Palkka heijastuu työeläkkeeseen: selitys löytyy historiasta

Palkansaajille on alkanut kertyä palkkaan sidottua työeläkettä vuodesta 1962. Silloin voimaan astui työntekijän eläkelaki TEL. Se oli iso mullistus, sillä sen jälkeen eläke ei enää ole ollut sidottu työnantajaan.

Ihmiset ovat siis voineet liikkua, muuttaa paikkakuntaa ja vaihtaa työpaikkaa ilman, että he olisivat menettäneet eläkkeensä. Se on yhteiskunnan toiminnan ja dynamiikan kannalta merkittävä asia.
Eläkettä myös alkoi kertyä ansiotyöstä lähestulkoon kaikille.

Niin ei todellakaan ollut ennen vuotta 1962.

Eläke oli virkamiesten ja toimihenkilöiden etuus

Ennen tuota vuotta eläkettä saivat työnsä perusteella käytännössä valtion virkamiehet ja kuntien viranhaltijat. Osalla yksityisissä yrityksissä työskentelevistä toimihenkilöistäkin oli eläke-etuus. Se oli tarjolla toimihenkilöille, jotka olivat työskennelleet saman työnantajan palveluksessa vähintään 20 vuotta.

Saadakseen työnantajalta eläkettä toimihenkilön piti lisäksi sinä aikana ”tulla kykenemättömäksi elättämään itseään työllään”. Ja jos hänellä tai hänen lapsillaan oli riittävästi varoja elämiseen, työnantajan ei tarvinnut eläkettä maksaa.

Työntekijöille eläke-etuuksia oli tarjolla harvoin, jos koskaan. He olivat 1960-luvulle tultaessa niukan kansaneläkkeen varassa. Se oli käytännössä täysin riittämätön elämiseen. Työmiehelle ja hänen perheelleen työkyvyn menetys tarkoitti usein nälkää.

Yhteiskunnan muutos toi paineita

1950-luvulla maatalousyhteiskunta alkoi toden teolla muuttua kohti teollisuusyhteiskuntaa. Palkkatyö yleistyi, ihmiset alkoivat liikkua enemmän. Tällaiseen yhteiskuntaan ei enää istunut olematon eläketurva eikä se, että eläke sitoi kiinni työpaikkaan.

Vuosi 1956 oli eläkeasioissa merkittävä vuosi. Silloin merimiehet saivat oman työeläkelakinsa. Siitä tuli tienraivaaja. Hallitus asetti komitean miettimään työeläkettä. Se mietti ja riiteli neljä vuotta, sillä asia ei ollut helppo. Työntekijöillä, työnantajilla ja maanviljelijöillä oli omat pelkonsa ja omat etunsa ajettavanaan.

Ansiosidonnaisuuteen mallia maailmalta

Eläkekomitea teki kuitenkin noiden vuosien aikana paljon taustatyötä. Se muun muassa selvitti laajasti muiden maiden eläkejärjestelmiä. Se päätyi esittämään Suomeen järjestelmää, jossa työeläke sidottaisiin palkkaan. Tämä näytti olevan Euroopassa yleinen suuntaus.

”Yhä yleisemmin pyritään eläkkeiden avulla säilyttämään vakuutetun henkilön kulutustaso ainakin jonkinlaisessa suhteessa siihen, mikä se oli ennen eläkkeelle siirtymistä”, komitea lausui mietinnössään vuonna 1960.

Se päätyikin seuraavaan lopputulokseen: ”Eläkkeiden tason tulisi olla sellainen, ettei eläketapahtuma kovin jyrkästi vähentäisi työntekijän elintasoa sellaisessakaan tapauksessa, että hänellä ei ole käytettävissä omia varoja, kuten omaa asuntoa.”

Lopulta pattitilannekin selvisi. Yksi avain oli se, että lyhytaikaisia työsuhteita koskevasta laista (LEL) päästiin sopimukseen. Siten myös kausitöistä, kuten metsätöistä ja uitosta, alkoi kertyä eläkettä. Se oli tärkeää maaseutuväestölle ja viljelijöille. Lopulta sekä TEL- että LEL-lait tulivat voimaan yhtä aikaa, kesällä 1962.

