Ikääntyvä Suomi on toisenlainen – mutta millainen?

Huolipuhe on vallalla, kun puhutaan väestön ikääntymisestä. Miten käy hyvinvointiyhteiskunnan? Entä eläkejärjestelmän? Kuka meitä kaikkia vanhuksia aikanaan hoitaa?

Mutta voisiko ikääntyvässä yhteiskunnassa olla myös hyviä puolia? Mitä ylipäätään sosiokulttuurisesti tarkoittaa se, että yhä suurempi osa ympärillämme olevista ihmisistä on ikäihmisiä?

Tätä pohti toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes Väestöliiton järjestämässä keskustelutilaisuudessa Helsingissä marraskuussa.

Näkyvästi toisenlainen Suomi

‒ Suomi näyttää seuraavien vuosikymmenien aikana joka tapauksessa erilaiselta ihan riippumatta siitä, mitä syntyvyydessä tapahtuu. Kohtaamme paljon enemmän vanhempia ihmisiä kotona, työpaikoilla, kaduilla, kaupoissa, Siimes konkretisoi.

‒ Jo pari vuosikymmentä on puhuttu siitä, että on syytä varautua yhteiskunnan ikääntymiseen. Vieläkään emme ole todella ymmärtäneet, mitä kaikkea se tarkoittaa. Yhteiskunnan ikääntymistä on katsottu talouden kulmasta, julkisen talouden kestävyyden ja eläkejärjestelmän kautta. Se vaikuttaa kuitenkin kaikkeen, mitä ympärillämme on, Siimes muistutti.

Käsitys vanhuudesta syytä päivittää

Siimeksen mielestä meidän on syytä muuttaa käsitystämme siitä, kuka ja mikä on vanha. Ennen kaikkea meidän pitää muuttaa näkemystä siitä, mitä vanhuus tarkoittaa. Eihän vanhuus ole kaikkina aikoina ollut ”ongelma”, vaan yksi elämänvaihe, jossa ollaan edelleen mukana yhteiskunnassa. Vieläpä vaihe, joka tulee vastaan useimmille meistä.

‒ Sosiaalisesti vanhuuden merkitys on eri aikakausina ollut erilainen. Se voidaan meilläkin rakentaa toisenlaiseksi kuin nyt, jos halutaan. Uskon, että kykenemme tähän Suomessa ja yleisemminkin Euroopassa.

Ymmärrys siitä, että asiat toistuvat

Siimes tunnusti olevansa optimisti – tai vähintään neutraali – tulevaisuutta ajatellessaan. Se on joka tapauksessa erilainen kuin nykyhetki, mutta se voi olla hyvä.

‒ Tässä hetkessä ihannoidaan nuoruutta ja välittömiä kokemuksia. Vanhenemiseen ja vanhuuteen liittyy myös ymmärrys siitä, että asiat toistuvat.

‒ Kauemmin eläneet näkevät, että kaikki muuttuu, mutta samat asiat tulevat kuitenkin takaisin. Kaikki toistuu. Minusta tässä on paljon mahdollisuuksia rakentaa siltoja.

Oikeudenmukaisuuskysymys: ei vain eläkemaksuja

Ikääntyvä yhteiskunta -keskustelussa puhutaan usein sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta, erityisesti eläkkeiden yhteydessä. Se on tärkeä teema, joka pitää ottaa huomioon mm. eläkejärjestelmässä, sanoi Siimes.

‒ Sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta ei voi kuitenkaan pelkistää vain siihen, millaisia eläkemaksuja mikäkin ikäpolvi on maksanut ja maksaa. Ketjut sukupolvien välillä ovat pitkiä. Ajatellaan vaikka sairauksia. Valtava määrä aiempien sukupolvien edustajia on kuollut 30-40-vuotiaina sairauksiin, jotka nyt pystytään hoitamaan, Siimes huomautti.

‒ Maailma muuttuu, ja se on väistämättä erilainen eri aikoina syntyneille. Sukupolveen kuuluminen ei ole kenenkään oma valinta.

Hoiva on yhä ”naisten asia”

Suvi-Anne Siimes kiinnitti huomiota siihen, että kaikki väestön ikärakenteen muutokseen ja sen vaatiman elämäntavan muutokseen liittyvät asiat tulevat hyvin lähelle naisia.

‒ Toivon, että naisia ei syytetä eikä syyllistetä lapsista tai lapsettomuudesta. Toivon, että pidetään kiinni siitä, että lasten hankkiminen on jokaisen oma asia.

Toinen puoli ikääntyvää yhteiskuntaa on hoivan tarpeen kasvu. Sekin koskettaa naisia. Suomessa hoiva on edelleen kovin ”naisten asia”.

‒ Naiset ovat hyvin usein niitä, jotka hoivaavat pieniä lapsia kotona, hoivaavat vanhuksia ja hoivaavat omaisiaan omaishoitajina. Tässä on hyvin vahva sukupuoliaspekti, joka pitäisi ottaa fiksusti huomioon. Mitä meille naisille tarkoittaa se, että hoiva on edelleen hyvin sukupuolittunut, Suvi-Anne Siimes kysyi.

Lapsia ei pidä unohtaa

Kun väestö vanhenee, ikäsidonnaiset menot kasvavat. Elämän lähetessä loppuaan ihminen on yleensä hauras ja sairastaa. Ikääntyvässä Suomessa budjeteissa joudutaan varautumaan tähän.

Mutta myös vanhenevassa yhteiskunnassa syntyy lapsia, eikä heitä pidä unohtaa. Päinvastoin, Siimes korosti.

‒ Meidän pitää huolehtia, että kaikki ne lapset, jotka syntyvät tänne, saavat hyvän päivähoidon, hyvät lähtökohdat, hyvän koulutuksen. Esimerkiksi koulutustasoa pitää edelleen koettaa nostaa. Se täytyy tehdä riippumatta siitä, pystymmekö vaikuttamaan siihen, paljonko lapsia tähän maahan syntyy.

Voitaisiinko olla varamummoja ja -ukkeja?

Mitä pitäisi ajatella siitä, että Suomi on maailman mittakaavassa onnela, mutta juuri tänne onnelaan ei haluttaisi tehdä lisää lapsia, kysyi keskustelua luotsannut Anu Ubaud, Helsingin Sanomien päätoimittaja.

Demos Helsingin vanhempi asiantuntija Satu Lähteenoja nosti esiin yhteisö kasvattaa -ajatuksen. Kun yhä suurempi osa ikääntyneistä ihmisistä on varsin hyväkuntoisia, voitaisiinko jotenkin edistää ylisukupolvista välittämistä?

Suvi-Anne Siimes tarttui ajatukseen.

‒ Pitäisikö olla hyväksytympää olla varamummoja ja -ukkeja? Suomi on iso maa, suvut asuvat hajallaan, isovanhemmat kaukana lapsenlapsistaan. Voisivatko läheisiä lapsia olla muutkin kuin omat lapsenlapset?

Siimes peräänkuulutti myös lapsimyönteistä ilmapiiriä, alkaen pienistä arkisista asioista. Vaikka siitä, että huomaa lapset bussipysäkillä. Päästää bussiin, ei jyrää.

Keskustelutilaisuus Euroopan Japani – Kestävästi ikääntyvä Suomi oli osa Väestöpolitiikka Nyt – Suomen idea -keskustelujen sarjaa. Se liittyy väestöpoliittisen ohjelman valmisteluun. Tela on mukana suunnittelemassa ohjelmaa.