Velvoittavia palveluita
Suomen turvallisuuspolitiikka muuttui kevään aikana muutamassa viikossa enemmän kuin edellisessä vuosikymmenessä. Myös tuki muutokselle oli lopulta hyvin yksimielistä.
Tilanne on tyystin toinen suomalaisen sosiaalipolitiikan parissa. Olemme sen osalta edelleen pitkälti sui generis, yksin omaa lajiamme. Tätä ei ole horjuttanut edes pitkä jäsenyytemme Euroopan unionissa. Myös aihepiiriin liittyvät poliittiset erimielisyydet ovat yhä suuria ja ideologiset kuilut vaikeasti ylitettäviä.
OMALAJISUUTEMME NÄKYY erityisesti asumiseen perustuvan sosiaaliturvan kehittämisessä ja siihen kiintymisessä. Henkinen asentomme on sen osalta pitkälti sama kuin 1990-luvun alussa.
Toinen ominaispiirteemme on rahamääräisten etuuksien suosiminen turvaan kiinnitettävien palveluiden kustannuksella. Kaihdamme velvoittavuuden lisäämistä jopa viimesijaisten tukien ja työkyvyn tukemiseen liittyvien toimien kohdalla.
Poliitikkojen suuntautumista on osin helppo ymmärtää. Maamme ansioturvaa on kehitetty pitkään kolmikantaiseen sopimiseen pohjautuvan valmistelun avulla. Poliitikot ovat olleet siitä kaukana. Siksi ansioturvan kehittäminen ei heitä myöskään kiinnosta.
Velvoittavuuden vierastaminen on puolestaan paljolti ideologista, mutta se sisältää myös kulttuuriin ja ihmiskuvaan liittyviä asioita. Ihmisten henkilökohtaisiin asioihin ei haluta puuttua eikä muutoinkaan liikaa vaivata. Siksi velvoittavuuden lisääminen ei saa kattavaa poliittista tukea, vaikka monet sosiaalipolitiikan tutkijatkin ovat sen takana.
Nämä asetelmat näkyvät myös parlamentaarisen sotukomitean työssä.
VAATIMUS SOSIAALITURVAAN liittyvien palveluketjujen vahvistamisesta ei ole poliittisesti muodissa. Julkisuutta saa helpommin kritisoimalla perustulotyyppisten mallien hidasta etenemistä. Osa poliitikoista pitää työn ensisijaisuuden korostamistakin menneisyyden jäänteenä.
Työkyvyttömyydestä ja sen kasvusta ollaan kyllä huolestuneita, mutta vain harva haluaa laajentaa velvoitetta osallistua kuntoutuspalveluihin nykyisestä.
Tähän kaikkeen tarvitaan muutosta. Koska siihen ajavat ulkoiset pakot puuttuvat, halun muuttua pitäisi löytyä yhteiskuntamme sisältä.
Odotan kiinnostuneena, millaisen painoarvon sosiaaliturvaan liittyvien palveluiden vahvistaminen saa puolueiden vaalitavoitteissa. Ja nouseeko palveluihin osallistumisen velvoittavuuden lisääminen esille edes joissain niissä.
Mielestäni voisimme oppia Ruotsilta, Tanskalta ja Hollannilta paljon niistä molemmista.
Kommentit