Perusperiaatteet ovat pysyneet

Alkuperäisen työntekijän eläkelain mukaan eläke oli suuruudeltaan enintään 40 prosenttia, ja se laskettiin työsuhteen viimeisen vuoden palkasta. Se oli siis suhteessa kaikille sama, ja sitä karttui kaikille saman verran, yhden prosentin vuodessa 23-vuotiaasta lähtien.

Prosentit, ikärajat ja eläkkeen laskentavuodet ovat muuttuneet, mutta muuten perusperiaatteet ovat edelleen samat. Eläke ei ole sidottu työnantajaan tai alaan. Eläkettä kertyy kaikille samoilla säännöillä, ja palkka sekä työuran pituus heijastuvat eläkkeeseen.

Miten on maailmalla?

Kirjoa riittää maailmalla, ääripäät lähestyvät toisiaan

Työaikaiset ansiot määrittävät useimmiten tavalla tai toisella työeläkettä maailmallakin. Keski-Euroopan maat ovat rakentaneet työeläkejärjestelmänsä vahvasti ihmisen työaikaisiin ansioihin perustuviksi. Kansaneläkkeitä ei tunneta. Pohjoismaissa taas ajatuksena on ollut asumiseen perustuva kansaneläke, joka turvaa kaikille minimitoimeentulon. Sitä on täydennetty työeläkkeellä, joka puolestaan nykyään pienentää kansaneläkkeen määrää.

Hiljalleen kaikissa Pohjoismaissa on siirrytty siihen, että työeläke painaa enemmän – se on varsinainen eläkeajan turva. Tästä perusperiaatteesta löytyy variaatioita.

Tanska: työeläke sidottu toimialaan

Ranska, Kreikka ja Hollanti: sääntökirjoa riittää

Sama tilanne on esimerkiksi Ranskassa, Hollannissa ja Kreikassa. Kreikan kymmenet toimialakohtaiset järjestelmät on finanssikriisin jälkeen puristettu neljään yleiseen eläkekassaan. Samalla siellä yhtenäistettiin eläketurvaa.

Ranskassa varsinkin joillain julkisilla aloilla on hyvin pieniä työntekijäryhmiä koskevia erityisiä eläkesääntöjä. Hollannissa taas oli runsas kymmenen vuotta sitten lähemmäs tuhat erilaista eläkekassaa omine sääntöineen. Nykyisin niitä on jäljellä kolmisen sataa.

Keski-Eurooppa: väliinputoajia jää

Keski-Euroopassa, anglosaksisissa maissa sekä Tanskassa ja Ruotsissa samat työeläkesäännöt eivät koske kaikkia palkansaajiakaan. Vidlund arvioi, että Tanskassa ja Ruotsissa noin 90 prosentille palkansaajista kertyy lakisääteistä eläkettä täydentävää eläkettä.

‒ Väliinputoajiakin löytyy melko paljon. Yrittäjät ovat näiden ulkopuolella. Palkansaajat eivät välttämättä pääse mukaan työmarkkinaeläkesopimuksiin siksi, että ovat liian nuoria, heidän työsuhteensa on liian lyhyt tai palkkansa on liian pieni.

‒ Meillä samat säännöt koskevat kaikkia, ja työeläkettä kertyy kaikille. Katveita on hyvin vähän, Vidlund painottaa.

Ruotsi: maksut määräävät eläkkeen

Ruotsissa lakisääteinen työeläke ja hyvin pitkälle myös työmarkkinaeläkkeet kertyvät nykyään maksettujen maksujen perusteella lukuun ottamatta joitain siirtymäsäännöksiä, jotka koskevat tiettyjä ikäluokkia.

‒ Yksityisen sektorin kaksi suurinta, SAK:ta vastaavan LO:n ja toimihenkilöjärjestöjä vastaava PTK:n kollektiiviset eläkesopimukset ovat vanhuuseläkkeen osalta kuin yhdestä puusta veistettyjä. Myös valtio- ja kuntapuolen sopimukset ovat lähentyneet yksityistä puolta, Vidlund kuvaa.

