen ilman pakollista eläkejärjestelmää. Monelta jäisi kuitenkin tarvittava työuran aikainen säästäminen riittämättömäksi tai se voisi jäädä jopa kokonaan tekemättä.

Kolmenkymmenvuoden eläkkeelläoloaikaa varten parin tonnin bruttokuukausieläkkeen säästäminen vaatii ansiotulojen päättyessä varautumistasoa, jonka suuruus olisi lähes puolen miljoonan euron luokkaa. Koroksi säästöille tulisi noin 2,7 prosenttia vuodessa eli ns. “jokamiehen” saavutettavissa oleva tuottotaso. Tosin tämän itsesäästetyn eläkkeen ostovoima heikkenee kolmenkymmenen vuoden aikana.

Kokonaan yksilölle jätetyssä vanhuuden toimeentulon rahoituksessa riittävän säästämisen tason määrittely on todella vaikeaa, sillä kaikkien mahdollisten riskien ennakointi tekee varautumisesta kallista. Äärimmilleen vietynä yksilöllinen varautuminen mahdollisesti vähentäisi käytettävissä olevia kulutusmahdollisuuksia työikäisenä, joka voisi johtaa erilaisten haaveiden ja toiveiden lykkäämiseen.

Pakollisuus tasaa toteutuvia riskejä kaikkien työssäkäyvien kesken

Länsimaissa on tavanomaisesti jonkinlainen eläkevakuutusjärjestelmä kattamassa huomattavan osan vanhuuden ajan toimeentulon varautumisen tarpeista ja tasaamassa riskejä yksilöiden välillä. Suomessa lakisääteinen työeläkevakuutus on laaja ja se kattaa niin vanhuuden toimeentuloriskin, työkyvyttömyyden riskin sekä riskin perheen huoltajan kuolemasta. Monelle näin laaja oma säästäminen ja yksityinen vakuutusturva olisi jo yksinkertaisesti erilaisten vakuutusrajoitteiden puolesta mahdotonta tai todennäköisesti liian kallista.

Lakisääteinen ja pakollinen eläkevakuutusjärjestelmä tasaa tehokkaasti yksilöihin kohdistuvia riskejä vakuutettuna olevien suuren määrän ansiosta. Suomessa keskituloisen palkansaajan työeläkkeen laskennallinen bruttokorvaustaso asettuu 56,5 prosenttiin. Tällä tarkoitetaan alkavan eläkkeen määrää suhteessa viimeiseen ansaittuun palkkaan. Näin ihmiselle itselleen jäävän varautumisen osuus pienenee merkittävästi verrattuna täysin yksilölliseen varautumiseen.

Pakollisten ja lakisääteisten eläkejärjestelmien sisällä on tietysti useita hyvin erilaisia toteuttamisvaihtoehtoja. Suomalainen järjestelmä pärjää kansainvälisesti hyvin, mutta aina on myös parantamisen ja kehittämisen varaa. Erilaisia eläkejärjestelmiä sekä laajemmin julkisia talouksia ympäri kehittyneen maailman haastaa väestön ikääntyminen sekä matala syntyvyys. Näitä perushaasteita ei pääse kovin helposti karkuun naapureihin vilkuilemalla.