Tekeekö väestön ikääntyminen lopun nollakorkojen ajalle?

Alhaiset korot ja inflaatio ovat leimanneet teollistuneissa maissa koko 2000-lukua, lisäksi talouskasvu on finanssikriisin jälkeen ollut vaisua. Hitaan kasvun taustalla on nähty työikäisen väestön määrän sekä työn tuottavuuden kasvun hidastuminen. Charles Goodhart ja Manoj Pradhan lähestyvät näitä talouden ilmiöitä ja tulevaisuutta uudesta näkökulmasta teoksessaan The Great Demographic Reversal.

– Alhaisten korkojen ja inflaation taustalla ei Goodhartin ja Pradhanin mukaan ole niinkään keskuspankkien onnistunut rahapolitiikka, vaan väestökehitys Kiinassa, sanoo Risto Vaittinen.

Vaittinen kirjoitti aiheesta Tela-blogissa ja kuvasi taustaksi erityisesti väestömuutoksia kehittyneissä maissa ja Kiinassa. Miksi Kiina? Maan vaikutus on väestön ja talouden koon takia suuri ja maa nousee Goodhartin ja Pradhaninkin teoksessa osin yllättävällä tavalla merkittävään rooliin tulevan globaalin talouskehityksen ajurina.

– Tulkitessaan viime vuosikymmenien talouskehitystä Goodhart ja Pradhan arvioivat, että kasvava eläkeläisten määrä alentaa säästämisastetta globaalisti, mikä on omiaan nostamaan korkoja. Toisaalta vähenevä työikäisten määrä parantaa työntekijöiden neuvotteluvoimaa, mikä osaltaan kiihdyttää inflaatiota. Tämä edellyttää keskuspankkien rahapolitiikkaa kiristävää reaktiota, joka myös on omiaan nostamaan korkotasoa, kuvaa Vaittinen.

Eläkejärjestelmille näillä tekijöillä on merkitystä. Monien maiden (kuten Suomen) työeläkejärjestelmät perustuvat ainakin joiltakin osin eläkevastuiden rahastoimiseen.

– Nollakorkoympäristössä sijoitustuottojen saaminen eläkevaroille on yhä hankalampaa. Samaan aikaan myös väestökehitys ja työllisyyskehitys haastavat eläkkeiden rahoitusta, sanoo Vaittinen.

Laskelman taustat, kysymys 1: Millaisia ikäryhmät ovat yhteiskunnan ”kuluttajina” ja ”tulojen takojina” – eli nettosaajina ja -maksajina?

Tässä jutussa pureudumme väestökehityksen talousvaikutuksiin tarkemmin laskelman avulla. Talouden megatrendien muutosta voi hahmottaa kulutuksen ja tulojen elinvaiheittaisten erojen avulla. Tarkastellaanpa ensin, mistä laskelmassa on kyse ja syvennytään sitten vertailemaan Kiinaa ja kehittyneitä maita. Kehittyneillä mailla tarkoitetaan tässä YK:n luokitusta, joka kattaa Euroopan, Pohjois-Amerikan, Australian, Uuden Seelannin ja Japanin.

Ikäryhmien välisiä tulonsiirtoja voidaan hahmottaa tarkastelemalla kulutuksen ja palkkatulojen erotusta ikäryhmittäin.

– Yksilöiden kulutustarpeet ja tulonansaintakyky eivät kulje käsi kädessä, aloittaa Vaittinen.

Kuva osoittaa Vaittisen mukaan hyvin, mitkä ovat roolimme ja tarpeemme yhteiskunnassa eri elämänvaiheissa. Elinkaaremme aikana ehdimme olla yhteiskunnan saama- ja maksupuolella. Aikuisina olemme ns. nettomaksajia eli maksamme veroja ja maksuja enemmän kuin mitä itse käytämme etuuksia ja palveluja. Nuorilla ja vanhoilla ikäluokilla kulutus on palkkatuloja suurempaa. Tästä käytetään termejä elinvaiheen yli- tai alijäämä. Aiheesta on koostettu tietoa kansainvälisessä ikäryhmätilinpidossa, joka Suomen osalta on koostettu Telan ja Eläketurvakeskuksen toimesta sekä YK:n väestöennusteen tietoihin perustuen.

Laskelman taustat, kysymys 2: Mistä rahat, kun kulutat enemmän kuin tienaat?

