Onko eläkemaksu huono sijoitus?

Eteläisessä naapurimaassamme on edetty tällä yksilön oman vastuun saralla jo tekoihin asti ja purettu eläkerahastoja maksamalla kertyneet varat suoraan kansalaisten henkilökohtaiseen käyttöön. Viron ihmiskoe on toki teoreettisesti mielenkiintoinen, mutta sisältää myös ainekset inhimilliseen tragediaan, kun suuri osa varoista tullee käytettyä kulutukseen jo kauan ennen henkilöiden eläkeikien täyttymistä. Kaikeksi onneksi jaettavat summat ovat kohtuullisen pieniä ainakin Suomen työeläkejärjestelmään kertyneiden eläkkeiden pääoma-arvoihin verraten.

Lähtökohdat rajoittavat – syystä

On aivan totta, että suomalaiset työeläkevaroja sijoittavat toimijat eivät aina ole onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Tuottokehitys on jäänyt melko säännönmukaisesti jälkeen esimerkiksi suurista ruotsalaisista eläkesijoittajista ja myös sijoitustoiminnan kulut ovat varsin korkeat. Silti voi melko suurella varmuudella todeta, että sijoittamisen riskitasoa rajaavat vakavaraisuusmääräykset huomioon ottaen Suomen työeläkejärjestelmän sijoitustuotto on kohtuullista tasoa. Esimerkiksi vuosien 1997 ja 2020 välisenä aikana sijoitusten nimellistuotto on ollut 5,9 ja reaalituottokin 4,3 prosenttia.

On myös hyvä huomata, että tämä tuotto syntyy vain noin neljännekselle kaikkien karttuneiden eläkkeiden arvosta, koska rahastointi on vain osittaista. Tämä seikka saattaa usein johtaa omaehtoisen sijoittamisen kannattajien vertailulaskelmat harhaan, jos niissä lähdetään siitä oletuksesta, että koko työeläkemaksu olisi käytettävissä oman eläkkeen rahoittamiseen. Kun järjestelmä perustuu sukupolvien yli ulottuvaan solidaarisuuteen, ei yksilöille voi antaa vastuuta pelkästään omista eläkkeistään, vaan lisäksi on tietysti hoidettava myös jo syntyneet rahastoimattomat eläkevastuut. Eihän verojaankaan voi valita tyyliin ”en sairasta enkä siis käytä terveydenhuollon palveluja, joten en maksa tältä osin veroakaan”.

Jos nyt kuitenkin sivuuttaisimme ikävän todellisuuden aiheuttamat rajoitukset ja saisimme hetkeksi eläkemaksut omaan käyttöömme, mitä tapahtuisi? Ryhtyisimme tietysti sijoittamaan niitä kukin oman riskinottohalunsa mukaisesti – osa konservatiivisemmin ja yrittäjähenkisemmät meistä todennäköisesti riskihakuisemmin. Paljonko voimme olettaa sijoitusten vuosittaiseksi tuotoksi? Uskoisin, että suurimmalla osalla vastaajista luku on melko korkea, ehkä vaihdellen 3 ja 12 prosentin välillä. Koska työeläkesijoitukset ovat vajaassa 25 vuodessa tuottaneet nimellisesti keskimäärin noin 6 prosenttia, ei omaehtoinen sijoittaminen vaikuta kannattavalta vaihtoehdolta, jos tuotto-odotus jää tätä alemmaksi. Jätetään siis tarkasteluun ne, jotka arvelevat saavansa vähintään 6–12 prosentin tuottoa sijoituksilleen. Todennäköisesti edelleen melko suuri joukko, mutta miten helppo tällainen tavoite on saavuttaa?

Vaarat vaanivat…

Tulevia sijoitustuottoja arvioitaessa on helppo kompastua ilmiöön, jota voisi kutsua peräpeiliharhaksi. Silloin, kun osakemarkkinat ovat tuottaneet hyvin, uskomme jatkuvuuteen on huipussaan ja tapaamme yliarvioida tuleviakin tuottoja, kuten kaikki 1980-luvun juppiajat ja vuosituhannen vaihteen ”uuden talouden” kokeneet muistavat. Toinen ilmiö, joka meitä vaanii, on yleistysharha: oletamme, että sama keskimääräinen tuottoprosentti – vaikka varovaisestikin arvioitu – toteutuu joka vuosi tästä eteenpäin.

Osa meistä kohtaa vielä kolmannenkin ilmiön, jota paremman puutteessa kutsun tässä nimellä ilmaisen välimiehen harha. Sijoittaminen esimerkiksi rahastojen kautta on nimittäin pienehköillä pääomilla operoivalle sijoittajalle erittäin kallista korkeiden kulujen vuoksi, vaikka sitä eivät palvelujen tarjoajat yleensä mainosta. Suoraan osakkeisiin sijoittava toki voi tämän ansan välttää, mutta vastapainoksi pitää lukea tonneittain vuosikertomuksia ja analyysejä – tai sitten vain arvailla, mikä ehkä olisi tässä hypoteettisessa yksityisten eläkesijoitusten maailmassamme käytetyin menetelmä.

