Etätyö ja tulevaisuus assistentin näkökulmasta

Yhtäkkiä kukaan ei kysynytkään minulta, missä toimistossamme säilytetäänkään paperileikkuria tai miksi kopiokone ei tulosta. Kukaan ei kesken muistion kirjoittamisen kysynyt, voisinko keittää kokoukseen tulijoille kahvit. Kukaan ei pyytänyt varaamaan junamatkaa Turkuun. Kukaan ei myöskään kysynyt kesken työpäivän, maistuisiko minulle lounas.

Ennen koronapandemiaa ja sen pakottamaa etätöihin siirtymistä olin tehnyt etätöitä kaksi päivää. Siis yhteensä kaksi päivää koko työurani eli reilun 30 vuoden aikana. Minusta oli kiva lähteä työpaikalle, jossa nettiyhteydet pelasivat, oli kaksi isoa näyttöä ja työkavereita ympärillä. Sunnuntai-iltana 15.3.2020 esimieheni sanoi, että tule huomenna hakemaan työvälineesi toimistolta ja siirry työskentelemään etänä. Alkoi uusi aika.

Työpiste toimivaksi

Ensin piti laittaa työpiste kuntoon. Onneksi kotonani on huone, johon voin sulkeutua ja jossa netti pelittää. Teams-palavereissa ei tarvitse pitää kutittavia ja ikäviltä tuntuvia nappikuulokkeita. Muutaman hetken töitä tehtyäni huomasin, että pitää ostaa kunnollinen työtuoli. Joulukuussa sain ison näytön työntekoa helpottamaan, enkä ollut enää pelkän läppärin ruudun varassa. Koska tälle poikkeustilalle ei näy ihan heti loppua, tammikuussa oli vuorossa sähköpöydän hankinta, koska toimistossakin olen tottunut välillä tekemään töitä seisten. Mökkioloissa välineet eivät kyllä ole ihan samanlaiset, vaan monen muunkin käyttämä silityslautaviritys on siellä oikein toimiva.

Mitä etätyöajan jälkeen?

Kuulun sekä ToimistoSissit– että Sihteeriyhdistys-verkostoihin. Etätöiden aikanakin on onneksi ollut mahdollisuus verkostoitumiseen näiden verkostojen muiden jäsenten kanssa. On ollut kiva tavata nettikahveilla uusia kollegoja, jotka ovat pähkäilleet samoja etätöihin liittyviä asioita.

Verkostojen nettisivuilla on blogeja ja muita kirjoituksia siitä, mikä on assistenttien kohtalo etätyöaikana ja varsinkin sen jälkeen. Vaivummeko unholaan? Tekeekö etätyö meistä näkymättömiä?

Kollegani ovat kertoneet arvostavansa työssään nimenomaan itsenäisyyttä ja vapautta, jotka ovat kumpikin korostuneet entisestään etätyöaikana. On kuitenkin tiettyjä asioita ja tarpeita, jotka pysyvät ja joissa assistenttia tarvitaan, oltiin etätöissä tai ei.

Työpaikalla tarvitaan ihmistä, jolla on kyky hoitaa erilaisia käytännön pulmia, sillä tekemätön työ näkyy. Ei sovi myöskään unohtaa hiljaista tietoa, joka kertyy päivittäisessä työssä ja yhteistyössä työkavereiden ja sidosryhmien kanssa. Se tieto voi olla hyvinkin arvokasta poikkeusaikana. Varsinkin niissä tilanteissa, joissa henkilö jää esimerkiksi eläkkeelle, eikä uutta henkilöä oteta hänen tilalleen, tekemisen määrä pysyy usein ennallaan ja voi yllättää: Kuka huolehtii ikkunoiden pesusta siivousyrityksen kanssa? Kuka ottaa hoitaakseen, kun taulu tippuu seinältä? Kenelle kuuluu yhteydenpito tavarantoimittajaan?

Assistenttityön ennustetaan katoavan teknologian kehittymisen myötä. Robotti ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi useimmissa organisaatioissa etsi kalentereista kokousajankohtia, lähetä ihmisille niistä kyselyjä ja ilmoittele kutsutuille. Hoitaako robotti sen jokaisessa suomalaisessa työpaikassa kymmenen vuoden kuluttua? Sitä en tiedä. Mutta ei se ainakaan pysty tuntemaan myötätuntoa, jos johtajalla on äkkinäinen tiukka paikka ja tarjoamaan hänelle lennosta apua.

Mitä olen oppinut?

Sihteeriyhdistyksen sihteerin eettisten ohjeiden mukaan sihteeri/assistentti suhtautuu muutoksiin avoimen myönteisesti. Sen tiedän, että teknologian kehittyminen ei todellakaan estä minua opettelemasta uuden työvälineen käyttöä, osallistumasta mielenkiintoisiin verkostoitumistilaisuuksiin eikä lukemasta itseäni ja työtäni kehittävää kirjallisuutta, päinvastoin. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 10.2.2021 kerrottiin tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan 70 prosenttia työelämässä olevista haluaisi jatkaa etätöitä myöhemminkin. Jatkan siis luottavaisin mielin etätöitä ja käyn välillä toimistolla. Muutoksia tulee ja menee, joten jos etätyö tuli jäädäkseen, se sopii minulle.