Kunnes päättäjille saadaan Elon Muskilta aikakone
Päätöksentekijät ovat vaikeassa asemassa joutuessaan arvottamaan nykyistä tai tulevaa hyvinvointia. Pitkän aikavälin tavoitteenasetanta on muuttunut politiikassa hankalammaksi, eikä toisaalta pitkä valmistelutyö uudistamistyössä aina takaa onnistumista tavoitteissa. Eurooppalaisissa eläkejärjestelmissä haasteisiin on haettu vastauksia erilaisista automaattisista sopeutusmekanismeista, jotka osin vähentävät vaikeiden päätösten tekemiseen liittyvää inertiaa.
Tämän päivän poliittisilla päätöksentekijöillä ei ole samanlaista mahdollisuutta liikkua ajassa kuin uusimmassa Christopher Nolanin Tenet-elokuvassa, jossa aikamatkailu mahdollistaa historian muuttamisen tulevaisuudesta käsin. Päätöksenteon vaikeusaste tuskin on vähentymässä, vaikka Elon Muskin suunnittelupöydältä saataisiinkin lähiaikoina aikakoneen kuluttajasovellus.
Nyt tehtävien päätösten tulevaisuuteen säteilevät vaikutukset tunnistetaan nykyisin aiempaa paremmin. Monet päätökset koskettavat aikanaan vielä syntymättömiä sukupolvia. Ikuisuuskysymys sukupolvien ketjussa on, että he joutuvat eräänlaisina äänettöminä yhtiömiehinä elämään hyvässä ja pahassa annettujen lähtökohtien sekä toisaalta kerääntyneiden vastuiden kanssa.
Politiikan teon rytmi on kuitenkin nopeutunut, mikä vaikeuttaa pitkän aikavälin tavoitteenasetantaa. Sosiaaliturvan instituutiot edustavat jatkuvuutta, mutta ne ovat silti aina uudistuneet ajan hengessä. Globaali keskinäisriippuvuuden aikakausi on myös monimutkaistunut yleisesti päätöksenteon luonnetta, kun kansallisvaltio ei ole ainoa taso, jolla yhteisiä ongelmia yritetään ratkaista.
Pitkän aikavälin strategiat ja erilaiset hallintomallit
Kiinan nopea nousu maailman toiseksi suurimmaksi talousmahdiksi on herättänyt keskustelua keskitettyyn hallintoon perustuvan autoritaarisen mallin ja hajautettuun valtaan pohjautuvan demokraattisen perinteen ansioista. Kiinan kykyä luoda pitkäjänteisiä suunnitelmia on ehkä ylikorostettu menestyksen syynä ilman riittävää kritiikkiä. Päättynyt yhden lapsen politiikka, uusi Silkkitie -projekti (OBOR) ja viimeisimpänä hiilineutraalisuustavoite (2060) ovat tästä huolimatta esimerkkejä vuosikymmenten tähtäimestä.
Suomessa pitkän aikavälin tavoitteita löytyy puolueiden tavoiteohjelmista, mutta hallitusohjelmat sorvataan lähtökohtaisesti neljäksi vuodeksi. Yli hallituskausien on tahattomasti jatkunut esimerkiksi sote-uudistus, kun taas sosiaaliturvan kokonaisuudistus (2027) on suunniteltu sellaiseksi. EU-tasolla komissiolla on omat 5-vuotissuunnitelmansa, mutta projektien elinkaari voi olla kymmeniä vuosia. Pisimmälle visiointi kantaa hiilineutraaliustavoitteissa kotimaassa (2035) ja EU-tasolla (2050).
”Suomessa korporatistinen neuvotteluperinne työeläkkeissä on mahdollistanut sekä eläketurvan rahoituksen että etuuksien riittävyyden turvaamisen.”