Ruotsissa ei siis luvata tiettyä kuukausieläkettä, vaan kerrytetään rahapottia kuin pankkitilille. Lopulta katsotaan, montako miljoonaa kruunua eläkepottiin on työuran aikana kertynyt, ja jaetaan rahamäärä elinajanodotteella. Vasta sen jälkeen alkaa paljastua, paljonko eläkettä kuukaudessa saa. Eläkelaskurit ja -otteet antavat toki osviittaa tulevasta.

Anglosaksiset maat: erilainen eläkekulttuuri

Kun mennään Isoon-Britanniaan tai USA:han, eläkeasiat pirstaloituvat ja monimutkaistuvat entisestään. Niissä työeläke voi olla sidottu työpaikkaan tai työnantajaan. Australiassa pohjana on kansaneläke, mutta sinnekin luotiin 1990-luvun alussa työansioihin perustuva pakollinen lisäeläketurva.

Australiassa, Isossa-Britanniassa ja Irlannissa eläkeajattelussa on vallalla kulttuuri, joka painottaa hyvin pientä, kaikille tasasuuruista kansaneläkettä.

‒ Siellä luvataan pieni perusturva, mutta ajatellaan, että ihmisen velvollisuus on täydentää sitä itse parhaaksi katsomallaan tavalla.

Eri eläkekulttuurit lähestyneet toisiaan hieman

Keski- ja Etelä-Euroopassa taas painotetaan enemmän työuraa. Jakolinjat eivät kuitenkaan ole enää aivan mustavalkoisia. Erilaiset eläkekulttuurit ovat alkaneet lähestyä toisiaan.

‒ Anglosaksisissa maissa on nykyisin käytössä tai yleistymässä niin sanottu autoenrollment. Se tarkoittaa, että henkilö liittyy automaattisesti myös johonkin lisäeläkejärjestelmään. Hänen on itse aktiivisesti poistuttava siitä. Aikaisemmin nämä lisäeläkkeet olivat täysin vapaaehtoisia, Vidlund selventää.

Käytännössä siis koko eläkeajan elannon turvaaminen oli vapaaehtoista. Se on ollut yksilön vastuuta ja valintoja korostavan kulttuurin ideaali ‒ eikä se ole toiminut. Liian moni on jäänyt ilman riittävää eläkettä.

‒ Ihmisiä ei enää jätetä anglosaksisissakaan maissa täyden vapaaehtoisuuden varaan. Se on yritystä siihen suuntaan, että eläketurva olisi kattava ja riittävä.

Ruotsissa vahva markkinaehtoinen ajattelu

Myös siirtymää markkinaehtoisuutta kohti on tapahtunut, ja hieman yllättäen Pohjoismaista eniten Ruotsissa.

‒ Ruotsissa on työeläkkeessä itse asiassa hyvin vahva markkina-ajattelu. Siellä on viety jopa lakisääteistä työeläkettä markkinaehtoiseen suuntaan. Lakisääteinen rahastoeläke sekä tietty maksuosuus työmarkkinaeläkkeistä määräytyvät sijoitusmarkkinoilla yksilön valintojen mukaan. Lisäksi Ruotsissa melkein kaikki eläkkeet joustavat sen mukaan, miten talous, työeläkerahastot ja eläkemaksujen määrä kehittyvät, Mika Vidlund kuvaa.

Eläke voi siis Ruotsissa vaihdella eläkeaikana sekä ylös- että alaspäin.

Miten riskiä jaetaan tulevaisuudessa?

Kokonaiseläketurvan tasoa pohditaan nyt eri maissa, Vidlund huomauttaa.

‒ Meillähän eläkeläisen asema on hyvin turvattu työeläkkeen osalta. Riskiä kannetaan yhdessä, kollektiivisesti. Puskurina ovat työeläkerahastot, työeläkeyhtiöt ja se, että maksuja korotetaan tarvittaessa sen verran, että eläkkeet pystytään maksamaan.

‒ Väestörakenne kuitenkin muuttuu kaikkialla. Miten riskiä kenties jaetaan uudelleen? Sitä aletaan pohtia kaikkialla.