… jos et ole Warren Buffett

Havainnollistaakseni edellä sanottua tarkastelen maailman ehkä menestyneintä sijoittajaa, Warren Buffettia. Oraakkelin oma lippulaivarahasto Berkshire Hathaway tuotti vuosivälillä 1997–2020 keskimäärin noin 10 prosentin vuosituoton (korkoa korolle laskien; aritmeettinen keskiarvotuotto oli vajaat 12 prosenttia). Tätä taustaa vasten edellä mainitut 6–12 prosentin tuotto-odotukset pitkällä aikavälillä vaikuttavat korkeiden palkkioiden ja vähäisen tietotaidon raskauttamalle sijoittajalle hitusen liian optimistisilta.

Eikä tässä ole kaikki. Sijoittajan pitää myös kestää tappioita. Berkshire Hathawayn pääoma putosi kyseisellä aikavälillä pahimmillaan 51 prosenttia ennen toipumistaan. Warren toki kesti tämän, koska oli laskuvaiheessakin rikkaampi kuin Kroisos. Voi kuitenkin kysyä, kuinka tulevaa eläkettään varten sijoittavan hermot pitäisivät vastaavassa laskussa, jos pelissä olisi koko vanhuudenturva. Erityisen ongelmallista olisi, jos eläkepäivien alku sattuisi yksiin pahimman laskumarkkinan kanssa. Ei nimittäin ole lainkaan helppoa ajoittaa sijoituksiaan niin, että siirtää osakkeensa syklin huipulla korkosijoituksiin. Jos olet myöhässä, saatat jäädä odottelemaan uutta nousua liian pitkäksi aikaa ja lopputulos on entistä huonompi. Tai jos olet etuajassa, pitkän aikavälin tuottosi voi alentua merkittävästi. Henkilökohtaista eläkepääomaansa sijoittava joutuu siis painimaan myös sellaisten ajoitusongelmien kanssa, joista Warrenilla ei ole huolta. Näiltä kuitenkin välttyy myös se, jonka maksut on siirretty yhteisen työeläkejärjestelmän hoitoon, koska uusia vakuutettuja tulee järjestelmään samalla kun vanhimmat jäävät eläkkeelle ja sijoitusten allokaatio voidaan pitää vakaana.

Oman eläkepääoman hoitamisessa on siis otettava huomioon monta seikkaa. Ensiksi, hyvien tuottojen – buffettmaisista puhumattakaan – saaminen ei ole varsinkaan pitkällä aikavälillä helppoa. Itselleen ”ylimääräisen” rahan sijoittamisessa asenne säilyy helposti rentona ja riskihakuisena, mutta jos kyse on mahdollisesti pitkänkin vanhuuden aikaisen toimeentulon turvaamisesta, monia alkaa asian kokoluokka ahdistaa eikä riskinotto enää maistukaan samalla tavalla. Omia sijoittajankykyjään ja hermojaan ei siis kannata yliarvioida.

Toiseksi, kannattaa muistaa, että rahoja ei voi ongelmitta käyttää eläkepääoman kartuttamisvaiheessa edes sairastumisen tai työkyvyttömyyden vuoksi ilman vanhuudenturvan heikentymistä. Ja vielä kolmanneksi: myös eläkeaikana varojen pitäisi elintason säilyttämiseksi tuottaa vähintään kulloisenkin inflaation verran, mikä pakottaa pitämään sijoituksia myös tuona aikana riskipitoisissa kohteissa. Eivätkä ne tietenkään saisi loppua ennen aikojaan edes huonoissa markkinaolosuhteissa.

Edellä kuvatut oman eläkepääoman sijoittamisen kanssa eteen tulevat ongelmat on ratkaistu lakisääteisessä työeläkejärjestelmässä. Vanhuuseläkkeen lisäksi valikoimaan kuuluvat turvat työkyvyttömyyden ja perheen huoltajan kuoleman varalta. Eläke on suojattu inflaatiolta indeksikorotuksin ja sitä maksetaan vanhuuseläkkeenä kuolemaan saakka. Myös työeläkesijoitusten tuotto on onnistuttu pitämään kohtuullisen hyvänä ja vakaana pitkälläkin aikavälillä. Warren Buffetin lukemiahan työeläkejärjestelmä ei voi edes tavoitella, koska sillä ei ole varaa menettää suurta osaa pääomastaan edes tilapäisesti. Suurimmalle osalle kansalaisista lakisääteinen eläkejärjestelmä mahdollistaakin hyvät yöunet eikä se huono vaihtoehto ole seikkailunhaluiselle yrittäjällekään.