Pohjoismaisessa päätöksenteon kulttuurissa on tänä päivänä merkittäviäkin maakohtaisia eroja, mutta pitkäjänteinen, kolmikantainen valmistelutyö on ollut yksi sen tunnusmerkeistä. Suomessa korporatistinen neuvotteluperinne työeläkkeissä on mahdollistanut sekä eläketurvan rahoituksen että etuuksien riittävyyden turvaamisen vuosikymmenten mittaisella tähtäimellä. Eläkeuudistukset ovat toki tukeneet koko julkisen sektorin kestävyysvajeen vakautusta työurien pidentämisen kautta.
Apua vaikeisiin päätöksiin automaattisista mekanismeista?
Väestörakenteen vinoutumisen vaikutukset näkyvät pitkällä aikavälillä, mikä tekee väestön ikääntymisestä vaikeasti ratkaistavan kysymyksen koko yhteiskunnassa. Minkäänlainen eläkemalli ei pääse täysin pakoon sen vaikutuksia työmarkkinoihin ja tuottavuuteen, mutta ikääntyminen vaikuttaa voimakkaimmin etuusperusteisiin eläkkeisiin eli tasoltaan etukäteen määriteltyihin ja läpinäkyviin eläkkeisiin.
Hieman alle puolet EU-maista on sitonut eläkeikänsä automaattisesti elinajanodotteen kehitykseen (Ageing Report 2018). Vain noin puolenkymmentä maata on sopeuttanut eläkejärjestelmänsä automatiikan avulla niin, että tuloja ja menoja tasapainotettaisiin automaattisten sopeutusmekanismien avulla. Suomessa työssäkäyvien tulevien työeläkkeiden taso ja eläkeiät on sidottu vuosien 2005 ja 2017 eläkeuudistuksissa eliniän kehitykseen. Ruotsin malli on lakisääteisten eläkkeiden EU-vertailussa hyvin poikkeuksellinen, koska siinä maksujen, rahastojen ja menojen automaattinen tasapainotus voi myös leikata maksussa olevien eläkkeiden pääomaa, eikä siis ainoastaan indeksitarkistuksia.
Eläketurvakeskus käsittelee vastikään julkaistussa raportissa erilaisia vakautusmekanismeja maaesimerkkien avulla. Automatiikalla voidaan parhaimmillaan saavuttaa säännönmukaisesti ja eri ikäryhmien kannalta järjestelmällisesti ratkaisu valikoituun pitkän aikavälin ongelmaan. Elinajan pidentymisen kohdalla vakioratkaisuksi on muodostunut työssä vietetyn ajan ja eläkeajan suhteen pitäminen tasapainossa. Rahoitustasapainoa koskevien automaattisten vakauttajien kohdalla ei ole olemassa samanlaista yleisesti hyväksyttyä patenttiratkaisua.
Väestörakenteen muutos onkin kokonaisuudessaan syvällisempi yhteiskunnallinen muutos. Alentunut syntyvyys on myrkkyä koko hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjalle. Pienempien työssä käyvien ikäluokkien aiheuttama ongelma on vuosikymmenten päässä.
Automaattisia sopeuttajia koskevien uudistusten yhteydessä tulee korostaa perusteluiden ja tarkoitusperien läpinäkyvyyttä kansalaisille. Ihminen on käyttäytymistieteen näkökulmasta luonnostaan likinäköinen ajan suhteen ja suosimme nykyhetken hyvinvointia. Automaation ja pitkän aikavälin tavoitteiden kansalaishyväksyntä ei ole helppoa.
Ikiliikkujaa ei voi keksiä fysiikan lakien, mutta ei myöskään yhteiskunnallisten lainalaisuuksien pohjalta. Yhteiskunnalliset olosuhteet saattavat muuttua toisenlaisiksi kuin uudistusten voimaantulohetkellä. Lisäksi tulevilla päätöksentekijöillä on luonnollisesti aina mahdollisuus muuttaa aiempien sukupolvien tekemiä päätöksiä. Kaikesta huolimatta, pitkän aikavälin huomioiminen päätöksenteossa on kuitenkin olennaisinta juuri suurten tulonsiirtojen ja pitkien vastuiden työeläkejärjestelmässä.
Kommentit