Rahavirrat ja tulonsiirrot yhteiskunnassa ovat monimutkainen yhtälö, jossa varmaa on vain se, että tarkkaa tilinpitoa ikäluokkien välille on lähes mahdoton tehdä. Esimerkki sen kertoo: On vielä mahdollista laskea, kuinka paljon mummosi ikäluokka hyötyy esimerkiksi eläkejärjestelmästä. Mutta kuinka paljon hänen ikäluokkansa on ollut maksamassa sinun ja lapsesi neuvolasta, päivähoidosta, koulutuksesta ja niin edelleen?

Kuinka palkkatulojen ylittävää kulutusta sitten rahoitetaan?

Tuloja suurempi kulutus voidaan kattaa markkinoilta lainaamalla (nuoret tulevia tuloja vastaan), yksityisillä tai julkisilla tulonsiirroilla, omaisuustuloilla tai varallisuutta purkamalla. Yksityisiä tulonsiirtoja ovat perheen sisäiset tulonsiirrot kulutuksen kattamiseksi ja esimerkiksi perinnöt. Julkisia tulonsiirtoja ovat eläkkeet ja verorahoitteiset julkispalvelut.

– Valtaosan tulonsiirroista kattavat ikäluokat, joiden kulutus on palkkatuloja pienempää. He maksavat enemmän veroja kuin saavat tulonsiirtoja tai julkisia palveluita, kuvaa Vaittinen.

Tämän lisäksi nämä nettomaksajat säästävät osan ylijäämästään ja sijoittavat sen varallisuuteen, joka on tulevaisuudessa työtulojen ehdyttyä käytössä kulutuksen kattamiseen. Varallisuuden kartuttaminen eläkeaikaista kulutusta varten on säästämisen keskeinen motiivi. Eläkeaikaista kulutusta voidaan rahoittaa julkisen vallan toimesta lakisääteisillä eläkkeillä tai verorahoitteisilla julkispalveluilla. Kehittyneissä maissa lakisääteisillä eläkkeillä on huomattava, joskin maittain suuresti vaihteleva rooli.

Mitä Kiinassa sitten tapahtui? Miten se vaikuttaa meihin ja kuinka käy tulevaisuudessa?

Tapahtumien taloustieteellinen selitys on seuraava:

Kun työikäisten väestöosuus kasvaa, talouden tuotanto henkeä kohden kasvaa, vaikka työllisyysaste tai työn tuottavuus eivät muuttuisi. Ikärakenteen muutos tuo väestöbonuksen elintason kasvulle. Työikäisten väestöosuuden kasvu nostaa säästämisastetta, koska työikäiset kuluttavat vähemmän kuin tuottavat. Alhainen kulutustaso on omiaan painamaan myös hintatasoa alaspäin. Työllisyysasteen ja työn tuottavuuden kasvusta syntyy edelleen ylijäämää, jonka työikäiset voivat kuluttaa tai säästää ja investoida tulevaa kulutusta varten. Osa tästä ylijäämästä voidaan jakaa ei-työikäiselle väestölle perheen sisäisillä tai julkisen talouden välittämillä tulonsiirroilla.

Käytännössä Kiinassa ja teollistuneissa maissa on tapahtunut seuraavaa:

Kiinan työikäinen väestö kasvoi vuosina 1990–2010 keskimäärin yli kymmenellä miljoonalla hengellä vuodessa eli joka vuosi kokonaisen nyky-Ruotsin verran työikäisiä ihmisiä. Samaan aikaan Kiina integroitui maailmantalouteen.

– Juuri tämä kiinalaisen työvoiman sysäys on ollut keskeinen syy alentuneeseen inflaatioon 2000-luvulla, kertoo Vaittinen.

Lisäksi Kiinalla on ollut keskeinen rooli ilmiössä, jota kutsutaan säästämistulvaksi ja joka on osaltaan painanut korkotasoa alaspäin. Kiinalaiset ovat varautuneet eläkeaikaan säästämällä ja rahoitusvarallisuudelle on ollut vaikeaa löytää investointikohteita.

Nyt tilanne on muuttumassa: Myös Kiinassa väestö ikääntyy nyt nopeasti. 2030-luvulta eteenpäin Kiinan työikäinen väestö supistuu 10 miljoonaa vuodessa. Teollistuneissa maissa ikääntyminen ja sen kustannukset ovat näkyneet voimakkaampina jo pitempään.

