Isänpäivänä haluan juhlia myös niitä, jotka vasta haaveilevat isyydestä

Tausta: Jos suomalaiset saisivat toivomansa määrän lapsia

Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan vauvoja on syntynyt enemmän kuin vuosi sitten. Vuosi sitten syyskuun loppuun mennessä oli syntynyt 34 493 vauvaa, nyt 35 227. Syntyvyyttä mittaava vuosittainen luku noussee 1,35:sta 1,39 lapseen, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Mika Gissler Väestöliiton perustaman syntyvyystutkimusverkoston seminaarissa.

Syyskuussa Väestöliitto julkaisi uuden väestöpoliittisen ohjelmansa, jossa se asetti kunnianhimoisia tavoitteita Suomen väestökehitykselle. Väestöliiton mielestä nyt ei ole aika tyytyä siihen, että väestömme kutistuu. Yksi oivaltava, eläkejärjestelmään liittyvä huomio liittyi syntyvyyteen. Jos suomalaiset perheet saisivat toivomansa lapsiluvun (keskimäärin 1,9 lasta), paine, joka työeläkkeiden rahoitukseen on ennakoitu kohdistuvan 2050-luvulla, hellittäisi lähes kokonaan.

Eläkkeiden, kuten koko hyvinvointivaltion, rahoittamisen perusta on työikäinen väestö. Työssäkäyviä pitäisi olla sen verran, että pystymme huolehtimaan vanhusväestön eläkkeistä ja hoivasta. Väestöpalanen pitää sisällään syntyvyyden lisäksi nettomaahanmuuton ja elinikien pidentymisen. Lisäksi eläkkeiden rahoitukseen vaikuttavat talouden tekijät. Syntyvyys on palapelissä tärkeä palanen.

On siis syytä pysähtyä seuraavan ajatuksen äärelle: Kun perheiden toivoman ja toteutuneen lapsiluvun välillä on eroa, on tilaa perheellistymistä tukevalle politiikalle.

Jokaisella signaalilla merkitystä

Mitä väliä perheellistymistä ja perheitä tukevalla politiikalla on sille, joka vasta haaveilee vanhemmuudesta? Saati sille, joka ei edes haaveile? Paljonkin.

Jokainen nykyisiä ja tulevia lapsia ja vanhempia koskeva päätös on viesti myös heille. Se rakentaa ilmapiiriä, jossa perheistä puhutaan. Millä tavalla pienten lasten vanhemmat puhuvat toimeentulostaan ja jaksamisestaan? Pelkäävätkö he etuuksien leikkauksia? Saavatko he lapsensa sujuvasti päivähoitoon? Sanat kantautuvat myös niiden korviin, jotka eivät asiaa aktiivisesti ajattele ja jopa jo silloin, kun ajatus omasta lapsesta on jotain yhtä kaukaista ja kiinnostavaa kuin – eläke!

Perheen perustamista pohdiskelevien epäröinnissä on Väestöliiton mukaan kysymys koetusta epävarmuudesta. Epävarmuus liittyy usein taloudellisiin näkymiin, mutta syntyvyyden laskun taustalla on myös suuri kulttuurinen muutos. Siinä epäröinti liittyy myös omiin tavoitteisiin uralla, elämäntyylissä, elintasossa ja parisuhteessa sekä voimavarojen riittämiseen. Korona-aika on monen kohdalla lisännyt epävarmuutta.

Juuri epävarmuuden takia jokainen lapsiin liittyvä poliittinen päätös ja julkinen kannanotto ovat tärkeä signaali. Tehtävä ei ole helppo poliittiselle päätöksenteolle, sillä lapsihaaveiden edessä on monia ja väestöryhmästä riippuen hyvin erilaisia tekijöitä. Kyse on perustavanlaatuisista asioista: johdonmukaisuudesta, selkeydestä, tasavertaisuudesta ja viestinnästä. Perhepolitiikka ei saisi olla poukkoilevaa. Tästä sekä vanhemmat Väestöliiton perhebarometritutkimuksissa että asiantuntijat ovat olleet huolissaan. Kuinka voisimme yhä enemmän edistää sitä, että päätösten taustat ovat ihmisten tiedossa ja ymmärrettävissä ja he kokevat voivansa vaikuttaa? Tätäkin tärkeämpää olisi, että järjestelmä ei lisää vastakkainasettelua, huomautti professori Heikki Hiilamo aiemmin mainitussa webinaarissa. Tällä hetkellä vanhempainvapaaraha ja kotihoidontuki erottelevat vanhempia kahteen leiriin. Asiantuntijat peräänkuuluttavat rohkeaa perhevapaauudistusta.

Myös perheiden jaksamista tulisi tukea nykyistä monipuolisemmin. Tarvitaan muun muassa matalan kynnyksen palveluja, kuten lastenhoito- ja kodinhoitoapua. Palveluja ja tietoa niiden saatavuudesta tarvittaisiin kaikille perheille. Apu ei saisi olla saatavilla vasta sitten, kun voimat loppuvat. Kokemus siitä, että perheet jäävät yksin, on vahva ja näkyy perheitä koskevassa julkisessa keskustelussa – jälleen kerran myös niille, jotka eivät edes suunnittele lasta.

Edellä kuvatulla on yhä enemmän merkitystä, sillä perheellistymisestä uhkaa tulla hyviin toimeentulevien etuoikeus. Lapsettomuus on yleistynyt vähemmän koulutetuilla. Matalampi koulutus, työttömyysjaksot ja heikko toimeentulo muodostuvat esteeksi lapsien saamiselle miehillä ja yhä useammin myös naisilla. Myytti korkeakoulutetusta naisesta, joka ei hanki lapsia on murtunut: esikoisia ja toisia ja kolmansia lapsia syntyy eniten juuri heille. Myös Väestöliiton perhebarometrissa on noussut esille pelko perheiden eriarvoistumisesta. On selvää, että lasten saaminen ei saa muodostua jakolinjaksi.

Millaista tulevaisuutta rakennamme?

Katsotaanpa asiaa vielä toisesta näkökulmasta. Elämmekö tulevaisuudessa maailmassa, jossa emme enää osaa haaveilla lapsista? Emme osaa, koska laskevan syntyvyyden myötä ympärillämme, lähipiirissä ja katukuvassa, on yhä vähemmän lapsia. Mieleen tulevat kaupungeista katoavat pikkulinnut. Kun niiden viserrys katoaa, emme tovin päästä osaa edes kaivata sitä.

Tämän takia on meidän kaikkien, ei pelkästään päättäjien, vastuu rakentaa perhemyönteistä kulttuuria töissä ja vapaa-ajalla. Työn ja perheen yhteensovittamisen eteen on suomalaisilla työpaikoilla ja lainsäädännössä tehty paljon, mutta tekemistä riittää edelleen. Lapsiperhearjen iloja ei ymmärrettävästi aina haluta hehkuttaa, mutta voisimme pitää huolta, että mielikuva perhe-elämästä ei vääristyisi. Pienten lasten vanhemmat ovat nimittäin tutkimusten mukaan hyvin tyytyväisiä elämäänsä. Samalla voisimme pyrkiä siihen, että emme aseta vanhemmuudelle liian kovia vaatimuksia.

Perhemyönteisen yhteiskunnan rakentamisessa on kysymys luottamuksen rakentamisesta tulevaisuuteen. Siinä tulevaisuudessa lapset ovat osa hyvää elämää ja koko yhteiskunnan toivoma ja tukema asia. Nykyiset ja tulevat isit voivat luottaa siihen, että tuki ja turvaverkot löytyvät, kun niitä tarvitsee.