Liikkeen suunta

En tiedä, opetellaanko tämän päivän kouluissa enää oman ja muiden maiden asukasmääriä. Omien alakouluvuosieni aikana sellainen oli kuitenkin tapana. Siksi mieleeni nousee noilla harvakseltaan toistuvilla ohikulkumatkoillani toistuvasti se, miten paljon maamme väkiluku on kasvanut oman elämäni aikana. Mietin usein myös sitä, miten monenlaisia ihmisiä, taustoja ja tarinoita tuon ykkösten tarkkuudella ilmaistun virallisen luvun takana on.

TUOREIN OHIKULKUMATKANI toi mieleeni myös sen, ketkä kaikki puuttuvat tuosta valotaulun osoittamasta asukasluvusta.

Kuolleet ihmiset eivät tietenkään ole siinä enää mukana. Mutta luvusta puuttuvat myös kaikki ne Suomen kansalaiset ja muut täällä syntyneet tai osan elämästään viettäneet ihmiset, joiden vakituinen asuinpaikka on nyt jossain muualla. Siksi helmikuun alussa ulkomailla syntyneen neljännen lapsenlapseni maailmaantulokaan ei näkynyt tuon valotaulun numerosarjassa.

Tuo nuorin lapsenlapseni, pieni tyttö, syntyi turvallisissa ja järjestäytyneissä oloissa toisen Euroopan maan isossa kaupungissa sijaitsevassa naistensairaalassa. Hänet vietiin siellä kirjoihin ja kansiin heti syntymänsä hetkellä ja rekisteröitiin niihin omien Suomesta muuttaneiden vanhempiensa lapsena. Sen myötä hänellekin tuli Suomen kansalaisuus ja oikeus niin halutessaan myös palata omaan maahansa.

Juuri nyt hänen olemassaolonsa näkyy kuitenkin tuon toisen eurooppalaisen maan virallisessa asukasluvussa. Sama koskee hänen Suomesta pysyvästi pois muuttaneita vanhempiaan ja kaikkia muitakin heidän kanssaan saman valinnan tehneitä ihmisiä. He kaikki vaikuttavat nyt väestön määrään, talouskasvuun ja huoltosuhteeseen niissä maissa, joissa he asuvat, käyvät koulua, tekevät työtä ja kuluttavat, eivät täällä Suomessa.

Yksi lähivuosien kiinnostavista kysymyksistä on se, keiden heistä toivoisimme käyttävän omaa paluuoikeuttaan tai palaavan jollain muulla laillisella tavalla tekemään työtä ja elämään arkeaan täällä Suomessa.

ENSIMMÄISTEN KOULUVUOSIENI aikana Suomessa asui noin 4,6 miljoonaa ihmistä. Nyt asukaslukumme on sekä tuon Sörnäisten rantatien varrella sijaitsevan valotaulun että Suomen virallisen tilaston mukaan jo selvästi viiden ja puolen miljoonan paremmalla puolella.

Maamme väestönkasvu ei ole kuitenkaan enää aikoihin tullut syntyvyyden enemmyydestä vaan yksinomaan positiivisesta nettomaahanmuutosta. Tämän nettomaahanmuuton eli maahan- ja maastamuuton erotuksen kasvukin on ollut viime vuosina aavistuksen alavireistä.

Tuon hienoisen alavireen yhtenä juosteena on se, että maastamme on muuttanut koko 2010-luvun pois enemmän Suomen omia kansalaisia kuin maahan on palannut. Heidän lisäkseen maasta on muuttanut pois myös paljon korkeasti koulutettuja ulkomaiden kansalaisia. Tämä väestökehityksemme yksityiskohta ei kuitenkaan saa juuri huomiota. Huomion ja huolien painopiste on 2010-luvun aikana nopeasti alentuneessa syntyvyydessä.

Syntyvyyden nopea alentuminen muutti myös Tilastokeskuksen tuoreinta, viime syksynä julkaistua väestöennustetta. Sen mukaan Suomen väkiluku kääntyy nykymenolla laskuun vuonna 2031 – siis jo 11 vuoden kuluttua tästä päivästä.

Jos ennuste toteutuisi sellaisenaan, muutos olisi maamme väestöhistoriassa merkittävä. Väkilukumme on nimittäin alentunut itsenäisyytemme aikana vain muutaman kerran: vuonna 1940 sodan ja vuosina 1969 ja 1970 Ruotsiin suuntautuneen muuton huippuvuosien takia.

Väestön määrä ei tietenkään ole Suomessakaan itseisarvoinen asia. Nytkin huolemme syntyvät lähinnä siitä, että työikäisten ihmisten määrä alkoi vähentyä jo vuonna 2010 ja siitä, että myös tuottavuuden kasvu on ollut tavanomaista hitaampaa viimeisten kymmenen vuoden aikana.

KYKY HYÖDYNTÄÄ ulkomailta hankittua osaamista on ollut aina Suomen taloudellisen kehityksen kannalta tärkeää. Siksi kaikenlainen työhön, opiskeluun ja teknologian siirtoon perustuva liike maamme rajojen yli on meille hyväksi myös jatkossa. Liikkeen suunnan tulee kuitenkin olla sellainen, että osaamista ja osaajia riittää maamme rajojen sisäpuolelle tarpeeksi myös jatkossa.

Kilpailu osaavasta työvoimasta on globaalia. Siksi työperäiseen maahanmuuttoon kannattaisi mielestäni etsiä ratkaisuja myös Suomen kansalaisten paluuoikeuden suunnasta.

Ulkomaille työn perässä eri vuosina muuttaneiden Suomen kansalaisten määrä ei tietenkään ole niin valtava, että se riittäisi yksin avuksi työvoimapulan ratkaisemisessa. Heidän houkuttelemisensa olisi kuitenkin todennäköisesti helpompaa kuin niiden, jotka eivät tiedä vielä mitään Suomesta. Asia lienee samoin myös kaikkien niiden ulkomaan kansalaisten kohdalla, jotka ovat jossain elämänsä vaiheessa käyneet koulua, opiskelleet tai tehneet työtä Suomessa.

Oikeus valita asuinpaikkansa ja elämäntyylinsä on eurooppalaisten arvojen ydintä. Siksi syntyvyyteen ja osaavien ihmisten maahanmuuttoon on vaikea vaikuttaa suoraan politiikan avulla. Edellytysten luominen niille on kuitenkin mahdollista.

Osaajien houkuttelussa tarvitaan myös sitä, että korkeallekin osaamisella on tarvetta. Siksi tuottavuuden kasvun edellytysten luomisen tulisi olla osa väestö- ja työvoimapolitiikkaa koskevaa päätöksentekoa myös täällä Suomessa.