Kriisiaika koettelee toivoa ja luottamusta, mutta molempia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan

Yksi syy optimismini ajoittaiseen vaimeuteen on varmasti se, että elämä koronakriisin keskellä alkaa vaatia veroaan sekä mielen että ruumiin vireyden puolella. Toinen on se, että olen tämän koronakriisin keskellä selvästi vanhempi kuin kahden aiemman omaan aikuiseen elämääni osuneen ison talouskriisin eli 1990-luvun laman ja reilun kymmenen vuoden takaisen finanssikriisin aikana.

Aiemmat kriisit ovat antaneet kokemusta ja tietoa siitä, minkälaisen ajattelun avulla kriisitilanteissa on aiemmin toimittu ja toisaalta siitä, millaisia asioita kestäviin ratkaisuihin päätyminen on päättäjiltä ja myös meiltä kansalailta vaatinut. Siksi optimismiani horjuttaakin nimenomaan se, että eri tahojen välinen luottamus tuntuu olevan nyt selvästi vähäisempää kuin aiempien kriisien kohdalla.

Luottamuksesta on ollut jo usean vaalikauden ajan pulaa politiikassa. Lisäksi vastakkainasettelu on jonkin verran lisääntynyt ja luottamus vastaavasti vähentynyt myös eri ikäisten ihmisten välillä. Luottamusta koetellaan poikkeuksellisen kovasti myös jäsenmaiden kesken Euroopan unionissa.

Siksi kriisistä ulos vievä tie voi nyt olla paljon kivisempi ja myös huomattavasti lyhytnäköisemin rakennettu kuin aiempien talouskurimusten tapauksessa.

Olen siis huolissani lisääntyvästä lyhytnäköisyyden riskistä. Samalla toivon sydämestäni, että maamme lakisääteinen työeläkejärjestelmä ja sen ihmisille tuoma vanhuudenturva selviävät kuivin jaloin tästäkin kriisistä.

Huomio tulevaisuuden eläkkeisiin

Olen myös iloinen siitä, että työeläkkeiden tarjoama vanhuudenturva ja sen rahoittaminen eivät ole juuri nyt akuutissa hädässä. Aiempina vuosina kertyneet vahvat puskurit ovat auttaneet iskujen vastaanottamisessa ja siksi työeläkkeet maksetaan poikkeusoloissakin kaikkiin niihin oikeutetuille normaaliin tapaan joka kuukausi. Ja suomalainen työeläkemalli lähtee muutoinkin siitä, että aiemmin ansaittu eläke on aina turvattu niin eläkkeelle jo siirtyneiden kuin työelämässä vielä olevienkin kohdalla.

Pelkkä lähivuosina pärjääminen ei kuitenkaan yksin riitä. Nykyisten eläkkeiden ohella pitää huolehtia koko ajan myös kaukaisemmasta tulevaisuudesta ja siitä, että eläkkeet kyetään maksamaan myös kaikille niille ihmisille, jotka siirtyvät eläkkeelle vasta kymmenen ja kahdenkymmenenkin vuoden päästä – siis osapuilleen sen saman ajan kuluessa, joka meiltä pahimmillaan menee myös koronarajoitusten Suomen talouteen ja yhteiskuntaan nyt synnyttämien tuhojen ja takaiskujen korjaamisessa.

Kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden kuluttua elämme 2030- ja 2040-lukua.

Työeläkkeiden rahoittamiseen tiedettiin kohdistuvan noina samoina vuosikymmeninä kovia paineita jo paljon ennen nykyisiä korona-aikoja muun muassa maamme ikärakenteen ja sitä entisestään kärjistäneen koko viime vuosikymmenen jatkuneen syntyvyyden voimakkaan alentumisen takia.

Lähivuosina työeläkkeiden rahoitusta kiristää lisää yhtäältä se, että työeläkeala on jo nyt osaltaan rahoittamassa koronasta seuranneen talouskriisin helpottamistoimia muun muassa työnantajan työeläkemaksun määräaikaisen alentamisen muodossa. Samaan suuntaan vaikuttaa myös lomautusten ja irtisanomisten lisääntyminen, sillä se vähentää kansantaloudessa maksettavien palkkojen määrää ja siten myös niistä saatavia eläkemaksuja.

Molemmat toimet heikentävät järjestelmän kykyä kohdata seuraavia kriisejä ja turvata ihmisten työeläkkeitä myös niiden tuoksinassa. Siksi toivon sydämestäni myös sitä, että koronasta johtuvien rajoitusten purkaminen sujuu ripeästi ja hallitusti ja että maamme talous ja työllisyys päätyvät sen myötä pikaisesti takaisin nousun ja vahvistumisen uralle.

Jos niin ei käy, koronasta johtuvat haasteet tulevat lisääntymään myös eläkkeiden rahoituksen puolella. Se olisi ikävää paitsi tämän päivän nuorten sukupolvien, myös aivan erityisesti tämän päivän neli-viisikymppisten kannalta, sillä heillä on nuorempia ikäpolvia rajoitetummat mahdollisuudet kuroa umpeen tästä ja tulevista kriiseistä koituvia kolhuja oman jäljellä olevan työuransa aikana.

Työeläkevakuuttajilla on aina ollut merkittävä rooli suomalaisen yrityselämän ja työllisyyden tukijoina. Tuohon rooliin ei kuitenkaan voi ladata kohtuuttomasti odotuksia edes kriisiaikana, sillä viime kädessä työeläkevakuuttajien ainoa ja tärkein tehtävä on huolehtia nykyisten ja tulevien eläkkeiden rahoituksesta. Siksi kriisin ja sen jälkiseuraustenkin hoidon keskellä on hyvä muistaa taloustieteen perusviisaus siitä, että ilmaisia lounaita ei ole olemassa. Jokainen eläkevaroista nyt pois otettu euro on pois varoille saatavista tulevista sijoitustuotoista ja siten myös tulevien vuosikymmenien aikana maksettavien eläkkeiden rahoituksesta.

Luottamus on liima, joka pitää koossa yhteiskuntia ja estää niitä hajoamasta. Sillä on täsmälleen sama rooli myös työeläkejärjestelmässä. Siksi luottamusta tarvitaan koronakriisistä ulos luovimisen ohella myös siihen, että työeläkejärjestelmä voi toimia ja turvata vanhuuden toimeentuloa uskottavalla ja myös työssäkäyvien ikäpolvien tulevat eläkkeet riittävän hyvin turvaavalla tavalla.