Millaista demokratiaa tavoitellaan?

Entistävä nostalgia korostaa Vihman luokittelussa kotiinpaluun ja menneiden perinteiden palauttamista, pohdiskeleva nostalgia puolestaan kaipauksen ja menetyksen tunnetta. Pohdiskelevan nostalgian mukaan menneeseen ei voi palata, mutta sieltä voi löytää arvoja, joiden avulla voi rakentaa myös tulevaisuutta. Kolmas nostalgian laji on arjessa ja kuluttamisessa ilmenevä banaali nostalgia, joka on eräänlaista harmitonta ja mukavaa ajanvietettä.

En tiedä, mitä lajia oma nostalgiani oikein on. Pohdin kuitenkin usein nimenomaan politiikkaa ja demokratiaa ja kaipaan takaisin selkeiden ja ennustettavien menettelytapojen maailmaan. Samalla mietin, missä määrin tutkittuun tietoon ja eri näkökulmien huolelliseen punnintaan pohjautuva päätöksenteko on mahdollista aikamme nopearytmisessä ja yhä useammin pelkkiin digitaalisiin muistijälkiin pohjautuvassa menossa. Kokonaan oma kysymyksensä on, onko sitä koskaan edes ollut oikeasti olemassa.

Demokratiassa on kyse vallan jaosta. Siksi on hyvä miettiä, millaista demokratiaa keskenään erilaiset menneisyyden ikävöijät oikein tavoittelevat. Todennäköisimmin jotain sellaista, joka tarjoaisi lisää kannatuspotentiaalia juuri heidän tärkeinä pitämilleen arvoille ja asioille. Sellaisen vaikutelman saa myös puolueista, jos käy läpi eri aikoina toteutettuja ja myös toteuttamatta jääneitä vaalijärjestelmän uudistuksia meillä ja muualla.

Ajatus edustajamäärältään Suomen suurimman vaalipiirin, Uudenmaan, jakamisesta kahdeksi ei ole edennyt, koska sen on pelätty vähentävän Sdp:n ja kokoomuksen paikkoja eduskunnassa. Itäisen Suomen neljän pienen vaalipiirin yhdistäminen kahdeksi vauhdittui vasta vihreiden puheenjohtajaa Tarja Cronbergia vuonna 2007 kohdanneen iskun jälkeen. Hän sai silloisen Pohjois-Karjalan vaalipiirin toiseksi suurimman henkilökohtaisen äänimäärän, mutta jäi valitsematta, koska vihreät ei kokonaisuudessaan ylittänyt pienen vaalipiirin erityisen korkeaa äänikynnystä.

Kansalliset puolueet päättävät yhä vaalipiirien rajoista ja toisinaan myös suoraan vaalien ajankohdasta. Ne asettavat aina myös valtaosan ehdokkaista. Politiikan asialista on kuitenkin lakannut jo kauan sitten olemasta yksinomaan niiden käsissä. Aatteet ovat aina ylittäneet rajoja, ja niin ovat agitaattoritkin. Nyt politiikan ovilla riittää myös monia muita ammattimaisia kolkuttajia ja kulkijoita.

Viime aikoina huomio on ollut usein niin sanotuissa vaikuttajaviestinnän palveluissa ja niihin liittyvässä politiikan pyöröovi-ilmiössä. Niitä on siksi alettu säädellä Suomessakin karenssien ja valmisteilla olevan lobbarirekisterin avulla. Sääntely on tervetullutta. Sen näkemys vallasta on kuitenkin helposti kapea.

Valtaa on vaalitulosten mukaisten muodollisten asemien ja instituutioiden ohella aina myös erilaisissa epävirallisissa verkostoissa. Taitavat toimijat saavat niiden kautta tietoja muun muassa niiden kokousten kellonajoista ja osallistujista, joissa asioista tosiasiassa päätetään. Päätösten sisältöhän ei synny valtioneuvoston yleisistunnossa, se vain virallisesti kirjataan siellä.

Vaikuttajaviestinnän kauppatavaraa on monipuolinen osaaminen politiikan prosesseista ja niihin vaikuttamisesta. Se on verkostoissa syntyvää ja niitä jatkuvasti hyödyntävää tekemistä, jossa epäviralliset valtasuhteet ovat koko ajan läsnä. Näiden verkostojen kautta syntyvät myös ne ”oikeat” sanoitukset, joiden avulla asioita voi edistää jo silloin, kun päätöksen ensimmäistä versiota aletaan vasta luonnostella.

Tällaista epävirallista valtaa on vaikea kahlita. Se tottelee vain hennosti sääntelyä ja rajoituksia. Sitä on jopa vaikea tieteellisesti tutkia, koska sen ytimessä ovat epämuodolliset suhteet ja niiden luoma yhteinen maailma.

Politiikassa ei ehkä enää jätetä titteleitä pukuhuoneeseen ja sovita asioista miesten kesken saunassa. Aikaa vietetään silti yhä yhdessä myös työn ulkopuolella, hankitaan yhteisiä (sukupolvi) kokemuksia ja ajatellaan ajalle ominaisella tavalla. Ja – aivan kuten ennenkin – tämä suosii yksiä ja heikentää toisia niin Suomessa, Euroopan unionissa kuin laajemminkin maailmassa.

Myös toimitettu media vaikuttaa päätöksentekoon: erityisesti politiikan asialistan muotoutumisen, mutta myös yksittäisten skuuppien, tutkivan journalismin ja vuotojen avulla. Media ei siksi ole vain vallan vahtikoira. Se on myös aktiivinen vallankäyttäjä. Sama koskee sosiaalisen median alustoja ja niiden taustalla vaikuttavia kaupallisia algoritmeja.

Siksi demokratialle tärkeä lehdistönvapaus tarvitsee tuekseen myös toimituksellisten prosessien ja niiden puitteissa tehtävien valintojen omaehtoista avaamista. Sille olisi paljon tilaa myös täällä Suomessa.

Tietoa tarvitaan myös sosiaalisen median alustojen algoritmien vaikutuksesta politiikan asialistojen ja poliittisten kantojen muotoutumiseen. Vaaleihin liittyvä hybridivaikuttaminen on aivan oma lukunsa. Mutta alustoja ja niiden keskenään erilaisia tunneilmastoja hyödynnetään ahkerasti myös päivänpolitiikassa – ja aivan varmasti ammattimaisessa vaikuttajaviestinnässäkin.

Tutkittu tieto asiasta voi lisätä huolia demokratian kohtalosta. Samalla se selventäisi sitä, missä määrin erilaisissa menneisyyden kaipuissa on kyse entistävästä, pohdiskelevasta tai banaalista nostalgiasta. Ja sitä, voisivatko edes vakiintuneet ja ennustettavat menettelytavat saada vielä joskus jalansijaa suomalaisessa, eurooppalaisessa ja kansainvälisessäkin politiikassa.