Syksy on vaarojen karikko
Hallituksen viimeinen syksy on käynnistynyt vauhdikkaana. Sen jo ennen lomia antamaa esitystä yrittäjän eläkelain täsmentämisestä kritisoidaan kovaa ja korkealta etenkin sosiaalisessa mediassa. Esitykseen kohdistuu paljon paineita myös eduskunnassa.
Potilasturvallisuuslaissa oltiin hallituskriisin rajamailla, hoitajamitoitus on polttanut paljon päreitä ja energiakriisissä pahin on vasta edessä.
Aika on ollut ja on yhä hyvin poikkeuksellista. Silti pitää pohtia, miten paljon enemmistöhallituksen käytössä oleva tehokas peliaika eli kyky yksimielisten esitysten valmisteluun ja niiden läpivientiin eduskunnassa voi enää lyhentyä nykyisestä.
Hallitusohjelman ja sitä tukevan lainsäädäntöohjelman laatiminen vievät aina aikaa vaalikauden alussa. Lisäksi isot hallituksen esitykset pitää valmistella hyvin ja pitkäjänteisesti. Samalla vaalikauden viimeinen syksy on ollut hallitusten kannalta jo pitkään monin tavoin haavoittuva ja hutera. Nyt sen aikana käsiteltävät hallituksen esitykset näyttävät olevan vielä aiempaakin suuremmassa vaarassa vesittyä.
Myös lainvalmistelun apuna käytettävien työryhmien rooli on muutoksessa. Tai ainakin niissä tapahtuva kompromissien etsiminen ja niihin sitoutuminen ovat heikentyneet siitä, mikä oli ennen tapana.
Kompromisseja ja niihin sitoutumista tarvitaan myös jatkossa. Ne ovat tarpeen etenkin Suomen julkisen talouden tasapainottamisessa ja sen osaksi tarvittavan talouskasvun ja tuottavuuden parantamisen aikaansaamisessa, sillä taitavinkaan hallitus ei selviä urakasta neljässä vuodessa.
Ihannemaailmassa tasapainotus tehtäisiin suunnitelmallisesti kahden perättäisen vaalikauden aikana. On hyvä miettiä, onnistuisiko sellainen nykypolitiikassa.
Voi olla, että seuraavina vuosina tarvitaan myös ansiosidonnaisen sosiaalivakuutuksen kunnianpalautusta. Sen saantiehtoja ja kannustavuutta on helppo arvostella etenkin työttömyysturvan kohdalla. Suomen kansainväliset kummajaiset löytyvät kuitenkin ilman työhistoriaa myönnettävästä työmarkkinatuesta ja varallisuuden huomioon ottamisen vähäisyydestä eräissä perus- ja vähimmäisturvamme osissa.
Vakuutuspohjaisen ansioturvan vahvistaminen lisäisi sosiaaliturvamme yhteensopivuutta työvoiman globaalin liikkuvuuden kanssa. Sillä olisi arvonsa huomattavasti nykyistä suurempaa työperäistä maahanmuuttoa tavoittelevassa Suomessa. Siksi asialle kannattaisi uhrata ajatus tai kaksi myös seuraavan hallituksen ohjelmassa.
Alun perin julkaistu:
Demokraatti
Kommentit