– Kiinasta johtuva työvoiman tarjonnan negatiivinen sokki voi olla yhtä mittava kuin sen tuottama positiivinen sokki 1990- ja 2000-luvuilla. Supistuva työvoiman tarjonta johtaa kasvaviin palkkavaateisiin ja toisaalta alenevaan hyödykkeiden ja palveluiden tarjontaan, mistä seuraa inflaatiopaineita, Vaittinen kuvaa.

Lisäksi säästämisaste alenee niin Kiinassa kuin teollistuneissa maissa ikääntymisen kustannusten ja työikäisen, taloudellista ylijäämää tuottavan väestön määrän vähenemisen takia. Tämä johtaa rahoituksen niukkenemiseen ja korkojen nousuun.

Kuva sen kertoo: Väestön ikääntymisen vaikutuksia ei pääse pakoon

Tarkastellaanpa vielä väestökehityksen vaikutusten mittakaavaa. Väestörakenteen muutoksen vaikutusta eri ikäisen väestön elinvaihejäämiin on havainnollistettu kuvassa kaksi. Elinvaihejäämät on suhteutettu parhaassa työiässä olevien (30–49-vuotiaat) palkkasummaan, jotta alueellinen vertailu olisi mielekästä.

Ikääntyneen väestön alijäämä Kiinassa on merkittävästi pienempi kuin kehittyneissä korkean tulotason maissa. Tämä on osin seurausta maan nopeasta tuottavuuden kasvusta, mikä näkyy nykysukupolvien korkeina tuloina suhteessa työmarkkinoilta poistuneeseen ikääntyneeseen väestöön. Merkille pantavaa aluevertailussa on, että elinvaiheylijäämää tuottava aikaväli on kummassakin tarkastelukohteessa lähes yhtä pitkä ja ajoittuu suurin piirtein samoihin vuosiin.

– Teollistuneissa maissa lasten ja vanhempien ikäluokkien alijäämä on jokaisella tarkastelujaksolla suurempi kuin ylijäämää tuottavan työllisen väestön. Kiinassa taas työikäisten tuottama ylijäämä on selkeästi suurempi kuin elinvaiheessaan alijäämäiset ikäluokat. Tulevaisuudessa teollistuneiden maiden alijäämä kasvaa ja vastaavasti Kiinan ylijäämä supistuu merkittävästi, kertoo Vaittinen.

Toisin sanoen aiemmin teollistuneessa maailmassa notkot (eli kustannus yhteiskunnan nettosaajista, erityisesti ikääntymisestä) ovat rajumpia ja huippu (eli maksajien kantokyky) vaatimattomampi kuin Kiinassa. Mutta myös Kiinassa väestön ikääntymisen kustannukset ovat pian edessä.

– Kiinan ilmiö eli työvoiman sysäys ja säästämistulva olivat keskeisiä ajureita pitkään jatkuneelle maailmantalouden myönteiselle kehitykselle. Finanssikriisi ajoittui vaiheeseen, jossa tämä kehitys oli saavuttamassa taitekohtansa, taustoittaa Vaittinen.

Sekä Kiinan että aiemmin teollistuneen maailman työvoima alenee tällä hetkellä sekä absoluuttisesti että suhteessa koko väestöön.

– Kuluvalla vuosikymmenellä työvoiman alenema on vielä maltillista, mutta etenkin Kiinassa se on nopeutuvalla uralla. Tämä vähentää Kiinan roolia maailmankaupan tarjonnassa, hidastaa talouskasvua ja on omiaan ruokkimaan inflaatiota ja nostamaan korkotasoa, Vaittinen kertoo.

– Kuvat antavat mittasuhdetta väestön ikääntymisen kustannuksille koko maailmassa. Kysymys on myös siitä, kuinka moninaisia ja yllättäviäkin väestökehityksen vaikutukset voivat olla.

Esitetylle tulevaisuuden kuvalle voi Vaittisen mukaan esittää lukuisia varauksia.

– Esimerkiksi tuottavuuden oletettua myönteisempi kasvu ja työllisyysasteiden merkittävä nousu vaimentavat osin edellä kuvattua kehityskulkua. Korkeampien korkojen ja inflaation paluu ei ehkä ole niin epätodennäköinen vaihtoehto kuin nyt ajattelemme, hän summaa.