Kadonneen tuoton metsästäjät?

Pitkään jatkunut ultramatalien korkojen aika on kannustanut eläkerahastoja etsimään tuottoja osake- ja vaihtoehtoissijoitusten markkinoilta. Matala inflaatio ei myöskään välttämättä jatku ikuisuuteen, vaikka EU-maiden talouksien epäsuhtaisuus luo paineita ainakin Euroopan keskuspankille jatkaa löysää rahapolitiikkaa.

Oman lisänsä tuottojen etsinnän haasteeseen tuovat sijoitusmarkkinoiden hyvinkin voimakkaat kurssimuutokset. Ne eivät ole muuttaneet katuja verenpunaiseksi, mutta maalanneet talouslehtien lööpit hyvinkin kirkkailla väreillä. Rahan määrän kasvu nostaa laajasti omaisuusarvoja ja erilaisten pääomien tuottoaste näyttää kiipivän jopa ”pikettymäisesti” ylöspäin.

Osittain rahastoivan työeläkejärjestelmän rahoituksellinen kestävyys lepää käytännössä muutaman avaintekijän päällä, jotka kytkeytyvät myös merkittävässä roolissa olevaan työmarkkinoiden ja palkkojen kehitykseen. Erityisesti heikentynyt syntyvyys aiheuttaa vuosikymmenten perspektiivissä viheliäisiä ja hankalasti ratkaistavia ongelmia sekä työeläketaloudelle että julkistaloudelle.

Väestötekijöihin vaikuttaminen on pahamaineisen hankalaa, mutta ei mahdotonta. Talouden kannustimet ja työllisyyden edellytysten kehittäminen taas ovat poliittisten päättäjien ohella yritysmaailman päättäjien heiniä. Työeläkejärjestelmän rahoituslähteisiin voidaan vaikuttaa rajallisesti omin keinoin – juuri siksi sijoitustuotot vaikuttavat matalalla roikkuvalta hedelmältä.

Huomio kohdistuu sijoitustuottoihin ja vakavaraisuuteen

Suomalaiset eläkevakuuttajat olivat Eläketurvakeskuksen tuottovertailussa pandemiavuotena 2020 varsin linjassa vastaavien eläkerahastojen kanssa. Eläkejärjestelmien rakenteet tai sääntelyregiimit ovat kuitenkin hyvin vaikeasti samankaltaistettavissa vertailuasetelmassa.

Vuoden 2020 reaalituotto oli koko työeläkealalla keskimäärin 4,6 prosenttia. Viimeiset kaksikymmentä vuotta ovat menneet keskimäärin suunnilleen samassa tahdissa vuosituottojen osalta. Julkisessa keskustelussa esiintyy kuitenkin kritiikkiä saavutetuille tuotoille. Äänessä olevien mielestä ne saisivat olla vielä parempia, jotta työeläkkeiden rahoituksen tulevaisuuden näkymät olisivat valoisammat 2050-luvulla.

Sijoitustuottoihin vaikuttavat hyvin monet eri tekijät. Huomio on kohdistunut erityisesti yksityisalojen työeläkevakuuttajien riskinkantokykyä määrittelevään vakavaraisuusmalliin. Eläketurvakeskus tuotti viime vuonna työmarkkinaosapuolten pyynnöstä kaksi selvitystä, joissa esiteltiin erilaisia ideoita vakavaraisuuden ja tuottojen parantamiseksi.

Eräänlaista kansallista luksusta on se, että vakavaraisuusmallin yksityiskohdista saadaan päättää kotimaassa. Riskiperusteisuuden pääperiaate on tehdyistä muutoksista huolimatta kuitenkin edelleen voimassa eli se, että yksityisen sektorin työeläkevakuuttajille asetetut pääomavelvoitteet ovat suhteessa niiden ottamiin sijoitusriskeihin.

Vakavaraisuuslainsäännöstöä on myös muutettu historiassa

Kun palataan ajassa taaksepäin, löytyy sieltä nykyisen tuottokeskustelun suhteen tuttuja säveliä. Eläketurvakeskuksen vuonna 2006 tekemän sijoitusselvityksen yhtenä tavoitteena oli ”selvittää, voitaisiinko pitkällä aikavälillä mahdollisesti parantaa eläkelaitosten sijoitustuottoja, ja siten hillitä tulevaisuudessa realisoituvaa väestön ikärakenteen muutoksesta johtuvaa maksunkorotuspainetta”. Vuonna 2007 uudistetulla vakavaraisuusmekanismilla mahdollistettiin aiempaa suurempien sijoitustuottojen tavoittelu riskisijoituksia painottamalla.

Tuolloin riskitason nostamiseksi ehdotettiin kymmenen prosenttiyksikön korotusta osakesijoituksiin, jotta päästäisiin noin 30–35 prosentin osuuteen koko sijoitusomaisuudesta. Nykytilanteessa keskimääräisessä sijoitusallokaatiossa osaketyyppisiä sijoituksia on noin puolet, josta edelleen valtaosa pörssiosakkeita sekä noin neljännes muita vähemmän likvidejä osakesijoituksia.

Kuten hyvin tiedämme, finanssikriisi levisi rahoitusmarkkinoille vuonna 2008. Pääomahyödykkeiden arvostukset laskivat tuolloin niin nopeasti, että eläkevakuuttajat olisivat joutuneet keventämään osakesalkkujaan kurssipohjalla vakavaraisuutensa parantamiseksi. Niinpä sijoitustoimintaa ja vakavaraisuutta koskevia säännöksiä muutettiin vakavaraisuusvaatimuksia lieventävällä määräaikaislailla. Määräaikaislaki jäi loppujen lopuksi voimaan aina vuoden 2012 loppuun asti ja osia siitä, kuten vastuuvelan osaketuottosidonnainen osa, on edelleen käytössä.

