Pari sanaa työeläkejärjestelmää koskevan keskustelun sekavuudesta

On syytä myöntää, että monessa suhteessa työeläkejärjestelmämme ei ole täydellinen eikä ehkä enää maailman paraskaan, toisin kuin takavuosina. Huono se ei kuitenkaan ole, mikä on todettu arvovaltaisissa tutkimuksissakin. Itse asiassa sijoitus on jatkuvasti eri mittarein lähellä maailman kärkeä, mutta suomalainen perusluonne osaa tuonkin tietysti mieltää tappioksi.

Julkisuuteen päätyneet näkemykset sekä sijoitustuotoista että muiden maiden järjestelmien paremmuudesta perustuvat valitettavasti usein väärinkäsityksiin. Esimerkiksi pari viikkoa sitten julkaistun kansainvälisen eläkesijoittajien tuottovertailun kärjessä loisti ruotsalainen AP6-rahasto, jonka sijoitustuotto vuodelta 2021 oli peräti 46,2 prosenttia.

Tämä on kieltämättä vaikuttava tulos, mutta kun luku asetetaan oikeaan perspektiiviin, se ei näytäkään poikkeukselliselta. AP6 sijoittaa ilman vakavaraisuusrajoitteita pörssin ulkopuolisiin osaketyyppisiin kohteisiin, erityisesti pääomasijoituksiin. Vertailu kannattaa silloin kohdistaa kokonaistuoton asemesta suomalaisten yhtiöiden pääomasijoitusten tuottoihin. Ne olivat viime vuonna pääomapainotetusti reilut 45 prosenttia, parhaan yhtiön tuoton ollessa jopa lähes 50 prosenttia. Omat työeläkeyhtiömme onnistuivat siis vertailussa aivan hyvin.

Epälikvidien sijoitusten tuottoja juhliessa on kuitenkin syytä pitää liipaisin herkällä, koska ne perustuvat omaisuudenhoitajien arvioihin, eivät julkisella markkinalla tapahtuvaan hinnanmuodostukseen. Tämä toki koskee yhtä hyvin suomalaisia kuin ulkomaisiakin sijoittajia.

Valuuttakurssit ja säädökset erottavat

Toinen tuottovertailuja ja erityisesti niiden perusteella tehtyjä johtopäätöksiä haittaava seikka on, ettei valuuttakurssien vaikutusta ole yleensä eliminoitu. Esimerkiksi juuri vertailussa menestyneen Ruotsin kohdalla valuuttakurssin vaihtelu selittää osan suomalaisia eläkesijoittajia paremmista tuotoista, koska kruunu on heikentynyt euron suhteen.

Vuosien 2012–21 aikana kruunun heikkeneminen on ollut kokonaisuudessaan luokkaa reilut 10 prosenttia, joten suomalaisten ja ruotsalaisten sijoittajien 10 viimeisen vuoden tuottoerosta keskimäärin vähintään yksi prosentti vuodessa selittyy eri valuutalla silloin, kun tuottoprosenttien vertailussa käytetään kummankin maan kotivaluuttaa – kuten on tehty esimerkiksi Eläketurvakeskuksen vastikään julkaisemassa vertailuaineistossa.

Kolmantena erottavana tekijänä kannattaa mainita erot eri maiden sijoitustoimintaa rajaavissa säädöksissä. Esimerkiksi Norjan jättimäisen öljyrahaston mahdollisuudet sijoittaa osakkeisiin ovat merkittävästi paremmat kuin suomalaisten eläkeyhtiöiden, joten sen tuoton sopiikin olettaa olevan näitä parempi. Suomessa eläkesijoittamista koskevat vakavaraisuusmääräykset ovat viranomaisten, eivät sijoittajien itsensä määrittelemiä.

Valtion eläkkeiden rahoituksesta vastaavalla Valtion eläkerahastolla ei ole yksityisten työeläkeyhtiöiden kaltaisia vakavaraisuusvaatimuksia, mutta valtiovarainministeriö on silti asettanut sille varsin tiukat sijoitusluokkia koskevat rajoitukset. Tämä viittaa siihen, että jos työeläkesijoittaminen keskitettäisiin valtiolliselle sijoittajalle, sijoitusvapaudet eivät välttämättä lainkaan kasvaisi nykyisestä. Ainakaan emme voi täysin luottaa siihen, että riskitasoa ja sen mukana tuottoja saataisiin yhden sijoittajan mallissa merkittävästi nostettua.

Ruotsi ja Kanada vertailukohtina

Työeläkeyhtiöiden keskittämistä esittävillä on usein myös vaikuttanut olevan kaipuuta muiden maiden eläkejärjestelmien suuntaan, erityisesti Ruotsi tai Kanada ovat saaneet osakseen paljon huomiota. Näyttää kuitenkin siltä, että kyse on enemmän demagogisista keskustelun avauksista kuin vakavasti harkituista ja mietityistä aloitteista.

Kunkin maan järjestelmä on yleensä ajan saatossa muotoutunut orgaaninen kokonaisuus, josta on käytännössä mahdoton irrottaa joitakin osia tai ”ideoita” sovellettavaksi sellaisenaan toisen maan järjestelmässä. Yleensä julkisuudessa esitetyt kommentit koskevat jotain yksittäistä eläkejärjestelmän piirrettä, vaikkapa vakuutetun omaa säästöosuutta (kuten Ruotsissa) tai tietyn eläkeosan hoidon keskittämistä yhdelle toimijalle (kuten Kanadassa) unohtaen sen usein hyvin moniulotteisen kokonaisuuden, jonka osasta on kyse. Esimerkiksi Ruotsissa henkilökohtaisen rahasto-osuuden merkitys eläketurvassa on loppujen lopuksi hyvin vähäinen, eikä Kanadassa suinkaan ole vain yhtä eläkelaitosta, vaan eläketurvassa merkittävää osaa näyttelevät myös työmarkkinapohjaiset lisäeläkejärjestelyt.

On varmasti totta, että jos suomalainen työeläkejärjestelmä voitaisiin rakentaa kokonaan uudelleen nykyolosuhteisiin, siitä tuskin tulisi täsmälleen nyt olemassa olevan kaltaista. Uskallan kuitenkin väittää, ettemme asioihin perehdyttyämme ja hyvät ja huonot puolet listattuamme valitsisi myöskään Ruotsin tai Kanadan järjestelmiä. Kyseiset maat ovat toki hyviä vertailukohtia niin eläkejärjestelmien kuin jääkiekonkin osalta, mutta liikaa niitä ei pidä katsella ylöspäin kummassakaan suhteessa.