Suomi ei ole enää koulutuksen ihmemaa – takana kaksikymmentä menetettyä vuotta

Mistä on kyse?

Suomalaisista 25–34-vuotiaista nuorista alle 37 prosenttia on suorittanut tutkinnon joko ammattikorkeakoulussa tai korkeakoulussa. Se on surkea luku. Suomi on pudonnut parissa kymmenessä vuodessa OECD:n tilastojen kärkimaasta alle keskitason ja lähestyy jo Chileä. Miten ihmeessä näin on voinut käydä?

– Koulutuspanosten kasvu päättyi 1990-luvun lamaan. Vuosituhannen vaihteen jälkeen esimerkiksi korkeakoulujen aloituspaikkoja on vähennetty, sanoo neuvotteleva virkamies Aleksi Kalenius opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Korkeakoulutettujen määrällä on suuri merkitys kansantaloudelle ja sitä kautta myös työeläkejärjestelmälle. Esimerkiksi Suomen Pankki ennustaa, että ilman lisäpanostuksia muun muassa koulutukseen Suomen inhimillinen pääoma alkaa laskea 15 vuoden päästä. Se syö tuottavuuskehitystä ja erottaa meidät muista Pohjoismaista.

2000-luvun hallitusten tavoitteena on toki pitkään ollut nostaa koulutusastetta. Siksi esimerkiksi erilaisilla kepeillä ja porkkanoilla on yritetty saada aloituspaikat tehokkaampaan käyttöön ja useampi suorittamaan tutkintonsa loppuun. Se ei ole riittänyt, kun samaan aikaan koulutustarjontaa ei ole lisätty. Silti koulutuspoliittisissa visioissa on ääneen lausuttu välitavoite, jonka mukaan puolet 25–34-vuotiaista olisi korkeakoulutettuja vuonna 2030.

Suomen kirin on syytä alkaa seuraavalla vaalikaudella

Eduskunnan sivistysvaliokunta on muistuttanut, että viimeistään 2040 tavoitteen tulisi olla, että 25–34-vuotiaiden ikäryhmästä jopa 70 prosenttia olisi korkeakoulutettuja. Siihen vaadittavilla ratkaisuilla on kiire. 34-vuotissyntymäpäiviään vuonna 2040 juhlivat ovat 19-vuotiaita vuonna 2025. Siis seuraavan vaalikauden aikana.

– Tuo 70 prosentin taso voi kuulostaa hirvittävän korkealta, mutta sitä se ei ole suhteessa kansainväliseen kärkeen. Etelä-Koreassa se on saavutettu noin kymmenen vuotta sitten. Eli jos me pääsemme vuoden 2040 tavoitteeseen, olemme Etelä-Koreaa noin kolmekymmentä vuotta jäljessä, Kalenius vertaa.

– Käytännössä tuleva hallitus päättää, mille tasolle me pääsemme vuonna 2040, hän sanoo.

Kyse ei ole vain kansantaloudesta, vaan nuorten sukupolvien oikeuksista

Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes sanoo, että ikääntyvässä yhteiskunnassa myös nuorilla ikäluokilla pitää olla oikeus aiempaa korkeampaan koulutustasoon.

– Siinäkin on kyse sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta, Siimes sanoo.

Jos nuorilla ikäluokilla on mahdollisuuksia kouluttautua pitkälle, heillä on sitä kautta mahdollisuus korkeampiin tuloihin työelämänsä aikana. Samalla he tietysti tulevat rahoittaneeksi työeläkejärjestelmää, mutta kyse ei vain siitä tai kansantaloudesta, vaan nuorten omasta elämästä ja heidän mahdollisuuksistaan työllistyä. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että työvoiman tarjonnan lisääntyminen synnyttää työpaikkoja. Nyt niille olisi tarvetta nimenomaan korkeasti koulutetuissa ammateissa. Aleksi Kalenius sanoo, että tällä hetkellä työvoimapulaa on nimenomaan niissä – toisin kuin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kuviteltiin.

– Sosiaali- ja terveydenhuolto on siitä kuuluisin ja helpoin esimerkki. Jos tilastoista poistetaan alle kolmen kuukauden työsuhteet ja vuokratyöt, on hyvin vähän sellaisia lyhyen koulutuksen vaativia ammatteja, joissa on samaan aikaan avoimia työpaikkoja ja paljon työttömiä, Kalenius sanoo.

Varsinkaan pelkän perusasteen koulutuksen suorittaneille ei töitä ole tarjolla. Heitä on noin 15 prosenttia eri ikäluokista, eikä osuus nuorista ole laskenut sitten vuoden 1985. Päinvastoin: nyt eläkkeelle jäävissä ikäluokissa on useammin toisen asteen tutkinnon suorittaneita kuin 20-24-vuotiaissa nykynuorissa. Oppivelvollisuuden pidentämisen myötä on merkkejä siitä, että tilanne voi parantua. Myös aikuiskoulutuksen rooli voisi olla suurempi koulutustason nostamisessa.

– Varsinkin, jos siihen saadaan mukaan ihmisiä, joilla uusi koulutus oikeasti nostaa heidän koulutustasoaan. Miten se tapahtuisi, siihen ei ole helppoja patenttiratkaisuja, Kalenius sanoo.

Sen sijaan koulutustason nostamisessa ylipäänsä ratkaisut ovat Kaleniuksen mukaan sinällään yksinkertaisia. Lisätään korkeakoulutuksen aloituspaikkoja ja saadaan paikat mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön.

– Eli ei moninkertaista koulutusta, jossa ihmiset aloittavat monta tutkintoa, mutta eivät suorita niitä kaikkia ja osa ihmisistä jää rannalle. Meitä on monta vuotta vaivannut hakijasuma, jossa ihmiset jonottavat sisään korkeakoulujen porteilla.

Paluu huipulle ei ole mahdotonta, olemme tehneet loikan aikaisemminkin

Tuo tulppa pitäisi nyt saada purettua ja tehdä hyppy Chilen maajoukkueen tasolta Etelä-Korean ja muiden Aasian maiden tasolle, jotka ovat investoineet isosti kansankuntiensa koulutukseen viime vuosikymmenet. Hyppy on suuri, mutta Aleksi Kalenius sanoo, että se ei ole mitenkään mahdotonta: Suomi on tehnyt sen jo aikaisemminkin.

– Suomessa päätettiin 1950-60-luvuilla, että lähdetään tavoittelemaan kansainvälistä eturintamaa. Muutamassa kymmenessä vuodessa tultiin siihen, että suomalaiset nuoret olivat maailman koulutetuimpia. Valitettavasti kävi niin, että sen jälkeen edistystä ei ole tapahtunut tarpeeksi.

Kalenius muistuttaa, että lähes kaikki talouden ja suomalaisen yhteiskunnan loikat eteenpäin ovat liittyneet siihen, että koko väestön koulutustaso on noussut.

– Sitä kautta on saatu kaikki lahjakkuusreservit käyttöön.

Mutta vaalikaudet ovat lyhyitä ja koulutuspoliittiset ratkaisut näkyvät vuosikymmenien viiveellä. Se on poliitikolle hankala rasti. Luvut kuitenkin kertovat, että rohkeille ratkaisuille on nyt kiireellinen tilaus.