Vakavaraisuussäännöstön uudistamistarpeita selvitettiin finanssikriisin jälkimainingeissa sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksella. Uudistuksia tehtiin lopulta kolmessa osassa, ensin nopeasti toimeenpantavilla muutoksilla vuosina 2011 ja 2013, minkä jälkeen nykyinen vakavaraisuuslaki tuli voimaan vuoden 2017 alussa. Kattavammin työeläkejärjestelmän vakavaraisuussäännöksiä on uudistettu noin kymmenen vuoden välein vuosien 1997 ja 2017 välisenä aikana. Tarkoituksena oli sopeuttaa vakavaraisuussäännöstöä vastaamaan paremmin työeläkeyhtiöiden modernia sijoitustoimintaa sekä samaan aikaan muuttuneen globaalin sijoitusmarkkinan riskejä.

Tuoreimman, vuonna 2017 voimaan tulleen vakavaraisuussäännöstön uudistuksen myötä nykyinen malli tunnistaa riskien lähteet ja mittaa niitä johdonmukaisesti. Yksiselitteisellä sääntelyllä on suuri merkitys myös työeläkevakuuttajia valvovan Finanssivalvonnan työn kannalta. Mittavalla lainsäädännön uudistamisella tähdättiin kokonaisuutena myös siihen, että työeläkevakuuttajien riskinkantokyky kestää myös tulevaisuuden kriisit. Nykyinen kehikko kutakuinkin kesti maailmanlaajuiseksi pandemiaksi levinneen koronaviruksen aiheuttaman markkinaromahduksen rahastointisääntöjen väliaikaisella helpotuksella

Selvitykset tuottojen ja vakavaraisuuden parantamisesta

Eläketurvakeskus julkaisi viime vuonna selvityksen työeläkkeiden rahoituksesta sekä sitä edeltäneen esiselvityksen. Työmarkkinaosapuolten toimeksiannon pohjalta tehdyissä selvityksissä etsittiin keinoja eläke-etujen turvaamiseen ja työeläkejärjestelmän rahoituksellisen kestävyyden vahvistamiseen.

Pääselvityksessä esitellään yksityisalojen sääntelylle kuusi eri vaihtoehtoa, jotka keskittyvät eläkkeiden rahastointitekniikkaan. Vaihtoehtojen mukanaan tuomia muutoksia on myös kuvattu siitä näkökulmasta, miten eri vaihtoehdot vaikuttaisivat työeläkemaksun tasoon ja työeläkevarojen määrään. Yhtenä lopputulemana todettiin vähäriskisten sijoitusten matala tuotto-odotus, jolloin riskipitoisempien sijoitusten osuutta lisäämällä saataisiin parempia sijoitustuottoja ja sitä kautta vakautta maksutasoon.

Tutkitut vakavaraisuuden parantamisen vaihtoehdot eivät ole pelkkiä teknisiä säätöjä, vaan osalla niistä olisi lopulta hyvinkin pitkälle meneviä vaikutuksia ennakoituun työeläkemaksutasoon sekä lopulta myös rahastoinnin perusluonteeseen. Kaikkien taustalla kuitenkin on sijoitusten riskitason kasvattaminen.

Kuka kantaisi sijoitusriskit järjestelmässä, jossa eläkkeet lähtökohtaisesti maksetaan luvatun suuruisina?

Järeimmät tekniset ehdotukset johtaisivat enemmän tai vähemmän maksuperusteiseen rahastointiin, missä voisi olla vaarana eläke-etuuksien ja rahastojen eriytyminen toisistaan. Jos isommat sijoitusriskit realisoituisivat, eläkkeensaajien etuuksia varten tarvittavien rahastojen määrä voisi jäädä liian pieneksi.

Jos järjestelmään luodaan lisää sijoitustoiminnasta ja sen onnistumisesta riippuvaisia elementtejä, kantavat työnantajat ja työntekijät yhdessä sijoitusriskin nousun seuraukset työeläkemaksun muutoksina. Mikäli taas haluaisimme lukita kokonaan eläkemaksutason, kasvanutta sijoitusriskiä kantaisivat yksinomaan työntekijät siten, että eläke-etuuksien taso voisi muuttua, mikä taas vaatisi syvällisen eläkeuudistuksen.

Turvaavuus on yksityisen vakuutussektorin toiminnan DNA:ssa, mutta tuottojen parantamista on toki mahdollisuus pohtia työeläkealalla, kuten nyt on tehtykin selvitysten kautta. Toisaalta Kevaa tai Valtion eläkerahastoa eivät työeläkealalla koske samanlaiset vakavaraisuuden vaatimukset ja säännöt, kuten ei julkisia toimijoita yleensäkään. On muistettava, että puhtaasti julkisella sektorilla päätösvalta ja vastuunkanto ovat kuitenkin eri pohjalla.

Tapoja parantaa yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuutta ja siten riskinottokykyä on olemassa. Myös sijoitusten myötäsyklisyyden vähentäminen on tärkeää eli niiden vaikutusten loiventaminen, joita taloussuhdanteet aiheuttavat vakavaraisuuteen. Tärkeää olisi mahdollistaa riskinottokyky markkinaromahduksissa, miten nyt on toimittukin väliaikaismuutosten kautta.

P.S. Aiheesta Eläke is out there -vlogissa

Tuoreessa vlogissamme käsittelen aihetta yhteiskuntavaikuttamisen päällikkömme Janne Pelkosen kanssa. Pilottijakson voit katsoa alla tai YouTube-kanavallamme.